HUS sai vuoden 2020 Työmatkaliikkumisen edelläkulkija -tunnustuksen

Jaamme vuosittain valtakunnallisen Fiksusti töihin -hankkeen kanssa Työmatkaliikkumisen edelläkulkija -tunnustuksen. Sen saa työnantaja, joka on ottanut esimerkillisellä tavalla omakseen kestävän ja hyvinvointia lisäävän työmatka- ja työasialiikkumiseen. Vuoden 2020 HSL-alueen tunnustuksen on saanut HUS Helsingin yliopistollinen sairaala. Tunnustus on jatkoa Työpaikka joka liikuttaa -sertifikaatille, jonka myönsimme HUSille jo vuonna 2015.

”Halusimme antaa HUS:ille tunnustuksen laaja-alaisesta ja pitkäkestoisesta kestävän liikkumisen edistämistyöstä. Varsinkin isoissa organisaatioissa työmatkaliikenteen toimenpiteiden toteuttaminen vaatii sitoutuneita eri alojen osaajia ja yhdessä laadittua edistämisohjelmaa. Halusimme tällä tunnustukselle myös nostaa esille HUSin tekemän työn inspiraatioksi muille”, asiakasvastaavamme Anna Ruskovaara sanoo.

Viime vuonna HUS ja Sitowise Oy selvittivät Meilahden sairaala-alueen henkilökunnan liikkumistarpeita sekä mahdollisuuksia ohjata heitä henkilöautoilusta kestävän liikkumisen suuntaan. Hankkeen lopputuloksena syntyi viisaan liikkumisen edistämisohjelma, jonka toimia käynnistetään askel kerrallaan. Yksi niistä on sisäisen viestinnän tehostaminen.  

”Avasimme elokuussa uuden työmatkaliikenteeseen keskittyvän intrasivuston, jolla on paljon tietoa eri kulkumuodoista samalla kun sivuilla kannustetaan vastuullisiin valintoihin. Sivusto on saanut työntekijöiltämme paljon kiitosta”, tiedottaja Mirkka Kujala HUSista kertoo.

Verkkopalettiin kuuluu myös hyvinvointisivusto. Autoilijoille on ollut tarjolla verkkokurssi, jolla on kerrottu vaihtoehtoisista tavoista liikkua. HUSissa on ollut pitkään käytössä myös kimppakyytisivusto, jolla on tosin ollut korona-aikaan ymmärrettävästi hiljaista.

Henkilöstölle on järjestetty kävelyä ja pyöräilyä edistäviä tempauksia ja kampanjoita, esimerkiksi sähköpyörien testaustilaisuuksia. Valtakunnalliseen Kilometrikisaan otetaan osaa vuosittain. Työmatkalippuetu on käytössä sähköisenä palveluna.

HUS on sitoutunut tukemaan työmatkaliikkumista sekä henkilökunnan hyvinvoinnin edistämiseksi että ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Pyöräpaikkojen määrä kasvaa     

Pyöräilyn ja kävelyn edistäminen ovat HUSin viisaan liikkumisen kehittämisohjelman kärjessä. Sairaaloiden alueille on rakennettu lisää pyörätelineitä. Eniten pyöräpaikkoja on lisätty suurimmalle sairaala-alueelle Meilahteen, ja paikat ovat myös entistä laadukkaampia. Jotta pyöräily ei jäisi ainakaan tyhjistä kumeista kiinni, Meilahteen on hankittu käteväkäyttöinen paineilmapumppu.

Meilahden mäellä on käynnissä mittavia rakennushankkeita, ja pyöräilyn edistäminen on monin tavoin suunnitelmissa mukana. Tulossa on muun muassa 350 lukitun tilan pyöräpaikkaa etenkin talvipyöräilyn tukemiseksi. Suihkujen määrä tuplaantuu nykyisestä, jotta niitä riittää paremmin myös pyöräilijöiden ja kävelijöiden tarpeisiin. Sähköpyörille suunnitellaan latauspisteitä.

Tavoitteena entistä sujuvammat matkaketjut    

”Kestävään liikkumiseen kannustamisessa on tärkeää työntekijöiden osallistaminen, eli sanomaa ei tule vain kaataa ylhäältä alaspäin. Mielestäni meillä on onnistuttu hyvin ja tulokset näkyvät”, HUSin työhyvinvointikonsultti Taina Liukkonen sanoo.  ”Viime vuonna tehdyn kyselyn perusteella lähes puolet työntekijöistämme kulki työmatkansa pyöräillen tai kävellen vähintään kolmesti viikossa.”

Myös joukkoliikennettä käytetään jo paljon. ”Esimerkiksi Meilahdessa 40–50 prosenttia työntekijöistä kulkee joukkoliikenteellä vuodenajasta riippuen. Pitkän tähtäimen tavoitteemme on, että entistä useampi autoilija siirtyisi joukkoliikenteen käyttäjäksi. HUS pyrkii myös vaikuttamaan siihen, että työntekijöittemme matkaketjut saataisiin entistä sujuvammiksi”, erikoissuunnittelija Tuija Stambej toteaa.

HUS kiittää tunnustuksesta, jota olivat vastaanottamassa HUS Tilakeskuksen, HUS Kiinteistöt Oy:n ja Henkilöstöjohdon edustajat. Kuva: HUS

 

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.