Lehtikeli liukastaa raitiovaunukiskot

Raitioillikenteen jokasyksyinen vaiva eli lehtikeli on jälleen täällä.

Ratikkakiskojen lähettyvillä kannattaa syksyllä liikkua tavallistakin varovaisemmin, koska puista putoavat lehdet tekevät kiskot liukkaiksi ja raitiovaunujen jarrutusmatka moninkertaistuu. Lehdet murskautuvat vaunujen alla öljymäiseksi massaksi, jonka päällä vaunu luistelee pahimmillaan kuin auto vesiliirrossa ikään.  

Niin autoilijoiden, jalankulkijoiden kuin pyöräilijöidenkin kannattaa ottaa lehtikeli huomioon. Viime hetken kadunylityksiä on syytä välttää, jos ratikka on tulossa. Myös lapsille on hyvä muistuttaa, että ratikoiden lähellä pitää olla varovainen eikä kiskojen tuntumassa saa missään tapauksessa leikkiä.

Ratikoiden on joskus vaikea pysyä aikatauluissa liukkauden takia. Tilanne on hankalin siellä, missä lehtipuut kasvavat aivan kiskojen vieressä, esimerkiksi Mäkelänkadulla sekä Munkkiniemen puistotiellä.  

Kommentit

Tätä uutinen pätee myös lähijuniin, miksi niitä ei ole mainittu?

Tässä junilla vastaava tiedote, ole hyvä Ptterz:

Lehtikeli liukastaa junakiskot

Junaliikenteen jokasyksyinen vaiva eli lehtikeli on jälleen täällä.
Junakiskojen lähettyvillä kannattaa syksyllä liikkua tavallistakin varovaisemmin, koska puista putoavat lehdet tekevät kiskot liukkaiksi ja junanvaunujen jarrutusmatka moninkertaistuu. Lehdet murskautuvat vaunujen alla öljymäiseksi massaksi, jonka päällä vaunu luistelee pahimmillaan kuin auto vesiliirrossa ikään.

Niin autoilijoiden, jalankulkijoiden kuin pyöräilijöidenkin kannattaa ottaa lehtikeli huomioon. Viime hetken radanylityksiä on syytä välttää, jos juna on tulossa. Myös lapsille on hyvä muistuttaa, että junien lähellä pitää olla varovainen eikä kiskojen tuntumassa saa missään tapauksessa leikkiä.

Junien on joskus vaikea pysyä aikatauluissa liukkauden takia. Tilanne on hankalin siellä, missä lehtipuut kasvavat aivan kiskojen vieressä, esimerkiksi Mäkelänkadulla sekä Munkkiniemen puistotiellä.

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.