Matinkylän metroasemalla vaihdetaan liukuportaiden kulkusuuntaa aamun ruuhkatunneiksi

Matinkylän metroasemalla muutetaan kokeiluluonteisesti liukuportaiden kulkusuuntaa aamun ruuhkatuntien ajaksi. Liukuportaiden kulkusuuntaa muutetaan niin, että kaksi liukuporrasta vie alas laituritasolle ja yksi laiturilta lippuhallitasolle.

Kyseessä on kokeilu, jonka metroa operoiva Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL toteuttaa maanantaista perjantaihin 22.-26. tammikuuta aamun ruuhkatuntien aikana klo 7-9. Loppupäivän ajaksi liukuportaiden kulkusuunnat palautetaan ennalleen, eli kaksi liukuporrasta vie ylöspäin ja yksi alaspäin.

Portaiden kulkusuuntaa ei ole mahdollista muuttaa pysyvästi, koska laiturialueelle ei turvallisuussyistä saa ohjautua samanaikaisesti liikaa matkustajia. Normaalitilanteessa metroasemalla on oltava enemmän laiturialueelta ylöspäin kuin alaspäin vieviä liukuportaita. Ensi viikon kokeilun ajan Matinkylän asemalla on järjestyksenvalvojia opastamassa matkustajia. Järjestyksenvalvojat valvovat, että asemalaituri ei ruuhkaudu liikaa, ja pysäyttävät tarvittaessa toisen alaspäin vievän portaan.

Liukuportaat ovat Matinkylän asemalle ajoittain ruuhkautuneet. Ensi viikon kokeilun perusteella päätetään jatkotoimenpiteistä ruuhkien helpottamiseksi. Jo aiemmin ruuhkaisuutta helpotettiin muuttamalla liukuportaiden kulkusuunnat siten, että saapuvien ja lähtevien matkustajien kulku laituritasolla ei risteä.

Kommentit

Yksinkertaisinta olisi vaan hajauttaa osa busseista esim. Keilaniemen asemalle ja osa Tapiolaan (sitten kun Tapiolan katuremontit valmistuvat). Matinkylä ei vain vedä tuollaisia matkustajamääriä. Ompun bussiterminaalin ja ympäristön liikennevaloissa ja pysäkkijärjestelyissä olisi myös paljon parannettavaa. Ei ole mitään järkeä, että Omppuun lännestä tultaessa bussi pysähtyy jättämään matkustajia 100 metriä ennen bussiterminaalia sijaitsevalla kadunvarsipysäkillä.

Lainaus:
"Ei ole mitään järkeä, että Omppuun lännestä tultaessa bussi pysähtyy jättämään matkustajia 100 metriä ennen bussiterminaalia sijaitsevalla kadunvarsipysäkillä."

Tässä on järkeä. Tältä kadunvarsipysäkiltä pääsee näppärästi suoraan Iso Omenan ruokakauppojen luo. Ei tarvitse kävellä bussiterminaalilta useamman minuutin väärään suuntaan ruokakauppojen luo nyt kun ko. pysäkki on olemassa. Lisäksi metron mahdollisissa häiriötilanteessa tältä kadunvarsipysäkiltä on lyhyempi kävelymatka Iso Omenan "vanhalle" Länsiväylän bussipysäkille, josta korvaava liikenne kulkee Helsinkiin.

Minusta portaiden ruuhkia helpottaisi jos siitä tavasta (en tiedä onko jopa sääntö) pääsisi eroon, että portaiden vasen kaista pitää jättää tyhjäksi. Erityisesti ylöspäin menevissä portaissa on älytöntä että pitää jättää puolet portaista käyttämättä, siksi että joku pääsisi 2-3 sekuntia nopeammin portaiden yläpäähän, kun metro tuo ison ihmismäärän kerrallaan portaiden alapäähän. Se ei helpota kenenkään kiirettä ja kaikki pääsisi keskimäärin nopeammin portaiden yläpäähän jos portaat täytetään koko leveydeltä alhaalta (tai ylhäältä Matinkylässä, jossa liityntäliikenne tuo ison ihmismäärän kerrallaan portaiden yläpäähän) asti.
En ole missään muualla nähnyt sellaista tapaa että vasen kaista jätetään vapaaksi liukuportaissa. Lisäksi olettaisin että liukuportaat vikaantuvat helpommin kun niissä juostaan. Nehän on suunniteltu nimenomaan siihen että niissä seisotaan. Rullat portaiden alla rasittuvat kun niihin astutaan, seisomisen sijasta.

Hienoa on, että aamuärmyä vähennetään kaksoisportaistolla alaspäin, mutta aamumielen piristykseksi vieläkin mukavampaa olisi kokeilla viimeistään viikon päästä sitäkin mahdollisuutta, että myös välitasanteelta menisi kahdet liukumat alaspäin.

Nyt siis ruuhka syntyy välitasanteelle, joka ei kooltaan ole läheskään laiturialueen kokoinen. Uskoisin vetoketjuperiaatteen toimivan, mutta stressikäyrä voi silti siirtyä punaista kohden tässäkin paikassa.

Liika väkimäärä laiturialueella on tietysti turvallisuusriski, mutta hetket rullaportaiden yläpäässä aamumatkailijoiden sumpussa eivät myöskään tuntuneet mukanaeläessä kaikkein käyttäjäturvallisimmilta oloilta. Unisena matkailijana valitettavasti uskon, että joustava eteneminen ylhäältä alas, kaksin liukuportain laiturialueelle asti, olisi myös HSL:n turvallisuusajatteluun sopivampaa kuin ärtyisyyden lisääminen erilaisilla sumputusversioilla matkan varrella.

Laiturialueellehan junan odotteluun tarvittavan 5 minuutin aikana tulee väistämättä aika paljon väkeä ja liityntäliikenteen syöttö tänä aikana lienee suhteellisen vakio, joten aivan mahdotonta ylikapasiteettia laiturialueen vapaille neliöille ei taida olla odotettavissa.

Ehkä ymmärsin lukemani aamu-unisena väärin - siis jos alas asti päästään kahdella portaistolla - todella mahtavaa :) Kiitokset...

Ilmainen vinkki Matinkylän metroaseman kapasiteetin helpottamiseksi: Palauttakaa bussilinjat Lounais-Espoosta Kamppiin, kunnes Länsimetro on valmis.

"koska laiturialueelle ei turvallisuussyistä saa ohjautua samanaikaisesti liikaa matkustajia."

Saako laiturialueella olla edes yhtä monta matkustajaa kuin juna vetää? Jos ei, tarkoittaako tämä sitä, että aseman kapasiteetti loppuu jo nyt kesken?

Laiturialueiden maksimi henkilökapasiteetti määräytyy hätäuloskäyntien kapasiteetin mukaan. Laiturialue pitää voida tyhjentää tietyssä ajassa.

Näppärästi menit kysymyksen tai pohdinnan ohi.

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.