Kausilipun hyvittäminen veturinkuljettajien työnseisauksen ajalta

Kausilipun hyvittäminen työnseisauksen ajalta

Jos matkustajalla on perjantain 1.11. työnseisauksen aikana voimassa oleva HSL:n kausilippu, hänelle voidaan myöntää hyvitystä enintään yhdeltä päivältä. Kausilipun hyvitys myönnetään harkinnan mukaan, jos matkustaja ei ole voinut työnseisauksen aikana käyttää joukkoliikennettä tavanomaisilla matkoillaan. Hyvitys annetaan matkakortille ladattavana kautena tai arvona hyvityshakemuksen perusteella työnseisauksen päätyttyä.

Hyvityshakemuksen voi tehdä HSL:lle kahden kuukauden kuluessa työnseisauksen päättymisestä. Hakemuslomakkeen voi tulostaa alla olevasta linkistä tai noutaa matkakortin palvelupisteistä.

Lomake hyvityksen hakemista varten

 Ohjeet hyvityksen hakemiseen

---------------------------------------------------------

Joitakin lähijunavuoroja ajetaan perjantai-iltana

Päivitetty 1.11. klo 14.15

Helsingin seudun lähijunaliikenne on ollut pysähdyksissä perjantaina 1.11. veturimiesten työnseisauksen vuoksi. Työnseisauksen vaikutukset näkyvät aina puoleen yöhön asti. Illan aikana ajetaan joitakin pääradan junavuoroja. Iltapäivän työmatkaruuhkaan HSL järjestää lisäbusseja.

Taajamajuna (H 235, Z-juna) Helsinki-Kouvola klo 16.41 ajetaan normaalisti. Juna pysähtyy Pasilassa, Tikkurilassa ja Keravalla. Noin klo 19.30 alkaen lähijunia kulkee pääradalla noin kaksi kertaa tunnissa. Kerran tunnissa kulkeva T-juna (klo 19.31alkaen) pysähtyy kaikilla asemilla. Lisäksi R- ja Z-junilla pääsee Pasilaan, Tikkurilaan ja Keravalle klo 21.19 alkaen.

Tiedot ajettavista junavuoroista VR:n sivuilla

HSL:n lipuilla saa matkustaa perjantaina myös kaukoliikenteen junassa HSL-alueella. Lähijunaliikenne sujuu normaalisti vasta lauantaina 2.11.

Korvaavaa bussiliikennettä

HSL järjestää ylimääräistä bussiliikennettä. Lisäbusseilla pystytään kuitenkin korvaamaan vain osa matkustustarpeista. Reittioppaasta kannattaa hakea yhteyksiä niin, että poistaa rastin juna-kuvakkeen kohdalta.

Lisäliikennettä on perjantaina iltapäivällä seuraavilla bussilinjoilla:

-Keravalle 738X Rautatientorilta lait. 9
-Korsoon 731X Rautatientorilta lait. 10
-Tikkurilaan Rautatientorilta linja 699X, Rautatientorilta lait. 3, noin 10 minuutin vuorovälein klo 14.40 alkaen
-Puistolaan 75 Rautatientorilta lait. 5
-Martinlaaksoon 453X Elielinaukiolta lait. 33 
-Myyrmäkeen 452X Elielinaukiolta lait. 32 Linjojen 452X ja 453X reitti
-Kannelmäkeen 42 Kampista lait. 71
-Pohjois-Haagaan 40 Elielinaukiolta lait. 22

Espoossa lisäliikennettä on reiteillä:
-Leppävaaraan linjalla 205X Elielinaukiolta lait. 21
-Kauniaisiin 212X Elielinaukiolta lait. 35

Lisävuoroja ajetaan iltapäivällä noin klo 14 - 18. X-reitit ajetaan mahdollisimman suoraa reittiä pääteasemalle. HUOM! Kaikkien lisäbussien etukilvissä ei näy oikeaa linjanumeroa, vaan bussi voi ajaa myös 000-tunnuksella. Kannattaa siis viittoa pysäkillä myös tällaiselle bussille. Jos bussi ei pysähdy, se on siirtoajossa.

Bussien lisäliikenteen vuoksi ruuhkavuoroja jää ajamatta joiltakin Helsingin ja Vantaan bussilinjoilta sekä seutulinjoilta.

 

Kommentit

Voi ****n VR! Taas kusee ja aika rajusti. P*******hän nämä veturikuskit on kun nyt jää meikäläisen kaltaset pummit pysäkille. Alkakaa kaikki te, jotka luette tämän, kulkemaan pummilla julkisissa! Säästätte paljon rahaa ja samalla osoitatte mieltä tuollaisia lakkoilijamulkeroita vastaan.

Kulkeeko lähijunat (Z) huomenna aikataulun mukaisesti ?

"Lisäliikennettä on perjantaina iltapäivällä seuraavilla bussilinjoilla:
-Myyrmäkeen
-Kannelmäkeen
-Pohjois-Haagaan"

Hienosti on taas Malminkartano jätetty palvelematta... Joku pikavuoro olisi sinnekin ollut paikallaan.

Ei lakko vaikuta METROON!!! Se koskee VAIN junia.

Googlaa jos et muuten tajua ja lue lehtiä.

Saisko tuon 731X reitin kartalle tai muuten tiedoksi? Siis meneekö Mikkolan kautta vai suoraan Kulomäentietä Korsoon ja millä pysäkeillä voi jäädä pois ennen Korsoa?

