Uudet vyöhykkeet: Tatu Rauhamäki uskoo vyöhykeuudistuksen tuovan joustavuutta liikkumiseen

Elokuun lopussa HSL:n hallituksen puheenjohtajan paikalta siirtyvä Tatu Rauhamäki on nähnyt aitiopaikalta HSL:n eri vaiheet aina sen perustamisesta toiminnan vakiinnuttamiseen ja jatkuvan muutoksen keskellä luovimiseen. Mutta millainen matka on ollut ja miksi vuoden alussa voimaan astuva vyöhykeuudistus on Rauhamäen mielestä välttämätön askel kohti toimivampaa tulevaisuuden joukkoliikennettä?

Tatu Rauhamäki on ollut mukana HSL:n toiminnassa aina sen perustamisesta saakka. Rauhamäki on toiminut HSL:n hallituksen puheenjohtajana vuosina 2010–2013 sekä vuodesta 2017 tämän vuoden elokuun loppuun saakka.

Rauhamäki on nähnyt uransa aikana monen ison hankkeen elinkaaren ja tottunut siihen, että parhaaseen lopputulokseen pääseminen vaatii usein taakseen pitkän prosessin. Helsingin seudun joukkoliikenteen mullistava vyöhykeuudistus on esimerkki hankkeesta, jonka aikana avoin dialogi ja eri osapuolten kuuntelu on ollut välttämätöntä parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. 

Rauhamäen mukaan Helsingin seudun ja väestömäärän kasvu edellyttää joukkoliikenteen osalta uudenlaista mallia. Vaikka aikaa uudistuksen läpiviemiseen kului suunniteltua enemmän, on Rauhamäki tyytyväinen lopputulokseen.

”Vyöhykeuudistuksen myötä tehdään ensimmäistä kertaa aidosti seudullista liikennemuutosta, joka rakentaa nykyaikaista joukkoliikennettä, ennakoi Helsingin seudun väestömäärän kasvua ja varmistaa kuntarajoista riippumattoman, entistä joustavamman liikkumisen.”

Rauhamäki listaa vyöhykeuudistuksen eduiksi kuntarajojen häivyttämisen, matkustuksen joustavuuden ja selkeyttämisen sekä ihmisten liikuttamisen kestävästi koko metropolialueella.

”Kuntarajoista eroon pääseminen on hyvä asia, sillä ne eivät ole arjen liikkumisessa ratkaisevia asioita. Helsingin seutu muodostaa yhtenäisen työssäkäyntialueen ja arki levittäytyy eri puolille metropolialuetta, jossa liikkuminen ei katso kuntarajoja”, Rauhamäki toteaa.

Rauhamäki on luotsannut vyöhykeuudistusta alusta pitäen. Millä mielin hän luovuttaa puheenjohtajan kapulan ja vastuun eteenpäin?

”Uskon, että uudistuksen hyödyt avautuvat seudun joukkoliikenteen käyttäjille pikku hiljaa käytön myötä. Uskon myös, että seudun elinkeinoelämä tulee kiittämään uudistusta työvoiman paremman liikkuvuuden ansiosta. Jos tässä jotain perintöä haluaa jättää, niin hallituslaisille taitoa ja uskallusta katsoa koko seudun etua jatkuvasta ristipaineesta huolimatta. Parhaaseen lopputulokseen päästäkseen on uskallettava muuttaa asioita ja kyseenalaistaa vanhaa”.

Lue lisää uusista vyöhykkeistä täältä: hsl.fi/uudetvyöhykkeet

”Uskon, että uudistuksen hyödyt avautuvat seudun joukkoliikenteen käyttäjille pikku hiljaa käytön myötä. Uskon myös, että seudun elinkeinoelämä tulee kiittämään uudistusta työvoiman paremman liikkuvuuden ansiosta", sanoo HSL:n hallituksen puheenjohtajuuden elokuun lopussa jättävä Tatu Rauhamäki.

