Länsiterminaaliin lisää ratikkavuoroja

Jätkäsaaren asuinalueen ja Länsiterminaalin liikenneyhteydet paranevat 29.12. alkaen, kun raitiolinja 6T alkaa liikennöidä arkisin iltapäiväruuhkan aikana. Tällä hetkellä 6T kulkee vain viikonloppuisin.

Muutos toteutetaan niin, että raitiolinjan 6 lähdöt Arabiasta arkisin klo 15.02 - 17.20 ja Hietalahdesta klo 15.45 – 18.02 ajetaan jatkossa linjana 6T. Myös lähtöaikoihin tulee muutoksia.

Linjan 6/6T aikataulut 29.12.2014 alkaen

Kommentit

Just, eli Bulevardilta ei siis mene ruuhka-aikaan yhden yhtä kutosta pohjoiseen. Töistä paluusta tuleekin mielenkiintoista. Onnistuitte pussittamaan Hietalahden torin eteläpuolen. Kiitos vaan tästäkin kehittämisestä.

Ehkä, jos ei-menemisellä tarkoitetaan täynnä ajamista niin ettei pääse kyytiin. Tällaisessa tilanteessa pitäisi kuitenkin kai ensisijaisesti järjestää lisäkapasiteettia?

Kenties bussia 17 voi käyttää Bulevardin puolivälistä esimerkiksi Kaisaniemeen pääsemiseen. Länsiterminaalista tulevien raitiovaunujen pahin kuormitus helpottaa siellä. Myös voi harkita bussiin 20 hyppäämistä ja vaihto Arabian suuntaan raitiovaunuun 8 pysäkillä Itämerenkatu.

Loistavaa ! Vielä kun saisi aamuruuhkaan myös 6T:n.

Onko HSL tosiaankin unohtanut, että Jätkäsaaressa on jo myös tuhansia asukkaita? Alkuun Jätkäsaaressa työssä käyville sanottiin, että tulee vältää ruuhka-aikoja (aika vitsi) - mutta miten Jätkäsaaresta kotiin ja töihin/kouluun menijät voivat niitä välttää? Varsinkin, kun Pietarin lautta tulee on kaupungin suuntaan aamulla usein täyttä. Ja täytyyhän meidä asukkaidenkin päästä liikkumaan!!Lisäksi tulevat Verkkokaupan asiakkaat suurine kantamuksineen...

Sehnän tuntuu joka paikassa olevan niin, että ensin rakennetaan niemet notkot täyteen ja sitten aletaan miettiä... ai niin, täytyyhän täältä jotenkin päästä kulkemaankin.

Jaetaan vaunut. Ysin ratikoita lähtee 2 samaan aikaan. Toinen ottaa laivamatkustajat kyytiin, toinen ottaa koululaiset ja työmatkalaiset kyytiin. Näin ei tule ruuhkaa eikä ryysistä. Sitten pidetään vain huoli ettei kukaan änge "väärään" vaunuun

Onhan siellä kaljankärrääjien lisäksi muitakin, joiden on tuonne Länsiterminaalille päästävä. Verkkokauppa.comistakin tulee kutosen kiskoille liikennettä.

Sähköisissä näytöissä mainitaan että muutos tulisi voimaan maanantaina 20.12. Kalenteri hukassa?

Pahoittelemme! Virhe on korjattu näytön tekstiin.

ainakun laiva tulee niin ratikoissa on aivan älytön ryysis.....eikö saisi jonkun bussilinjan joka menisi vaikka ruoholahteen

Ainiinku esim numero 15, joka ajoi aiemmin Länsiterminaalilta Ruoholahden kautta eteenpäin? ;) Se lopetettiin, koska onhan se nyt vaan tyhmää kuskata jengi lähimmälle metroasemalle.

Minusta olisi parempi, että 6T kulkisi vieläkin useammin. Eikö kutosen linja voisi aina ajaa länsiterminaaliin asti? Helpottaisi huomattavasti tuota ruuhkaa mitä laivamatkustajat aiheuttaa ympäri kellon, aina kun laiva tulee satamaan. Jätkäsaaren asukkaat ei huutokonttorin pysäkillä meinaa mahtua arkiaamuisinkaan kyytiin.

Hieno juttu! Vielä kun sais 8T ratikan, niin kaikki olis hyvin ;)

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.