Metroliikenne on poikki idän haaroilla perjantai-iltana 11.1.2019 ja kokonaan poikki Lauttasaaresta itään 12.-13.1.2019

Metro ei liikennöi perjantai-iltana 11.1. Itäkeskuksesta Mellunmäkeen ja Vuosaareen vievillä haaroilla. Lauantaina ja sunnuntaina 12.-13.1. metro ei kulje lainkaan Lauttasaaresta itään. Metroliikennettä korvaavat 99-bussit, raitiovaunu 11 sekä bussit 147N sekä 20X ja 21X. Katkon syy on metron uuden asetinlaitteen asennus.

Metroliikenne on poikki perjantai-illan 11.1. n. klo 18 alkaen väleillä Itäkeskus – Mellunmäki ja Itäkeskus – Vuosaari. Junat kulkevat Matinkylästä ja Tapiolasta Itäkeskukseen.

Mellunmäkeen ja Vuosaareen kulkevien metrojen viimeiset lähdöt perjantaina 11.1.2019

Liikenne on poikki 12.1.-13.1. väleillä Lauttasaari – Mellunmäki ja Lauttasaari – Vuosaari, joten metrolla ei pääse lauantaina ja sunnuntaina lainkaan Lauttasaaresta itään päin. Lauttasaaresta länteen kaikki metrot ajavat Matinkylään asti, eikä osa junista käänny Tapiolassa kuten tavallisesti. Metron vuoroväli Lauttasaaren ja Matinkylän välillä on molempina päivinä viisi minuuttia.    

Metron ensimmaiset ja viimeiset lähdöt lauantaina ja sunnuntaina 12.-13.1.2019

Korvaava liikenne perjantaina 11.1.

Metroa korvaavat perjantai-iltana bussilinjat 99MX, Itäkeskus (M) - Mellunmäki (M) sekä 99VX, Itäkeskus (M) - Vuosaari (M). Linjojen liikennöinti alkaa noin klo 17.30. Bussit kulkevat viiden minuutin vuorovälein noin klo 20.30 asti. Sen jälkeen bussit kulkevat 10 minuutin välein, kunnes liikenne päättyy hieman ennen puolta yötä.   

Linjan 99MX kartta Linjan 99MX aikataulu

Linjan 99VX kartta Linjan 99VX aikataulu

Korvaava liikenne lauantaina ja sunnuntaina 12.1.-13.1.

Lauantaina ja sunnuntaina metroa korvaavat seuraavat Lauttasaaresta ja Rautatientorilta Itä-Helsinkiin vievät bussilinjat:
•    99B, Lauttasaari (M) – Rautatientori - Herttoniemi (M)

Linjan 99B kartta Linjan 99B aikataulu

•    99M, Rautatientori - Itäkeskus (M) - Mellunmäki (M)

Linjan 99M kartta Linjan 99M aikataulu

•    99V, Lauttasaari (M) – Rautatientori – Itäkeskus (M) - Vuosaari (M)

Linjan 99V kartta Linjan 99V aikataulu

Linjojen liikennöinti alkaa lauantaiaamuna kello viiden ja sunnuntaiaamuna kello kuuden jälkeen. Bussit kulkevat aamun ensimmäiset tunnit kymmenen minuutin välein, noin klo 9-20.30 viiden minuutin välein ja loppuillan jälleen kymmenen minuutin välein. Viimeiset vuorot lähtevät klo 23.30 aikoihin.

Lauttasaaren bussilinjat 20, 21 ja 21B korvataan lauantaina ja sunnuntaina linjoilla 20X ja 21X.     
Bussi 20X kulkee Kampista Lauttasaaren metroaseman kautta Katajaharjuun ja bussi 21X Kampista Lauttasaaren metroaseman kautta Vattuniemeen. Linjojen 20 ja 21 reittiosuus Itämerenkatu-Hietalahdenranta-Bulevardi-Albertinkatu/Fredrikinkatu-Laivurinkatu jää ajamatta.  Linjojen 20X ja 21X kartta Linjojen 20X ja 21X lähdöt lauantaina 12.1. Linjojen 20X ja 21X lähdöt sunnuntaina 13.1.

Linjojen 20X ja 21X yhteinen vuoroväli on varhain aamulla noin 10 minuuttia ja päiväliikenteessä sekä illalla noin viisi minuuttia.

