Uusi sopimusmalli siirtää suunnitteluvastuuta liikennöitsijöille

Kirkkonummen, Sipoon ja Keravan joukkoliikenne järjestetään jatkossa uudenlaisella mallilla, jossa liikennöitsijä voi suunnitella aikataulut ja saada hyötyä matkustusmäärien kasvusta.

Yhteensä noin 70 auton liikennöinti uusilla sopimuksilla alkaa elokuussa 2014.

Uudessa sopimusmallissa liikennöitsijällä on enemmän vastuuta ja vapautta liikenteen toteuttamisessa kuin nykyisissä sopimuksissa, jotka perustuvat bruttosopimusmalliin. Siinä HSL vastaa liikenteen suunnittelusta ja kantaa lipputuloriskin. Nykyisellä mallilla HSL ostaa liikennöitsijältä tietyn reitin ajamisen tietyllä aikataululla ja laadulla, eikä liikennöitsijän saama tulo ei ole riippuvainen matkustajamääristä. 

Kirkkonummen ja Sipoon nykyisen liikenteen sopimukset päättyvät pääosin kesällä 2014. Uusi malli soveltuu parhaiten alueellisten liikennöintikokonaisuuksien hoitamiseen, joten sitä on tarkoituksenmukaista kokeilla nyt, kun järjestettäväksi tulee kerralla kokonaisten kuntien liikenne.

Keravan sisäiset ja seutulinjat muodostavat linjastokokonaisuuden, jonka liikennöinnissä voi olla tehostamisen mahdollisuuksia yhdessä Sipoon liikenteen kanssa. Niinpä myös Keravalla kokeillaan uutta sopimusmallia, ja Sipoon ja Keravan liikenteen tarjoaminen yhdistelmänä sallitaan.

HSL määrittelee reitit ja palvelutason eli vuorovälit sekä erityiset palvelutarpeet kuten koulujen yhteydet. Liikennöitsijälle jää mahdollisuus tehostaa tuotantoa aikataulusuunnittelun avulla sekä lisätä tulojaan, jos matkustus lisääntyy hyvin hoidetun liikenteen ansiosta, sillä osa liikennöintikorvauksesta sidotaan matkustajamäärien kehitykseen. Lähtötaso määritellään ensimmäisen sopimusvuoden jälkeen.

Osa nykyisistä reiteistä jatkuu yli HSL-alueen rajan. Liikennöinti perustuu Uudenmaan ELY:n toimivaltaan kuuluviin siirtymäkauden sopimuksiin. HSL ja ELY ovat valmistelleet liikenteen järjestämistä yhteistyössä. ELY:n vastuulla olevat reittien jatko-osuudet Siuntion, Porvoon, Pornaisten ja Järvenpään suuntiin tilataan osana laajempaa sopimusta yhteisellä hankintamenettelyllä. HSL vastaa tarjouskilpailun järjestämisestä.

 

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.