Reijolankadun raitiotie avataan liikenteelle 4.12. – linja 3 siirtyy uudelle päätepysäkille Meilahteen

Vuoden 2017 raitiovaunulinjaston uudistus täydentyy maanantaina 4.12.2017, kun Reijolankadun rata avataan liikenteelle Taka-Töölössä. Uudistuksen myötä linja 3 siirtyy kulkemaan uutta reittiä Mannerheimintielle Kuusitien pysäkille.

Linja 3 ajaa Auroran sairaalan pysäkin jälkeen uuden Reijolankadun rataosuuden kautta Mannerheimintielle, jossa se kulkee Töölön tullin ja Jalavatien pysäkkien kautta päätepysäkilleen Kuusitielle. Linjan lähtöpysäkki Mannerheimintiellä on Jalavatien pysäkki (H0136).

Linjalta 3 jäävät muutoksen myötä pois pysäkit Kansaneläkelaitos ja Töölön halli.

Kartta Helsingin raitiolinjoista 4.12.2017 alkaen (pdf-tiedosto)

Skemaattinen kartta Helsingin raitiolinjoista 4.12.2017 alkaen (pdf-tiedosto)

Kommentit

Miksi kolmonen lähtee etuajassa Kuusitieltä? Sama homma oli jo, kun päätepysäkkinä oli Töölön halli, mutta etenkin Kuusitien silmukassa ei ole muuta liikennettä haittaamassa aikataulunmukaista lähtöä. Tänään aamulla ratikka oli Töölön tullilla klo 7.49, vaikka sen olisi Kuusitieltä pitänyt lähteä klo 7.50. Tämä ärsyttää erityisesti siksi, että koska enää ei ole pysäkkiä Taka-Töölössä koska sitä ei Reijolankadulle tullut, on kävelymatka lähimmälle pysäkille melko pitkä, ja sitten lisäksi vielä vaunut eivät kulje aikataulun mukaan vaan etuajassa.

Olin innoissani odottanut kolmosen tuloa kuusitielle koko kesän ja syksyn. Olin kertonut kalliolaisille ystäville että vihdoin tulee olemaan helppo tulla kylään jun kolmonen tulee. Pettymykseseni luin tänään että se ei kuitenkaan ehkä på ketään kyytiin kuusitiellä vaan pitää kävellä jalavatielle. Olen hiukan pettynyt että tästä en ollut tietoinen, ja oma hypetykseni aiheesta lähipiirille tuntuu ylimitoiteltulta. Voisiko se jatkossa olla niin että kuusitiellä pääsee kyytiin että se noutaa paineen 10-spåralta?

HSL kirjoitti jo 29.11, että Kuusitieltä SAA nousta kyytiin.
>>Kuusitieltä on kyllä mahdollista nousta kyytiin, mutta koska raitiovaunu jää tarvittaessa tasaamaan aikaansa silmukkaan pysäkkialueen ulkopuolelle, pidämme selkeämpänä, että lupaamme palvelun vasta Jalavatien pysäkiltä alkaen etelään.<<

Näin tänään Kuusitien pysäkillä saapumallani 3:lla kuinka kaksi alakouluikäistä lasta nousi päätepysäkillä raitiovaunun kyytiin. Näin pian kuskin puhuvan heille jotain (menin odottamaan pysäkille bussia näköetäisyydelle). Pian kuski selvästi osoitti, lapset pihalle raitiovaunusta (ja kävi päätepysäkkien luonteen mukaisesti raitiovaunun läpi, ettei kukaan vaan ole unohtunut kyytiin). Tämänkään jälkeen kuljettaja ei päästänyt ketään sisälle vaunuun (avausnappien ympärillä olevat valot eivät palaneet) vaan lähti heti tarkastettuaan vaunun kääntösilmukkaan yksikseen odottamaan. Mitään raitiovaunua ei ollut tulossa perään odottamaan, joten turha puhua odottelusta tarpeen mukaan pysäkillä.

Olen useasti aiemminkin nähny, että linja 3 jatkaa suoraan kääntösilmukkaan, mutta sitä en tiennyt, että matkustajien tulee tosiaankin poistua ennen sitä.

Olisi hyvä nyt saada selvyys pääseekö raitiovaunuun ollenkaan Kuusitiellä ja onko se kuskien omaa hyvyyttä vai miten asia on. Itse en olen uskaltanut yrittää vaan vaihtanut vasta Töölön tullilla.

Voistteko ystävällisesti avata tätä vastausta hieman lisää. Olettaisin tämän erikoisen selityksen johtuvan siitä, että kolmonen ei voi parkkeerata pitkäksi aikaa Meilahden päättärille, koska se ei saa tukkia tietä Tilkan suunnasta tulevalta numero kympiltä? Mutta eihän tämä estä julkaisemasta kolmosen lähtöaikoja päätepysäkiltä ihan normaalisti ja matkustajia nousemasta kyytiin sitten kun ratikka ajaa siiihen pysäkille? Joku tässä asiassa nyt sekoittaa mielestäni turhaan pakkaa.