Bussilinja 147N, Kamppi-Soukka-Kivenlahti, liikennöi lauantaina ja sunnuntaina 12.-13.1. poikkeuksellisesti aamusta iltaan. Bussit kulkevat noin klo 8–23.30 välillä 15-30 minuutin välein vuorokaudenajasta riippuen. Linjan 147N kartta Linjan 147N aikataulu

Kantakaupungissa metroa korvaa raitiovaunu 11, joka kulkee reittiä Salmisaari – Ruoholahti (M) – Kamppi (M) – Rautatieasema – Helsingin yliopisto (M) – Hakaniemi (M) – Sörnäinen (M) – Paavalinkirkko.

Linja käyttää kaikkia reitin varrella olevia pysäkkejä. Sitä liikennöidään lauantaina 12.1. noin klo 5.30 – 23.50 kymmenen minuutin välein. Sunnuntaina 13.1. liikennettä on noin klo 7-23 ja vuoroväli on 12 minuuttia.

Korvaavien linjojen reitit ja aikataulut löyvyät myös HSL:n Reittioppaasta. Reittejä voi hakea linjanumerolla, ja tiedot lähtoajoista saa, kun valitsee kohdan "Aikataulu" ja edelleen katkoviikonlopun päivämäärän.

Lipunmyynti korvaavissa busseissa

Korvaavissa busseissa ja raitiovaunuissa käyvät samat liput kuin muissakin HSL:n liikennevälineissä. Kuljettajat eivät myy lippuja 99-bussilinjoilla. Linjojen 21X ja 20X busseihin voi viikonloppuna nousta poikkeuksellisesti myös keskiovista sisään, jos matkustajalla on voimassa oleva lippu. Raitiovaununkuljettajat eivät myy lippuja linjalla 11.

Poikkeusjärjestelyjen syy on metron uuden asetinlaitteen asennus.

Kommentit

Tuleeko Herttoniemi (M) Itäväylällä idän suuntaan olemaan käytössä 12.1. ja 13.1.? Yöbussit itäänhän kulkee tällä hetkellä eri, pidempää reittiä kuin länteen, jotta Herttoniemen metroaseman lähellä olisi pysäkki myös itään päin. HSL:n sähköisiä aikatauluja ei ole noiksi päiviksi, mutta Matkahuollon aikatauluissa ei näy että pysäkki olisi käytössä tuolloin.

Hassua että kartta on piirretty hieman ajattelemattomasti. Toisaalta kuitenkin näkyy, että 99M ja 99V pysähtyvät Herttoniemen metroaseman laiturissa myös suunnassa itään - ehkei pysähtymättömällä reittiosalla tarvitse palvella mitenkään johdonmukaisesti.

99B:n Herttoniemi - Lauttasaari, vuoroväleissä on sattunut ilmeisesti joku virhe.

Kiitoksia hyvästä huomiosta! Nämä nyt korjattu pdf-tiedostoihin.

Linjoille 99B ja 99V luvataan tiheämpää liikennettä aamulle ja yölle kuin päiväsaikaan, onkohan kyseessä virhe?

Kiitoksia hyvästä huomiosta! Nämä nyt korjattu pdf-tiedostoihin.

Linjojen 99B ja 99V kartoissa bussi on merkitty kääntyväksi Koivusaaren eikä Lauttasaaren metroasemalla. Ajavatko korvaavat bussit todella Koivusaareen asti? Tarkastakaapa kartat tältä osin! Lisäksi olisi hyvä saada kartta myös linjasta 11.

Bussit 99B ja 99V ajavat Hanasaareen kääntymään ja halutessaan saa kyydissä olla mukana. Näin tehdään, koska Lauttasaaren metroaseman lähelllä ei ole  busseille tarpeeksi tilavaa kääntöpaikkaa, jossa bussien olisi mahdollista tasata aikaa. Hanasaarta ei kuitenkaan ole haluttu poikkeusliikenteen viestinnässä erityisesti korostaa, koska silloin olennainen asia eli Lauttasaaren metroasema jäisi jää vähemmälle huomiolle. Linjan 11 kartta löytyy jo HSL:n reittiopppaasta osoitteesta https://reittiopas.hsl.fi/linjat/HSL:1011/pysakit/HSL:1011:0:01.

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.