Jotenkin saa semmosen kuvan että ei klo 17 jälkeenkään mikään lähijuna kulje. Sanotaan tuolla etusivulla jossain ettei juna kulkis ennen puoltayötä.

Ennen kello 17 alkaviin työvuoroihin ei saavuta. Jos työvuoro alkaisi kello 16 ja töissä oltaisiin 8-10 tuntia, tarkoittaa se, että käytännössä junat eivät juurikaan kulje ennen huomista.

Millä pääsis Malmilta, hautausmaan kupeelta, Tikkurilaan?

Malmin hautausmaa - Tikkurila: bussilinja 74 Porttipuistoon, bussilinja 62/62K/68 Tikkurilaan

tässä mietityttää, että koskeeko seisaus myös K ja I-junia?

Ja jos koskee, niin nopea reitti Pasilaan, kiitos.

K- ja I-junat ovat junia, joten seisaus koskee myös niitä. En tiedä, mistä olet matkalla Pasilaan, mutta oletettavasti Puistolasta, Malmilta tai Oulunkylästä, koska ne ovat Tikkurilaa, Pasilaa ja Helsinkiä lukuun ottamatta ainoat asemat, missä nämä molemmat junat pysähtyvät.

Pasila-Puistola: bussilinja 69 Pasilan asema – Malmin asema, bussilinjat 73, 73N, 76A, 76B Malmin asema – Puistolan asema

Pasila-Malmi: bussilinja 69 Pasilan asema – Malmin asema

Pasila-Oulunkylä: Kutsuplus.fi / kutsu-Jouko J60 / bussilinja 69 Pasilan asema – Patola

Valitettavasti ne bussit on jostain taiottava, ja kun ei ole taikurinhattua, ne on otettava jostain muualta.

Mutta onko mitään järkeä siirtää ja jakaa ongelmaa vielä useimmille? EI
Pelkistä jumista käsrii sanotaan X ihmistä nyt tällä järjettömällä muutoksella kärsii 3x X eli moninkertainen ihmismäärä

Laita siihen reittioppaaseen: Peijas- Helsingin asema. Kulkee 623 ja muutamat muut. Ja vain bussin kuva.

Erottakaa laittomat lakkoilijat. On minulla oma autokin, mutta en pääse sillä töihin kun ei ole parkkipaikkoja tarpeeksi. Jos on ongelmia työsuhteessa, hoitakaa ne asiallisesti ilman kiusantekoa. Kiusanteosta lakossa on aina kyse. Ihmisten viha kohdistuu aina lakkoilijoihin vaikka olisi hyväkin syy lakkoilla. Nyt ei ole edes hyvää syytä.

Vantaalla ei ainakaan kulje sitten bussi 60 väliä Jokiniemi- Veromies. Antaa virheellistä tietoa tuo HSL:n sivu.

Bussista 61 en tiedä kulkeeko, toivottavasti.

Matkahuollon sivuilta löytyy myös bussien aikatauluja. Esim: Keravan asema- Rautatientori bussit 632 ja 635. Ainakin aikataulun mukaan.

Linjat 623 Rekolanmäki-Rautatientori ja 732 Kovukylän aseman läheltä liikennöivät Helsinkiin. Lisätietoja: ww. reittiopas.fi (Poista hakutuloksista junaliikenne käyttämällä tarkennettua hakutoimintoa.)

Kivahan se on tehdä se varasuunnitelma lähteä bussilla huomattavan paljon aikaisemmin kun mitä junalla joutuu töihin kulkemaan (työmatka kesti 2 tuntia, normaalin 40 minuutin sijaan)... vaan nämä bussitkin sitten ajavat pysäkkien ohi kun ovat täysiä. Myöhästyin töistä. Kiitos tästä laittomasta paskasta veturikuskit. HSL:lle jokatapauksessa peukkua ja propsit siitä, että lyhyellä varoitusajalla ovat saaneet bussien ekstravuoroja ajoon! Pidän tätä työnseisausta enemmänkin kiusantekona ja v*****luna, tästä kärsii syyttömät ihmiset, jotka yrittävät mennä ansaitsemaan leipää pöytään siinä missä veturikuskitkin (vaikka nyt ei heillä palkkakiistoista ollutkaan kyse).

thank to you i got fired. why dont y make some notice in english f***
you

There was a bulletin about the stoppage here at hsl already last evening (don't remember time). How about reading the English site...

Tietääkö joku ajetaanko 731x Mikkolan kautta, vai meneekö suoraan Kulomäentietä Korsoon/ Rautatientorille?

Monelta 452X kulkee? Tai siis kuinka usein.

Lisäliikennettä ajetaan non-stop-periaatteella. Koska teillä on paljon ruuhkaa ja busseissa tavallista enemmän matkustajia, tarkkoja aikataulutietoja on mahdotonta antaa. Eli kannattaa vain mennä pysäkille odottamaan bussia.

sama laituri myyrmäessä kuin tavallisella 452

Ette jumalauta voineet tiedottaa tästä asiasta yhtään aikaisemmin, vetäkää käteenne!!!

Tieto tuli eilen illalla, heti sen jälkeen, kun neuvottelut kariutuivat. Jos et seuraa uutisia niin voivoi

Sivut

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.