Kuva: Tim Maher / HSL

 

 

Kommentit

Lippujen uudistuksen hinnoittelusta (pykälä 128) tuli HSL:n hallituksen päätös 30.10 ja se katsotaan tulleen yleiseen tietoon viimeistään 7 päivän kuluttua (= 6.11). Sen jälkeen on 14 PÄIVÄÄ aikaa tehdä OIKAISUVAATIMUS ( 20.11 asti) !!!

Oikaisuvaatimusohje (§ 128, 131)
Päätöksiin tyytymätön saa tehdä siitä oikaisuvaatimuksen HSL:n hallitukselle. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen (kuntalaki 134 §).
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös HSL:n jäsenkunta sekä luonnollinen henkilö, yhteisö, laitos tai säätiö, joka kuntalain 3 §:n mukaisesti on jäsenenä jossakin HSL:n jäsenkunnista.
Oikaisuvaatimus on tehtävä neljäntoista (14) päivän kuluessa päätöksen
tiedoksisaannista tiedoksisaantipäivää mukaan lukematta. Myöhästynyttä
oikaisuvaatimusta ei oteta tutkittavaksi.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon kolmen (3) päivän kuluttua viestin lähettämisestä, jos päätös on annettu asianosaiselle tiedoksi sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain
(13/2003) 19 §:ssä säädetyllä tavalla,seitsemän (7) päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, jos päätös on annettu asianosaiselle tiedoksi kirjeellä ilman saantitodistusta, saantitodistukseen merkittynä päivänä, jos päätös on lähetetty asianosaiselle tiedoksi saantitodistuksin, tiedoksiantotodistukseen merkittynä päivänä, jos päätös on annettu asianosaiselle tiedoksi henkilökohtaisesti.
Niiden, jotka eivät ole asianosaisia, katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän (7) päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on julkaistu HSL:n internetsivuilla.

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti (myös sähköinen muoto täyttää kirjallisen muodon vaatimuksen). Siitä on käytävä ilmi, mihin päätökseen se on kohdistettu, millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään oikaisuvaatimuksen,oikaisuvaatimuksen tekijän vaatimus perusteineen sekä oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot.
Oikaisuvaatimus on toimitettava HSL:lle:
Sähköpostiosoite: hsl(at)hsl.fi
Postiosoite: HSL, PL 100, 00077 HSL
Faksinumero: ( 09) 4766 4441
Käyntiosoite: Opastinsilta 6 A, Helsinki
Aukioloaika: ma–pe klo 8.00–16.00
Asiakirjojen on oltava perillä viimeistään muutoksenhakuajan viimeisenä päivänä ennen aukioloajan päättymistä.

Voisiko raitiovaunulipun korvata ns. Kurzstrecke-lipulla, jonka voimassaolo olisi rajattu x määrään pysäkinvälejä: esimerkiksi 3 pysäkkiä metrolla/junalla tai 6 pysäkkiä bussilla/ratikalla? Malli on tuttu ainakin Saksan kaupungeista. Tämä toimisi vyöhykkeestä riippumatta. Lippu olisi saatavilla vain mobiilissa ja edellyttäisi lähtöpysäkin paikannusta. Hinta voisi olla vanhan ratikkalipun tasolla tai vähän sen yli.

Minulta ex-kausikorttilaiselta ja nykyiseltä autoilijalta kommentti. Elikkäs vaikka autolla suhaan yleensä paikasta toiseen, niin saatan silti joskus käyttää metroa keskustaan. Käytän mobiilikertalippua, joka on vielä ihan ok hintainen, ei kuitenkaan mikään halpa. Joskus tekee mieli jättää maksamatta. Käyttäisin välillä sitä metroa enemmänkin, mutta sitten tulee aina tuo lipun hinta vastaan, kun ajattelee että samalla hinnalla saa melkein saman verran bensaa tuolle matkalle. Elikkä nyt jos halutte lisätä sitä julkisten käyttöä niin kertalippuihin ei enää mitään korotuksia! Vaikka osa onkin vain satunnaismatkustajia, niin kyllähän se silti lisää sitä julkisten käyttöä. Autoilijoita on hemmetin vaikea saada siirtymään käyttämään julkisia, mutta nyt vaikeutatte asiaa entisestään.

