Metron koeajot jatkuvat 3.10. ja 4.10.

Seuraavat metron koeajot ovat ti 3.10. ja ke 4.10. 2017.

Nykyisen metron ja länsimetron täyden laajuuden koeajoliikennettä ajetaan jälleen tiistaina 3.10. ja keskiviikkona 4.10. koko metron liikennöintiajan.

Edellinen vastaava testiajo järjestettiin torstaina 28.9. Koeajoa tehtiin mm. teknisen toimivuuden, aikataulujen pitävyyden ja kuljettajavaihtojen toimivuuden varmistamiseksi. Koeajossa todettiin, että aikataulut on laadittu osin tiukoiksi erityisesti ruuhka-aikoina. Asian analysointia jatketaan ja aikatauluihin tehdään tarvittaessa muutoksia yhteistyössä HSL:n kanssa. Illalla havaittiin vika laiturinäyttöjä ohjaavassa järjestelmässä, joka aiheutti puutteita matkustajainformaatioon. Tätä ja muita vielä kehittämistä edellyttäviä teknisiä asioita valmistellaan yhteistyössä HKL:n, Länsimetro Oy:n ja muiden yhteistyökumppaneiden kesken.

”Testiajoa on välttämätöntä ajaa usean kerran mahdollisimman paljon tulevan metroliikenteen kaltaisesti. Tällä ehkäistään tulevia häiriöitä siinä vaiheessa, kun liikenne länsimetron osuudella aloitetaan”, sanoo HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski.

Kuten aiemmissakin koeajoissa, matkustajien on poistuttava metrojunista viimeistään Ruoholahdessa. Sekä Vuosaaresta että Mellunmäestä lähtevät junat ajavat kaikkina koeajopäivinä matkustajaliikennettä Ruoholahteen asti.

Myös uudet laiturinäytöt koekäytössä

Tiistaina ja keskiviikkona koekäytetään jälleen myös uusia laiturinäyttöjä, joita kullekin laiturille on asennettu toistaiseksi yksi. Koeajopäivänä metrojunan saapumisesta ja määränpäästä kertoo laiturinäyttö, joka on merkitty ”koekäytössä”-teippauksella. Muut laiturinäytöt on torstaina sammutettu. Laiturin toisessa päässä junaa odottavat matkustajat eivät tällöin välttämättä näe näyttöä. HSL ja HKL pahoittelevat tätä matkustajainformaation puutetta.

Eri syistä aiheutuvat liikenteen muutokset ovat aina mahdollisia, jonka vuoksi matkantekoon kannattaa varata hiukan normaalia enemmän aikaa. Mahdollisista liikennemuutoksista saa tietoa HSL:n verkkosivuilta (www.hsl.fi), Reittioppaasta ja metron aikataulunäytöiltä. HSL:n tiedotteet voi tilata myös sähköpostilla haluamistaan liikennemuodoista.

Kommentit

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.