Joukkoliikenteen kasvot –näyttelyssä käynyt jo 27 000 vierailijaa

Kaamokseen sopivan galleriakierroksen voi tehdä myös netissä HSL:n Joukkoliikenteen kasvot -kuvagalleriassa. Valokuvaaja Lauri Erikssonin toteuttama näyttely avautui verkossa marraskuun lopulla ja kahden näyttelyviikon aikana galleriaan on tehty jo 27 000 vierailua. Kuvissa näyttäytyy HSL:n asiakkaiden koko kirjo vauvasta vanhuksiin. Näyttelyyn liittyy lisäksi videodokumentti ja yhdeksän henkilöhaastattelua, joissa asiakkaat kertovat mitä he odottavat joukkoliikenteeltä. Kuvia on kaikkiaan 526.

”Halusimme nostaa omat asiakkaamme keskiöön ja kertoa heille, että he ovat se tärkein juttu. Ihmiset saava olla kuvissa juuri sen näköisiä kuin he ovat” HSL:n viestintä- ja markkinointijohtaja Mari Flink sanoo.

Valokuvaaja Lauri Eriksson kuvasi marraskuussa viikon ajan vapaaehtoisia malleja asemille pystytetyissä pop-up -studioissa.

”Ihmiset olivat kuvaustapahtumassa mahdottoman avoimia ja innoissaan”, Lauri Eriksson kertoo. Eriksson kutsuu tutustumaan näyttelyyn avoimin mielin: "Onko kyseessä taide, media- vai mainostapahtuma vai jännittävä sekoitus kaikkia skenejä keskenään - ihmiset voivat päättää itse mitä tämä on."

Ensi vuonna nettigallerian kuvista valmistuu kiertävä näyttely, joka ilmestyy ohikulkijoiden katseltavaksi eri puolille Helsingin seutua. Ensimmäisenä näyttely avautuu Sanomatalossa viikoilla 5-6 eli 27.1. – 9.2.

Astu näyttelyyn

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.