Hintojen nousun kohdistaminen nimenomaan heikoiten toimeentuleviin on huolestuttavaa. Arvoliput ja kertaliput ovat satunnaisesti matkaajilla huomattavasti yleisempiä kuin kausiliput. Satunnaisesti eniten taas matkustaa työtön, osa-aikainen, sairas, eläkeläinen...siis joukko jonka maksukyky on heikoin.

Mikäli käytössäsi on nyt 30pv sisäinen kausilippu 54,90€, sen hinta nousee 5€/kk eli 59,70€. 366pv lippu nyt 50,20€/kk korotus 2.80€/kk eli 53€/kk
Korotus on inhimillinen.
Mikäli käytössäsi on nyt arvolippu ja teet esimerkiksi 12 matkaa/kk maksaa se 26,40€. Sama12 matkaa/kk arvolipulla on kallistumassa 7,20€ eli 33,60€
Mikäli käytössäsi on nyt raitiovaunulippu,12 matkaa/kk maksaa 20,40€ eli korotusta tulee tusinaan matkaan 13,20€.
Ne eivät ole inhimillisiä korotuksia.
( Eläkeläis-vähennyksiä myönnetään vain Kelan eläkeläisille ja invalidi-vähennyksiä ainoastaan vakavimpaan haittaluokkaan.Työttömillä, osa-aikaisilla tai sairailla yms. vähennyksiä ei edes ole.)

Uups. Tarkoitin olevan vähän inhimilliSEMPI kuin arvolipulla, en inhimillinen sinäällään.

Downhand, kiitos huomiostasi. Laskin myös, että 54,90 € korottaminen 59,70 € vastaa 7 vuoden inflaatiota. Kröhm, viimeisen seitsemän vuoden aikana HSL on kyllä korottanut hintoja useamminkin kuin kerran.

Laskeppa myös nuo arvolippujen vielä suuremmat korotukset !

Tässä vielä 30 vrk kausilippujen hintojen muutokset:

Helsingin, Sipoon ja Tuusulan sisäiset liput
54,70 € → 59,70 € – 107,50 €, muutos +9 % – +97 %

Espoon, Kauniaisten, Keravan, Kirkkonummen ja Siuntion sisäiset liput
54,70 € → 59,70 €, muutos +9 %

seutulippu
106,50 € → 59,70 € – 107,50 €, muutos -44 % – +1 %

lähiseutu 2
106,50 € → 59,70 € – 115,80 €, muutos -44 % – +9 %

koko alue
158,40 € → 157,60 € – 157,60 €, muutos -1 % – -1 %

Ja vastaavasti 365 vrk kausilippujen hinnat verrattuna uusiin määräaikaisiin vuosilippuihin:

Helsingin, Sipoon ja Tuusulan sisäiset liput
600,80 € → 636,00 € – 1152,00 €, muutos +6 % – +92 %

Espoon, Kauniaisten, Keravan, Kirkkonummen ja Siuntion sisäiset liput
600,80 € → 636,00 €, muutos +6 %

seutulippu
1171,80 € → 636,00 € – 1152,00 €, muutos -46 % – -2 %

lähiseutu 2
1171,80 € → 636,00 € – 1248,00 €, muutos -46 % – +7 %

koko alue
1743,00 € → 1692,00 € – 1692,00 €, muutos -3 % – -3 %

Kausilippujen hinnankorotukset ovat selkeästi pienempiä kuin arvolippujen. HSL haluaa selkeästi ajaa mm. osa-aikaiset ja etätöitä tekevät henkilöautojen käyttöön.