Onhan ihan normaalia esim. HSL:n bussiliikenteessä, että kuskit seisottavat bussia viiden metrin päässä pysäkistä ja ajavat sitten muutaman metrin ottamaan matkustajat kyytiin juuri ennen lähtöaikaa.

Kuusitiellä ei ole nyt pysäkkiä SILMUKAN JÄLKEEN. Silmukasta raiteet menevät pysäkkien vierestä eli OHI kulkematta pysäkin kautta. ( Vaunu 10 pääsee Tilkasta päin pysäkille ihan yksin, silmukasta ei pääse sille pysäkille) Silmukassa ja sen JÄLKEEN ei pääse kyytiin - eli vertaus bussiin ei toimi.

ENNEN silmukkaa on yhteinen pysäkki kyllä. Siitä kyytiin nousu on mahdollista ja ilmoitettiinkin sallituksi marras ja joulukuussa - mutta on sittemmin kuulema MUUTETTU kuljettajille HARKINNANVARAISEKSI. Eli joko pääset tai et pääse kyytiin Kuusitien saapumis-pysäkiltä, ennen silmukkaa...ei sitä kukaan voi etukäteen varmaksi tietää.

Hei! Täsmennyksenä vielä aikaisempaan, että kuljettaja siis voi harkintansa mukaan ottaa matkustajia kyytiin Kuusitien pysäkiltä, mutta hänellä ei ole siihen velvollisuutta. Tästäkin syystä emme siis voi luvata palvelua Kuusitien pysäkiltä linjalla 3, vaan vasta Jalavatien pysäkiltä. Pahoittelemme sisäistä tietokatkostamme ja aiheuttamaamme hämmennystä.

Syynä sille, että kolmonen ei voi jäädä tasaamaan aikaa Kuusitien päätepysäkille, on siis se, että kyseessä on pysäkki pohjoisen suuntaan. Tätä ongelmaa ei tosiaan olisi, jos kääntösilmukasta voisi suoraan ajaa etelän suuntaan osoittavalle pysäkille, tai jos kääntösilmukassa olisi pysäkki. Tässä vaiheessa näin ei kuitenkaan ole.

04.12.2017
Tietääkö kaikki kuljettajat, että matkustajia voi nousta Kuusitiellä kyytiin saapumis/poistumispysäkiltä?
Ettei tule ongelmaa, kun mahdollisuudesta on toistaiseksi voinut lukea VAIN tämän sivun kommenteista.
HSL 05.12.2017
Asiasta on kerrottu kuljettajille.

Ensin ilmoitetaan, että kuljettajille ON KERROTTU, että Kuusitieltäkin VOI NOUSTA KYYTIIN.
Asia selvä, ilmoitan iäkkäälle Kuusitieltä kulkevalle, että KAIKKI KULJETTAJAT TIETÄVÄT OTTAA KYYTIIN myös sieltä tulevat. Että jos joku kuski ei tietäisikään, voit hänelle sanoa että HSL on täällä ilmoittanut kyytiin nousun olevan ok.

Viikon päästä tänne on muutettukin, että vain KULJETTAJAN HARKINNAN MUKAAN voi nousta kyytiin Kuusitieltä. MILLÄ PERUSTEELLA NÄIN ON MUUTETTU?
Eihän tämä tieto muutoksesta edes ole kulkenut heille, joille on ensin kerrottu että kyytiinnousu ON AINA OK ja ovat kuvitelleet koko asian loppuunkäsitellyksi?

Tuo iäkäs Kuusitien kulkija minulle ihmetteli miksi kuljettaja on hänelle närkästyneesti tuhahdellut kun hän on noussut kyytiin Kuusitieltä - vaikka nimenomaan on kerrottu sen olevan sallittua ja (vieläpä erikseen todetusti) kerrottu olevan kaikilla kuskeilla tiedossa. Rauhoittelin häntä, että ehkä on ollut joku tuuraaja kuski joka ei tiedä.
Ja nyt HUHTIKUUSSA sitten luenkin täältä, että asiaa on MUUTETTU jo joulukuussa.

Mielestäni harkinnanvaraisuus on EPÄREILUA ja SATTUMANVARAISTA !!! Vaikka joka kerta haluat kyytiin, niin on tuurista kiinni pääsetkö !?!
MIKSI velvollisuutta ei ole ? Miksi asia on muutettu ?
Nopeaa ja helppoahan siitä saapumispysäkiltä on kyytiin nousta, en käsitä miksi sen pitäisi ollakin vain harkinnanvaraista !?!

