Kiitos asiakkaillemme, kun osallistuitte Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelman laatimiseen

Uusin, päätöksentekoon menevä versio Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastoluonnoksesta on nyt luettavissa blogissa. Olemme työstäneet linjastosuunnitelmaa yhdessä asiakkaittemme kanssa. Tässä vaiheessa on paikallaan sanoa kiitos teille kaikille, jotka olette kommentoineet suunnitelmaa aktiivisesti ja ansiokkaasti työn eri vaiheissa.

Viimeisin luonnos on syntynyt syksyn aikana. Joukkoliikennesuunnittelijamme ovat tehneet pieniä muutoksia esimerkiksi linjojen liikennöintiaikoihin ja vaihtopaikkoihin. Myös nämä muutokset on tehty asiakkaittemme kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta.  

Työn aluksi suunnittelijamme selvittivät kyselyllä asukkaiden liikkumistottumuksia ja toiveita. Kysymyksiä ja näkemyksiä asiakkaittemme on ollut mahdollista esittää blogissa koko suunnittelutyön ajan. Ensimmäinen suunnitelmaluonnos oli blogissa kommentoitavana 14.11.–9.12.2018 ja toinen luonnos 22.8.–8.9.2019.

Hallituksemme käsittelee suunnitelmaa kokouksessaan 17.12.

Linjastoluonnos ehdottaa, että Länsi-Vantaan ja Pohjois-Espoon alueiden linjasto pohjautuisi neljään uuteen runkolinjaan, joita täydentävät tiheät liityntäyhteydet. Muutokset on tarkoitus toteuttaa vuoden 2022 elokuussa.

Suunnitelman tavoitteena on parantaa Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien alueen joukkoliikennepalveluja sekä tehdä linjastosta entistä verkostomaisempi. Lisäksi tavoitteina ovat sujuvat vaihtoyhteydet sekä joukkoliikenteen päivittäisen käytön helpottaminen.

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.