Koska uudistuksessa vyöhykerajoja siirretään, nykyisille lipuille voi syntyä ensi vuonna useita korvaavia vaihtoehtoja matkan lähtö- ja päätepisteiden mukaisesti. Tässä arvolippujen hinnanmuutokset:

raitiovaunulippu
1,70 € → 2,80 €, muutos +65 %

Helsingin, Sipoon ja Tuusulan sisäiset liput
2,20 € → 2,80 € – 4,60 €, muutos +27 % – +109 %

Espoon, Kauniaisten, Keravan, Kirkkonummen ja Siuntion sisäiset liput
2,20 € → 2,80 €, muutos +27 %

seutuliput
4,20 € → 2,80 € – 4,60 €, muutos -33 % – +10 %

lähiseutu 2
4,20 € → 2,80 € – 5,40 €, muutos -33 % – +29 %

koko alue
6,30 € → 6,50 €, muutos +3 %

Ymmärrän kyllä hyvin, että muutos kismittää erityisesti Helsinkiläisiä. +27 % – +109 % korotukset vastaisivat inflaatioon verrattuna 17 – 34 vuoden jaksoja.

Monille arvolipun käyttäjille uudistus tuo merkittäviä säästöjä, esimerkiksi junamatka Leinelästä Pukinmäkeen maksaa jatkossa 2,80 e, kun nyt seutulippu maksaa 4,20e. Samoin kausilippu esimerkiksi Ullanlinnasta Matinkylään matkustavalta opettajalta kuukausihinta tippuu 106,50:stä 59,70 euroon. Säästöä 46,80e /kk. AB-lipulla matkustettava alue laajenee nykyisestä Helsingin alueen kattavasta lipusta lähes puolella, hinnan korotus on esityksessä 0,60 e. Myös lipun voimassaolo aika pitenee 80 minuuttiin. 

Olen huolissani matkoista ja lipuista, jotka eivät kuulu mihinkään näistä mainitsemistasi - en ymmärrä miksi siinä yhteydessä on edes tarpeen korostaa täysin muunlaisten lippujen tai matkojen saamia etuja...ne eivät huolenaiheeseen millääntavalla liity, eivätkä asianosaisia mitenkään kosketa.
Toki olen iloinen heidän puolestaan, joilla uudistuksessa tulee käymään hyvin - mutta ei se poista sitä totuutta, että samalla joillekin on käymässä todella todella huonosti ja olen siitä huolissani.
( Helsingin kantakaupungissa ei ole tarvinnut seutulippua nyt ollenkaan, ei sen halpeneminen vaikuta millääntavalla matkustajiin jotka eivät sitä käytä. Myöskään kausilipun hinnat eivät koske arvolipulla matkustavia. Alueen tai ajan laajeneminenkaan ei koske matkustajia, jotka eivät alueella ollenkaan liiku. Suokaa anteeksi karkeuteni: mutta minusta tuntuu aika kornille saada hehkutuksia muiden asioista, kun olen huolissani ihan muiden asioista.)

Kiitos tästäkin , kun me helsinkiläiset maksetaan taas kerran vantaan ja espoon yms. matkat helsinkiin.
Ei ole mitään mieltä että helsingin sisäiset matkat kallistuu reilusti ja noiden pitkämatkalaisen matkat halpenee meidän kustannuksella. Iso iso heikennus ja huono muutos tulossa

Siellä missä asioista päätetään on mukana monta Helsingin ulkopuolista paikkaa, mutta Helsinkejä on vain yksi. Ilmeisesti isompi joukko on painostanut ja ovat joutuneet suostumaan...

Maassa on nyt tämä valloillaan, että paremmin toimeentulevat saavat uusia etuja ja huonommin toimeentulevat joutuvat maksamaan entistäkin enemmän.

Kyllä, on todella upea uudistus, kun pakotetaan A-vyöhykkeellä asuvat ostamaan puoli seutua kattava lippu. Pelkkä A-vyöhykkeen kattava halvempi kausilippu on todellakin tarpeellinen.

Mikäli A-vyöhykkeelle myytäisiin lippuja erikseen, lipun pitäisi kuitenkin olla liki saman hintainen kuin AB-lipun, jotta lipputuloja kertyisi riittävästi. A-vyöhykkeellä on seudun paras joukkoliikenteen tarjonta, minkä vuoksi myös sen ylläpito on kaikkein kalleinta. Ero nykyisen sisäisen lipun ja tulevan AB-lipun välillä on esityksen mukaan 5 e/kk. Lanseeramme myös jatkuvasti voimassaolevan kausilipun, jonka hinta tulee olemaan nykyistäkin edullisempi, esityksessä nyt 53 e/kk. 

