Pyöräilijä, ethän polje asemalaiturilla

Väylävirasto muistuttaa, että rautatieasemien laiturialueilla pyöräily, potkulautailu ja muilla kulkuneuvoilla ajaminen on kielletty. Ohjeita noudattamalla parannat omaa turvallisuuttasi ja huomioit muut liikkujat.

Rautatieasemien laiturialueet ovat tyypillisesti melko kapeita ja niillä liikkuu varsinkin ruuhka-aikoina suuri joukko ihmisiä. Tällaiset paikat eivät sovellu pyöräilyyn, ja siksi laiturialueilla pyörää tulee aina taluttaa. Asiasta muistuttaa rautatieasemista vastaava Väylävirasto tiedotteessaan (linkki tiedotteeseen).

"Läheltä piti -tilanteita tapahtuu päivittäin, kun ihmiset suhaavat polkupyörillään laiturialueilla. Pyöräily itsessään on kannatettavaa, mutta jokaisella liikkumistavalla on paikkansa. Laitureilla tilaa on vähän ja törmäysvaara on huomattavasti suurempi kuin sellaisilla väylillä, jotka on suunniteltu pyöräilyä varten", toteaa rautatieturvallisuuden johtava asiantuntija Marko Tuominen Väylästä.

Joillekin rautatieasemille on pystytetty kylttejä, jotka muistuttavat pyörän taluttamisesta. Vaikka asemaltasi ei tällaista kylttiä löytyisi, muistathan silti taluttaa pyörääsi. Pyörän taluttaminen on hieno tapa huomioida muut liikkujat. Taluttaminen kannattaa myös pyöräilijän oman turvallisuuden takia. Laitureilla pienikin horjahdus voi johtaa siihen, että pyöräilijä kaatuu raiteille.

Pyöräilyn lisäksi myös muilla kulkuneuvoilla, esimerkiksi sähköpotkulaudoilla, ajaminen on kiellettyä laiturialueilla.

HSL:n metrossa ja junissa pyörän kuljettaminen on sallittua, jos tilaa on. Jos juna on täysi, odotathan seuraavaa. Pyörien kuljettamiseen parhaiten soveltuvat osastot on merkitty metrojunien ja lähijunien kylkeen pyöräsymbolein.

Kuvituskuva

Kommentit

Entä vammaisten apuvälineiksi luokiteltavat liikkumista keventävät fillarit, mm. sellaiset, pyörätuoleihin kiinnitetyt käsin veivattavat liikkumista keventävät lisävarusteet, joilla esim. Pasilan aseman takatunnelin mäki on kelaamista helpompi nousta ylös.

Koskeeko tämä pyöräilykielto näitäkin?

Itselläni on myös apuvälineeksi luokiteltu 3-pyöräinen fillari käytössä, joka sähköavusteisuutensa ansiosta keventää noiden asemamäkien nousua.

Nousen kyllä satulasta heti laiturille tultuani, mutta jos sitä mäkeä ei edes saisi apuvälineellä ajaa, sen ja junan yhdistäminen olisi mahdottomuus.

Vammaisten apuvälineillä liikkuminen on sallittua kävelyvauhdilla.

Miksi kyltit on pystytetty vain joillekin asemille? Malminkartanon asemalla ruuhka-aikanakin pyöräilijät soittavat kelloa.
Kylteistä tosiaan lisää. Malminkartanon asematunnelissa ei saisi tupakoida, mutta kyltit on asennettu niin huonoon paikkaan ettei niitä edes kukaan huomaa. Kyltit pitäisi uudistaa ja asentaa näkökorkeudelle laiturin poikittaissuuntaan. Näin laiturille tulija sen (toivottavasti) huomio.

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.