Todella suuri asia, varsinkin huonojalkaisille kulkijoille...
Palauttakaa kyytiinnousu Kuusitieltä ITSESTÄÄNSELVÄKSI - siis mahdolliseksi JOKA KERTA, eikä kuskista riippuen.

No käynnistäkää nyt ihmeessä kaupungin kanssa hanke, jossa kääntösilmukkaan saadaan pysäkki. On ennenkuulumattoman huonoa suunnittelua, että ratikalla on pitkällisen projektin tuloksena päätepysäkki, josta ei kuitenkaan pääse kyytiin. Tilanne on erittäin epäselvä ja sekava jo paikallisille, mutta täysin mahdoton ymmärtää ulkopaikkakuntalaisille.

Siis todella typerä veto, että nyt kolmosen ratikalla ei ole pysäkkiä Töölöntullin ja Auroran välissä. Kansaneläkelaitoksen pysäkki on ollut nyt todella vilkas. Ja kai laitatte 2 ja 3 aikataulut vielä niin, että kolmonen ajaa aina just kakkosen ohi, että sillä ei ehdi sujuvasti Auroran pysäkille vaan sitten siinä odotetaan se 10minuuttia niin kuin ennen eläintarhalla. Olen todella pettynyt!.

Olen samaa mieltä, että pysäkinväli on aivan liian pitkä Töölön tullin ja Auroran sairaalan välillä ottaen huomioon, miten paljon asukkaita ko. välillä asuu ja miten paljon ihmisiä nousi kyytiin Kansaneläkelaitokselta. Auroran sairaalan pysäkki palvelee muutenkin vain lähinnä sairaalan menijöitä. Pidin itsestäänselvyytenä, että Reijolankadulle tulee pysäkki, sillä ennen siinä oli myös bussipysäkki josta mm. 58/58B kulkivat, nyt ei mitään, ja olin viime viikolla järkyttynyt uuden reittikartan tultua julki, kun pysäkkiä ei tosiaan ole. Ihan nyt ei ole loppuun asti mietitty tätä uudistusta.

Voi hyvänen aika sentään. Eikö karttaan voisi millään lisätä

1) Kuusitien pysäkille tekstiä "Linjalla 3 ei kyytiin nousua, vain poistuminen - På linje 3 endast avstigning, ej påstigning - On line 3 only disembarking, not boarding"

2) Olympiaterminaalin pysäkille tekstiä "Ei vaunun vaihtamista linjojen 2 ja 3 välillä - Inget byte av vagn mellan linjerna 2 och 3 - No transfer between cars from line 2 to line 3 or vice versa"

3) Maistraatintorin pysäkille tekstiä "Ei vaunun vaihtamista linjojen 2 ja 7 välillä - Inget byte av vagn mellan linjerna 2 och 7 - No transfer between cars from line 2 to line 7 or vice versa"

?

Nykyisen symbolin merkityksen tajuaa kyllä, jos tietää ennestään mistä on kyse, mutta en usko että tajuaa muuten.

A) Vaunuun saa ja voi nousta Kuusitieltä, kuten HSL on aikaisemmin todennut

Ja muuten varmaan helpompi merkitä, että "sama vaunu jatkaa linjalle 2/3/7"

Kun katsoo Meilahden ja Pasilan välisiä matkustajamääriä linjoilla 58, 58B, 506 ja 551, ei voi kuin ihmetellä tätä touhua. Jos 2 ja 3 olisi pidetty kuten ennenkin ja 7 jatkettu Pasilasta Kuusitielle (tai Munkkiniemeen), olisi uudesta radanpätkästä ollut enemmänkin hyötyä.

Jos ongelma olisi tuossa tapauksessa se, ettei Länsi-Pasilasta pääsisi suoraan keskustaan, voisi linjan 2/3/7 pitää nykyisellään ja linjan 9 jatkaa Kuusitielle / Munkkiniemeen.

Toki myös Meilahden kääntösilmukka on suunnitteilla, mutta siitä ei edelleen ole niin suurta hyötyä, jos sinne menevä linja on nykyinen 3.

"Jos 2 ja 3 olisi pidetty kuten ennenkin"

Näin ei tehty, koska se vaati niin pitkän ajan tasaamisen Eläintarhassa.

Meilahden kääntösilmukkaan menee onneksi sentään 7 sitten kun se valmistuu. Mutta ennen kuin se on valmis, joku muu ratkaisu olisi voinut olla parempi kuin nykyinen. Nythän raskas kysyntä hoidetaan bussirallilla ja raitiovaunu täydentää hoitaen ohuemmat matkustajavirrat muutamalta asuinkerrostalolta. Käytännössä tulee mieleen se, että 7 ajaisi Munkkiniemeen.