Eiköhän ne ns. sisäiset liput pitäisi olla ihan joka puolella - siis yhtälailla C kuin A tai B:kin. Kun myytäisiin sekä kaikkia niitä lippuja mitä nyt on suunniteltu ja joka vyöhykkeelle myös omaa lippuaan ( ja lisälippuja, jos menee pidemmälle) - niin niitä lipputuloja tulisi niistä kaikista.
Liki saman hintainenkin on parempi kuin aivan saman hintainen!
Mitä tarjontaan tulee, niin suuri osa niistä menee Helsingin kanta-kaupungin (oletetun A:n) läpi kohteenaan joku muu paikka. Matkustajat myös käyttävät pääsääntöisesti juuri sitä linjaa, joka juuri heidän kotiinsa menee - olkoon tarjontaa vaikka kuinka paljon.
Suurin huolestuminen koskee ARVOLIPPUJEN ja KERTALIPPUJEN tuntuvia hinnankorotuksia lyhyillä matkoilla. Näitä käyttävät yleensä he, joilla on pakollisia menoja muttei niitä ole säännöllisesti joka päivä. Tälläisiä matkaajia ovat työttömät, sairaat, työllistetyt, osa-aikatyöntekijät, eläkeläiset...juuri kaikkein huonoiten toimeentuleva joukko.
Ero 5€/kk ja vuosilippu ovat normi palkkaa saavien työmatkalaisten alennuksia. Sen sijaan esimerkiksi 16 matkaa kuukaudessa tekevä arvolipulla matkaaja saa 16 x 1,10€ korotusta eli 17,60€ .

Kiitos paljon vyöhykeuudistuksesta. Se helpottaa liikkumista todella paljon ja auttaa suurta työssäkäyvää porukkaa. Tästä hyötyvät monet Helsingin, Espoon ja Vantaan lähiöissä asuvat ja sukkulointi eri alueiden välillä helpottuu huomattavasti. Jos ajatellaan, että raideliikennettä pitäisi suosia hinnoittelussa niin silloinhan myös junalippujen pitäisi olla edullisempia. Nyt näin ei ole.

Kiitos hienosta kommentistasi. Uusi malli on nykyistä tasapuolisempi ja kuntarajaton matkustaminen tuo todellakin helpotusta monen arkeen. 

Ei ehkä kannattaisi puhua tasapuolisuudesta tilanteessa, jossa jonkun ryhmän nykyisiin lipunhintoihin tulee suuri korotus ja jonkun toisen ryhmän taas vähennys. Ei ehkä kannattaisi puhua tasapuolisuudesta tilanteessa, jossa samalla hinnalla joku matkustaa 2km ja toinen 18km.

Voi kun samalla hinnalla edes pääsisi sen 2 – 18 km matkan, mutta kun ei tule pääsemään. Vyöhykejärjestelmässä vyöhykkeet ratkaisevat, ei matkan pituus. 0,5 km arvolippu tulee maksamaan 4,60 € ja 43 km arvolippu 2,80 €, kun kyseessä on Vallinoja – Savio ja Siikajärvi – Itäkeskus.

Uusi järjestelmä ei ole millään muotoa tasapuolinen. Se suosii rankasti B-vyöhykkeellä asuvia ja riistää A-, C- ja D- vyöhykeläisiä.

Huhut tasapuolisuudesta voi torpata hyvin tehokkaasti kysymällä, miksi sitten kahden vyöhykkeen lipuilla on kaksi eri hintaa 2,80 € ja 4,60 €? Samoin, miksi kolmen vyöhykkeen lipuilla on kaksi eri hintaa 4,60 € ja 5,40 €?

