Länsimetron liityntäliikenne käynnistyi ongelmitta

Matkustajat ovat löytäneet uudet reitit hyvin. HSL opastaa matkustajia uuden linjaston ensimmäisinä päivinä.

Länsimetron liityntäliikenne on alkanut sujuvasti. Etelä-Espoon ja Lauttasaareen bussit alkoivat varhain keskiviikkoaamuna kulkea uusilla reiteillään. Myös Kauniaisten, Kirkkonummen, Kuusisaaren ja Lehtisaaren bussilinjoihin tuli muutoksia.

”Kuljettajat ovat selvästi omaksuneet hyvin uusien terminaalien käytön. Bussiliikenne sujuu normaalisti”, kertoo liityntäliikenteen toimintaa aamun seurannut HSL:n ryhmäpäällikkö Ville Uusi-Rauva.

”Terminaaleissa on aamun aikana ollut paljon oppaita neuvomassa matkustajia, henkilökuntaa opastamassa kuljettajia ja asiantuntijoita säätämässä näyttöjä. Matinkylän terminaalin liikennevaloihin on tehty pieniä säätöjä. Yksittäisiä kuljettajaohjeita hiomme vielä lähipäivinä”, Uusi-Rauva sanoo.

Myös metroliikenne on sujunut ongelmitta. Yksi metrojuna oli aamulla pois liikenteestä, mutta saatiin aamuseitsemältä takaisin liikenteeseen. Sen jälkeen metroliikenne on sujunut normaalisti.

HSL opastaa matkustajia asemilla uuden linjaston ensimmäisinä päivinä

HSL järjestää opastusta uuden bussilinjaston aloittaessa 3.–4.1. ja lisäksi koulujen alkamisen yhteydessä 8.–9.1. Opastajat ovat paikalla Tapiolassa, Matinkylässä, Niittykummussa, Lauttasaaressa ja Kampissa kello 6.30–18.30, ja he auttavat uusien bussilinjojen löytämisessä.

”Matkustajat ovat löytäneet uudet reittinsä hyvin. Täällä Matinkylässä matkustajat eivät ole tarvinneet juurikaan apua”, kertoo matkustajia Matinkylässä opastanut ryhmäpäällikkö Jonne Virtanen.

HSL:n joukkoliikennesuunnittelijoita on tavattavissa 3.1. ja 8.1. kello 6.30–18.30 Tapiolan, Matinkylän, Niittykummun ja Lauttasaaren metroasemilla, ja he ovat paikalla vastaamassa matkustajien kysymyksiin uusista bussilinjoista. Infopisteet sijaitsevat metroasemien lippuhalleissa, Lauttasaaressa kauppakeskuksen puoleisessa lippuhallissa.

Uusiin reitteihin voi tutustua myös Reittioppaan avulla.

Lisäksi tietoa bussilinjojen muutoksista on koottu kattavasti HSL:n verkkosivuille.

Tämän lisäksi kaikkiin muutosalueiden kotitalouksiin jaettiin joulukuussa bussilinjaston muutoksesta kertova lehti, jota on jaossa myös HSL:n opastuspisteissä.