Asiakas: Valtion omistama kestävän kehityksen asiantuntijayhtiö Motiva työllistää noin 50 ihmistä. Yhtiö vauhdittaa kestävää kehitystä tarjoamalla mm. energia- ja materiaalitehokkuuden sekä kiertotalouden ratkaisuja yksityisille ja julkisen sektorin toimijoille. Vastuullisuus läpileikkaa koko organisaation toiminnan ja vaikuttaa suoraan myös työnantajan tarjoamiin työsuhde-etuihin.
Työmatkaetu toi muutoksen työmatkaliikkumiseen
Vuosi 2000. Motiva muuttaa toimistonsa Espoosta Helsingin ytimeen, Kamppiin. Tähän saakka lähes kaikki työntekijät ovat kulkeneet työmatkansa päivittäin omalla autolla. Muuton jälkeen autoilijoille on tarjolla huonosti kalliita pysäköintipaikkoja, mutta samalla julkiset liikenneyhteydet työpaikalle paranevat huomattavasti.
Motivan johto näkee mahdollisuuden kannustaa työntekijöitään – yhtiön arvojen mukaan – muuttamaan liikkumistottumuksia kestävämpään suuntaan. HSL-työmatkaedusta löytyy ratkaisu autoilun vähentämiseen ja joustavaan joukkoliikenteen käyttöön.
“HSL-työmatkaetu on ollut meillä niin pitkään, ja se on niin kovassa käytössä, että siitä on tullut työntekijöille jopa vähän unohdettu etuus. Saamme välillä muistuttaa, että ei tällaista hienoutta joka paikassa ole saatavilla.”
Kati Laakso, viestintä- ja markkinointijohtaja, Motiva
Hybridityö ja työsuhdematkalippu liikuttavat
Takaisin tähän päivään. Valtaosa Motivan henkilöstöstä asuu pääkaupunkiseudulla ja kehyskunnissa, mutta tiimiläisiä asustaa myös muissa ilmansuunnissa, Oulua myöten. Osittainen etätyö oli käytäntö Motivalla jo ennen vuotta 2020.
Koronasulun jälkeen työyhteisöön on vakiintunut hybridityön malli, minkä myötä lähialueilta kulkevat työntekijät käyvät toimistolla keskimäärin 1-2 kertaa viikossa, pitkänmatkalaiset harvemmin. Määräyksiä lähityöpäivistä ei ole, vaan työmatkaedun mahdollistama helppo meneminen ja tuleminen pitävät huolen siitä, että toimistolla on aina elämää.
"Saamme työmatkaedun saldona HSL-sovellukseen, tai virike-etuun, jos asuu HSL-alueen ulkopuolella. Tämä mahdollistaa joustavuuden työmatkoissa, kun auton käyttäminenkin on tarvittaessa mahdollista. Työnantajan avokätinen tuki joukkoliikenteeseen vaikuttaa merkittävästi siihen, minkä kulkumuodon aamuisin valitsen."
Jaakko Ketomäki, johtava asiantuntija, Motiva
Vuosittainen työsuhdematkalippu kuuluu arvostetuimpiin henkilöstöetuihin
Motiva tarjoaa HSL-työmatkaedun vuosittaisena saldona kaikille pääkaupunkiseudun alueella liikkuville työntekijöilleen. Tasapuolisuuden nimissä HSL-alueen ulkopuolella asuvat työntekijät saavat työmatkaetua vastaavan summan käytettäväksi VR:n tai Matkahuollon lippuihin Smartumin kautta.
“Kysymme ensisijaisesti henkilöstöltä, millaisia etuja he arvostavat. Näin pyrimme varmistamaan, että jokaiselle työelämän osa-alueelle on tarjolla jotain mieluisaa ja arkea helpottavaa.”
Aiemmin fyysisten matkakorttien muodossa käytetty työsuhdematkalippu vaihtui vuoden 2024 alussa täysin mobiilikäyttöiseksi. Muutos aiheutti hieman uuden opettelua, kun ihmiset olivat tottuneet heiluttamaan HSL-korttia matkoillaan. Työnantajalle korteista luopuminen toi pienen mutta merkittävän taloudellisen säästön, ja samalla muovikorttien jääminen historiaan vähensi entisestään työmatkaedun rasitetta ympäristölle.
Työmatkaetu osana työsuhde-etujen kokonaisuutta
HSL-työsuhdematkalippu täydentää Motivan muiden henkilöstöetujen valikoimaa, johon kuuluvat:
- Työsuhdepyörä (vaihtoehtona työmatkaedulle)
- Liikunta-, kulttuuri- ja hierontaetu
- Sairaan lapsen hoitopalvelu
- Koulutus- ja e-kirjapalvelut
- Työterveyshuolto
- Lounasetu
- Puhelinetu
Vuosien kuluessa työmatkaetu on sulautunut osaksi Motivan työkulttuuria ja vakiinnuttanut asemansa arvostetuimpien henkilöstöetujen joukossa. Lähes kaikki työntekijät käyttävät etua, ja vuodenvaihteessa herää aina kysymyksiä siitä, milloin uusi kausi astuu voimaan – ja että eihän etu vain katkea.
