Blogi: Jos et tiedä mitään liikenteestä, mutta tunnet ihmismieltä, bisnestä, analytiikkaa tai teknologiaa ja haluat muuttaa maailmaa – tule HSL:ään!
Olet ehkä ajatellut, että Suomen suurin joukkoliikenneorganisaatio HSL on erityisesti liikenneinsinöörien valtakuntaa? Että HSL:ssä linjastosuunnittelijat, liikennejärjestelmäsuunnittelijat ja liikenneteknologian osaajat ratkovat liikenteen visaisia kysymyksiä päivittäin.
Liikenneinsinöörejä HSL:ssä on iso määrä, itsekin olen sellainen. Väitän, että Suomen parhaat liikenneinsinöörit löytyvät meiltä (itse en ole sellainen), eikä erinomaisten liikenneihmisten saaminen ole yleensä ollut meille vaikeaa. Missään muualla Suomessa ei pääse tekemään yhtä fasinoivia ja vaikuttavia liikenneratkaisuja kuin HSL:ssä. Yli miljoonaa matkustustapahtumaa päivässä on luku, johon ei kukaan muu Suomessa pääse.
HSL on käynnistämässä merkittävää rekrytointikampanjaa. Tulemme palkkaamaan alkuvuonna 2022 johtajia, kymmeniä päällikköitä ja asiantuntijoita, joiden vastuulla tulee olemaan HSL:n toiminnan muuttaminen entistä asiakaslähtöisemmäksi, strategisemmaksi, markkinalähtöisemmäksi, tuloksellisemmaksi ja datavetoiseksi.
Suurin osa uusista tehtävistä on kaikkea muuta kuin perinteistä liikennetyötä. Haemme myynnin, maksamisen, data-alustojen, liiketoimintakehittämisen, business designin, analytiikan, markkinoinnin, viestinnän, asiakaskokemuksen, mainonnan, digikehityksen, strategian, palvelukehityksen, brändin, teknologian, henkilöstöhallinnon, asiakaspalvelun ja juridiikan osaajia. Toki mukana on myös perinteisiä liikenneinsinöörin pestejä.
Vastaavanlaista rekrytointibuumia ei HSL:ssä ole aikaisemmin ollut. Nyt etsimme kerralla isoa määrää kykyjä, jotka auttavat muuttamaan toimintaamme entistä ketterämmäksi, dynaamisemmaksi – ja hauskemmaksi. Uskomme nimittäin tuloksellisuuteen ja siihen, että yhdessä onnistuminen on tuplasti kivampaa. Uusien ihmisten ei tarvitse tehdä muutosta yksin, vaan he saavat joukkueeseen mukaan kaikki meidät nykyiset HSL:läiset ja meidän vankan asiantuntemuksemme liikenteestä ja liikkumisesta.
Tahtotilamme ei ole vähäinen. Haluamme nostaa tekemisen tason hyvästä erinomaiseksi ja haemme merkittävää kasvua kaikilla markkina-alueilla. Tässä onnistuminen tarkoittaa ammatillisesti kovia suorituksia. Olemme rakentamassa liikkumispalveluiden huippujoukkuetta, jotain sellaista, mitä Suomessa ei ole aikaisemmin nähty. Tähän jengiin tarvitsemme mukaan sinut kasvamaan ja kehittymään kanssamme oman alasi Suomen ykköseksi.
Miksi humanistien, bisnesvelhojen, analyyttisten valopäiden, teknologiagurujen tai juristien kannattaisi innostua HSL:stä työpaikkana, kun voi mennä töihin mihin tahansa muuhun kuluttajaorganisaatioon? Siksi, että HSL ei ole mikä tahansa kuluttajaorganisaatio. Asiakasmäärillä ja -käynneillä mitattuna olemme yksi Suomen suurimpia. Vuonna 2019 HSL:n kyydissä tehtiin yli miljoonaa matkaa päivässä. Suomessa vain kaksi suurta vähittäiskaupan valtakunnallista toimijaa pääsee konsernitasolla vastaaviin asiakasmääriin.
HSL:ssä ei myöskään tehdä mitä tahansa palveluita. Emme ole yhden tempun yritys, eivätkä tarjoamamme ratkaisut ole lyhytaikaisia. Luomme toimivaa ja kestävää kaupunkiseutua, jonka yksi kulmakivi on taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävät ja kaupunkitilaan fiksusti istuvat liikkumisratkaisut. Uskomme, että ilmastoa säästävien palveluiden suunnittelu, myyminen, markkinointi ja toteuttaminen sopivat niin asiakkaiden kuin työntekijöidemme arvomaailmaan. Siksi työn tekeminen HSL:ssä on erityisen merkityksellistä ja palkitsevaa.
Haluan houkutella sinut meille töihin, jos olet kiinnostunut ihmisistä, datasta, vaikuttavista ratkaisuista ja vähän maailmanparantamisestakin. Sillä ei ole väliä, oletko juniori, seniori, vastavalmistunut, ekstrovertti, introvertti tai ambivertti. Kunhan sinulla on herkät korvat asiakkaiden tarpeille, empaattinen mieli ja palavasti kunnianhimoa uudistaa toimintaamme yhdessä muiden kanssa, olet uusi HSL:läinen. Katso alta lista avoimista paikoistamme ja laita hakemusta tulemaan:
Työnantaja HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä, rekrytointi ja avoimet työpaikat - Kuntarekry
Mari Flink, osastonjohtaja, Asiakkuus ja myynti