HSL:n Ota Kevätlomaa autoilusta -kampanja oli vuoden 2013 ykkönen

HSL:n Ota kevätlomaa autoilusta on valittu AdProfit -markkinointiviestintäkilpailussa vuoden 2013 parhaaksi kampanjaksi.

HSL kisasi sarjassaan Eckerö Linen, Kokkikartanon, Valion sekä Vepsäläisen kampanjoiden kanssa. Tuomaristo, johon kuului mainonnan suunnittelijoita sekä mediasuunnittelun, tutkimuksen, opetuksen ja tiedotusvälineiden edustajia, arvioi etenkin kampanjoiden tuloksellisuutta. 

HSL tarjosi ensikertalaisille matkakorttia, johon oli ladattu valmiiksi kahden viikon matkat. Tilauksia tuli lähes 34 000 ja HSL toimitti noin 28 000 korttia.
”Tilauksia tuli kaikista HSL-alueen kunnista. Erityisen ilahduttavaa oli se, että kaksi kolmasosaa tilaajista oli miehiä, kun HSL:n vakioasiakkaista kaksi kolmannesta on naisia”, HSL:n viestintä- ja markkinointijohtaja Mari Flink sanoo.
”Hyvän edun lisäksi asiakkaat sai ilmeisesti liikkeelle mahdollisuus tilata kortti verkosta. HSL:n kampanjasivulle tehtiin noin 90 000 vierailua, joista 35 prosenttia päätyi kortin tilaamiseen.”
HSL oli helmikuuhun 2014 mennessä myynyt kortin tilaajille lippuja lähes 1,5 miljoonan euron arvosta. Lähes 40 prosenttia kortin tilanneista käytti sitä edelleen.

Tuomarit arvioivat kampanjoita myös osana kampanjoijan strategiaa ja liiketoiminnan kokonaisuutta. Ota kevätlomaa -autoilusta oli osa HSL:n uusiasiakashankintaa, jossa se etsii uudenlaisia toimintamalleja yksityisautoilun vähentämiseksi ja joukkoliikenteen käytön lisäämiseksi.

AdProfit -kilpailussa menestyville kampanjoille on ominaista mainostajan ja mainostoimiston tiivis ja onnistunut yhteistyö. HSL:n kumppaneina henkilöautoilijoita käännyttivät mainostoimisto 358 ja  mediatoimisto Dagmar.

Lisätietoja Ota kevätlomaa autoilusta -kampanjasta:
HSL:n viestintä- ja markkinointijohtaja Mari Flink, puh. 040 715 0440

Lisätietoja AdProfit-kilpailusta:
Mainostajien Liiton toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski, puh. 040 508 0607
Mainostajien Liiton koulutuspäällikkö Anneli Seitsonen-Ceder, puh. 040 535 3949
www.adprofit.fi

 

HSL houkutteli autoilijoita keväällä 2013 muun muassa seuraavanlaisin kuvin:

 

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.