Hei, miksi Lauttasaaren metroaseman M-tunnus on isompi kuin muiden asemien? Eikö ne voisi olla samankokoisia?

Tässä on kyseessä puhdas vahinko, joka korjataan seuraavaan versioon.

Pysäkkien väli on liian pitkä Auroran sairaalan ja Töölön tullin välillä!!!Eikös Mäkkärin tai Urheilulehdon kohdalle voisi laittaa pysäkki?

Skemaattiseen karttaan on merkitty käsitys, että Töölön tullin kohdalla samalla pysäkkikatoksella voisi helposti vaihtaa linjojen 3 ja 4 välillä.

Skemaattisessa kartassa nelosen pysäkki keskustaan on väärässä paikassa. Kartassa se on Mannerheiminitellä mutta luonnossa Tukholmankadulla aika paljonkin Mannerheimintien risteyksestä pois päin. Tästä johtuen vaihtoyhteys näyttää kartalla liian helpolle.

Olisko voinu sen koko reitin tähän samalla? Nämä spora reitit kun muutettiin, niin kertaus tässä olisi tietysti paikallaan!

Tiedotteen liitteenä olevista kartoista voi tutustua paitsi linjan 3 uuteen reittiin myös muihin raitiovaunulinjoihin.

Miksi kuusitieltä ei voi nousta raitiovaunuun vaan pitää kävellä Jalavatielle? Vaikkakin raitiovaunu menee ”kääntöraiteelle” niin mikä siinä estäisi hyppäämästä kyytiin kuusitiellä...

Ilmanmuuta pitää sallia vaunun kyytiin nouseminen Kuusitieltä, onnistuuhan se siitä saapumispysäkiltä. Eihän se kyydissä olevia matkustajia haittaa milläänlailla, vaikka raitiovaunu hetken odottelisikin siellä silmukassa.

Kannatan kyytiin nousemista myös Kuusitiellä. Silloin kolmonen voi hieman tasata/odottaa lähtöaikaa ensin lähtöpysäkillä (Kuusitie), kunnes taakse ilmestyy linjan 10 vaunu pohjoiseen. Pysäkittömässä kääntösilmukassa voi tarvittaessa odottaa lyhyen ajan, jotta yksi linjan 10 vaunu etelään pääsee ohi. Selvää etuaikaa aikataulunmukaiseen "Meilahden" lähtöaikaan nähden voi tietoisesti jarrutella jo Urheilutalon ja Savonkadun välillä linjan 3 omalla osuudella. Kuusitiellä ei siten tarvinne viipyä koskaan kauan.

Kuusitieltä on kyllä mahdollista nousta kyytiin, mutta koska raitiovaunu jää tarvittaessa tasaamaan aikaansa silmukkaan pysäkkialueen ulkopuolelle, pidämme selkeämpänä, että lupaamme palvelun vasta Jalavatien pysäkiltä alkaen etelään.

Toimintatapa on siis luultavasti seuraava: Linjan 3 raitiovaunu saapuu päätepysäkille (Kuusitie 0137). Matkustajat poistuvat kyydistä ja pysäkillä sillä hetkellä odottavat voivat nousta kyytiin. Sen jälkeen ovet suljetaan ja vaunu ajaa kääntösilmukkaan, jossa saatetaan seistä jopa 10 minuuttia. Kukaan ei enää pääse sisään eikä ulos (paitsi ehkä kuljettaja tupakalle). Jotkut ehkä yrittävät turhaan hakata ovea seisten korokkeen reunassa raitiovaunun ja keskustaan ajavien autojen välissä.
On totta, että pysäkiltä 0137 on mahdollista nousta linjan 3 raitiovaunuun. Se ei kuitenkaan ole linjalle aivan tavallinen nousupysäkki, koska kyytiin ei pääse enää hiukan ennen lähtöaikaa.
Jos kääntösilmukkaa ajettaisiin vastakkaiseen suuntaan, vaunu odottaisi siinä lähtöaikaa. Poistuvat matkustajat olisivat sisällä ja pääsisivät ulos vasta pysäkillä Kuusitie 0138, kun vaunu on lähtenyt takaisinpäin.
Olen samaa mieltä, että myös kääntösilmukassa pitäisi olla laituri. Jostakin syystä sellaista ei vain saatu siihen mahtumaan.
https://www.google.fi/maps/@60.1950864,24.9022388,73m/data=!3m1!1e3

Tietääkö kaikki kuljettajat, että matkustajia voi nousta Kuusitiellä kyytiin saapumis/poistumispysäkiltä?
Ettei tule ongelmaa, kun mahdollisuudesta on toistaiseksi voinut lukea VAIN tämän sivun kommenteista.

Sivut

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.