“Työmatkaetu on omassa luokassaan arvostuksen ja käytön osalta, eikä sen täyttämää aukkoa voisi korvata oikein millään muulla. Erityisen hienoa edussa on se, että työsuhdematkalippu mahdollistaa työntekijälle enemmän kuin pelkät työmatkat. Toimme työmatkaedun rinnalle myös polkupyöräedun, mutta vain muutama on valinnut sen ohi HSL-edun.”
Vaikuttava etu, pieni vaiva
Motiva seuraa edun käyttöä HSL:n yritysportaalissa, josta on saatavilla hyvää dataa esimerkiksi työmatkaedun arvostuksen ja vaikutusten arviointiin. Etu työllistää oikeastaan vain vuodenvaihteessa, kun uusi saldo aktivoidaan. Muulloin työsuhdematkalippujen hallinnointi ei vaadi erityistä huomiota, ja yksittäisissä tapauksissakin HSL:n asiakastuesta on löytynyt tarvittava apu.
Vuonna 2024 saldo on myönnetty 43 työntekijälle, joista 41 on käyttänyt sitä, eli edun käyttöaste on huima 95%. Kokonaisuudessaan motivalaisille on myönnetty työmatkasaldoa n. 32 000 € arvosta, mikä tarkoittaa n. 750 € edunsaajaa kohti.
“Taloudellisesti tiukkoina aikoina myös työsuhde-etuja pitää tarkastella. Työmatkaedusta on kuitenkin tullut lähes vakiintunut osa budjettia. Katsomme sitä selvästi enemmän investointina kuin kuluna, ja siksi en näe, että etu olisi häviämässä mihinkään lähiaikoina.”
Työmatkaedun hyödyt toteutuvat päivittäin sekä isossa kuvassa
Työmatkaedun myötä Motivan henkilöstö on siirtynyt toden teolla julkisen liikenteen käyttäjiksi. Muutoksen myötä autoilu on vähentynyt, kestävyysajattelu vahvistunut, ja hyvinvointi kasvanut. Merkittävimpiä vaikutuksia motivalaisten arkeen ovat olleet:
- Työmatkojen ja työpäivän aikaisen liikkumisen helpottuminen
- Taloudellinen säästö työntekijöille
- Yksityisautoilun ja sitä kautta liikkumisen päästöjen väheneminen
- Pysäköintikustannusten väheneminen
- Vapaa-ajan menojen helpottuminen
- Työnantajamielikuvan vahvistuminen
“Julkisilla liikkuessa työpäivän alkuun ja loppuun saa omannäköisen siirtymän, jonka voi käyttää rennosti vaikka äänikirjojen kuunteluun. Myös päivittäinen askelmäärä kasvaa sopivasti, kun ei aja autolla ovelta ovelle. Henkisen palautumisen ja fyysisen aktiivisuuden yhdistelmä antaa lisää energiaa työpäivään ja vapaa-ajalle.”
Motivalaiset liikkuvat paljon työpäivän aikana, milloin asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Työmatkaetu tekee tästä ja työpäivän suunnittelusta helppoa: sen kuin hyppää ratikan, bussin tai metron kyytiin miettimättä mitä se maksaa tai onko yhteiskorttia saatavilla – puhumattakaan kululaskujen kuittirumbasta matkan jälkeen.
“Työmatkaedulla on merkittävä rooli koko organisaation kannalta myös siinä mielessä, että se tukee meidän arvojamme sisäisesti ja ulospäin. Ei olisi brändin mukaista huristella omilla autoilla joka paikkaan. HSL:n kanssa eletään kuin opetetaan, eli kestävyys edellä.”
Tulevaisuus ja mietteitä työmatkaedusta
Työntekijöiden palaute ja edun käyttöaste kertovat selkeää kieltä siitä, että työsuhdematkalippu tekee henkilöstön liikkumisesta helppoa ja vaivatonta. Tällä hetkellä vain täydellinen siirtymä etätyöhön voisi horjuttaa työmatkaedun asemaa Motivan työsuhde-etujen valikoimassa.
“Parasta työmatkaedussa on helppous. Olen itsekin vannoutunut autoilija, mutta kun työsuhdematkalippu on aina puhelimessa mukana, niin tulee tosi herkästi valittua julkiset, missä ikinä liikunkaan. Tähän vielä lisäksi se arvo, jota etu tuo koko henkilöstölle ja meille organisaationa.”
“Suosittelen HSL-työsuhdematkalippuja ihan kaikille yrityksille, jotka toimivat pääosin pk-seudulla. En näe mitään syytä jättää näin vaikuttava työsuhde-etu hyödyntämättä.”
Kysy lisää työmatkaedusta kausilippuna
Kipuiletko ihmisten houkuttelemisessa toimistolle? Tee liikkuminen helpoksi työpäivän aikana ja sen ulkopuolella. Ota yhteyttä niin katsotaan millainen työmatkaetu teille sopisi – tai siirry suoraan työmatkaedun käyttöönottoon.