Uudistuksen tasapuolisuudesta hehkuttaminen alkaa vaikuttaa ivailulta.
Mikäli olisi vain entisissä hintatasoissa pysymistä ja halventumisia - ehkä voisimme lähestyä tasapuolisuutta. Mutta kun yhtälössä on myös hintojen suurta nousua eli tilanteen huononnusta, ei tasapuolisuudesta voi edes puhua.

Vyöhykeuudistus on hyvä, mutta jokin silti mättää.

Raitiovaunuliikenne ja sen käyttömäärät ovat kasvaneet. Tähän mennessä syyksi ollaan täällä tuotu linjastouudistus, mutta kaikkein olennaisin asia on unohtunut. Raitiovaunulippu kaikista lipputyypeistä halvin. Ja nyt se kallistuu 1.10 eurolla. Siis mitä?! Luuletteko tosiaan, että raitiovaunuliikenteen käyttömäärät kasvavat jatkossa tällaisella hinnan nostatuksella.

Usein myös viitataan siihen, että B-vyöhykkeellä asuu kaikista eniten ihmisiä, joten minimiostos kaksi vyöhykettä. Mutta suurin osa B-vyöhykkeestä tulee olemaan Helsingin puolella, jolloin suurimalla osalla lippujen hinnat vain kallistuvat.

Vaikka kausiliput, kuten tämä uusi vuosilippu ovat tuolloin nykyistä edullisempia, suurenee kynnys silti hypätä auton kyydistä julkiseen liikenteeseen. Nämä kun käyttävät kertalippuja, jotka tulevat olemaan ylihinnoiteltua. Panostatte jatkuvaan joukkoliikenteen käyttöön, mutta autojen käyttö esim. kantakaupungissa ei vähene. Missähän syy ja tuleeko asia paranemaan? Tuskin.

Uusi malli on tasapuolinen. Lyhyet matkat ovat saman hintaisia jatkossa kaikilla vyöhykkeillä. Nykymallissa muissa kunnissa tai jatkossa millään muulla vyöhykkeellä ei ole vastaavaa todella edullista lyhyen matkan lippua. Raitiovaunulippu on vaikeasti perusteltavissa vain A-vyöhykkeelle, sillä pian meillä on raitiovaunu myös B-vyöhykkeellä. Raitiovaunulippua on myyty melko vähän, HSL:n asiakkaista vain pieni murto-osa (2% lipunmyynnistä) ja myös raitiovaunun käyttäjistä vain pieni osa käyttää raitiovaunulippua.

Uuden mallin etuna on kuntarajaton matkustaminen, näin lähialuepalveluja voi käyttää joustavasti. Esimerkiksi Lauttasaaresta-Matinkylään pääsee jatkossa samalla lipulla. B-vyöhykkellä asuu tosiaan helsinkiläisistä suurin osa. He voivat jatkossa valita kumman lipun valitsevat AB:n vai BC:n. Satunnaisia matkoja varten voi ostaa lisävyöhykkeitä kausilipun päälle, jolloin esimerkiksi Helsingin keskustasta jatkossa pääsee puolet nykyistä halvemmalla lentoasemalle. 

Mikäli niitä lippuja on käyttänyt pieni murto-osa kaikista matkustajista, niin sittenhän se ei tee isoa lovea lipputuloihin vaikka säilyisikin valikoimissa.
Eikä määrällä ole niin paljon väliä kuin sillä millaisia ovat nämä määrään sisältyvät.
Korostaisin jälleen sitä, että arvolippu, raitiovaunulippu ja kertalippu ovat olleet nimenomaan satunnaisten matkaajien käytössä, ei vakituisessa työmatka-käytössä. Ja satunnaisesti matkaavat henkilöt, joille pienetkin korotukset vaikuttavat koko toimeentuloon - puhumattakaan siitä, että arvolipulla korotus voi olla kymmeniä euroja kuukaudessa. Esim.12 matkaa/kk nyt raitiovaunulipulla 20,40€ ja arvolipulla 26,40€, mutta mikäli uusi hinta esitetyn mukainen 12 matkaa/kk maksaa jo 33,60€

Sivut

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.