Aikataulumuutoksia Sipoon bussilinjoille 15.9.

Sipoon bussilinjasto uudistui 11.8. Uudelleenjärjestelyt vaativat vielä työstämistä, jotta bussiliikenne toimisi ja palvelisi asiakkaiden tarpeita mahdollisimman hyvin. Muutoksia aikatauluihin on nyt tehty matkustajilta ja liikennöitsijältä saadun palautteen perusteella resurssien sallimissa puitteissa.

Mahdolliset myöhemmät muutostarpeet selvitetään syksyn kuluessa, kun kokemukset aikatauluista karttuvat. Muutokset keskitetään ajallisesti yhteen, jotta matkustajien on helpompi saada tieto siitä, milloin ja millaisia muutoksia tapahtuu. Aikataulujen muutoksista tiedotetaan HSL:n nettisivuilla, Sipoon kunnan verkkosivuilla sekä busseihin kiinnitettävillä tiedotteilla.

Ensimmäiset aikataulumuutokset tulevat voimaan maanantaina 15. syyskuuta.  Muun muassa aikataulujen pitävyydessä ja vaihtojen onnistumisessa ilmenneitä ongelmia ja epäkohtia pyritään korjaamaan.

Muutoksia 15.9. alkaen

Bussi 841 (Itäkeskus–Söderkulla): uusi vuoro lauantaisin klo 9.00 Söderkullasta Itäkeskukseen

Bussin 841 aikataulu

Bussi 985 (Nikkilä–Keravan asema): joitakin lähtöjä siirretään aikaisemmaksi, jotta vaihtoyhteys junaan toimisi luotettavammin.

  • ma–pe kaksi vuoroa lähtee Nikkilästä 5 minuuttia aikaisemmin -> uudet lähtöajat 5.45, 6.45
  • ma–pe yksi vuoro lähtee Keravalta 5 minuuttia aikaisemmin -> uusi lähtöaika 6.15
  • lauantaisin aikaistetaan lähtöjä Nikkilästä 5 minuutilla -> uudet lähtöajat 6.20, 8.50–20.50
  • sunnuntaisin aikaistetaan lähtöjä Nikkilästä 5 minuutilla -> uudet lähtöajat 9.50–18.50

Bussin 985 aikataulu

Bussi 986 (Nikkilä–Etelä-Paippinen–Järvenpään asema):
Yhden vuoron lähtöaika Järvenpäästä siirtyy 5 minuuttia aikaisemmaksi -> uusi lähtöaika 7.05. 

Bussin 986 aikataulu  

Bussi 987 (Nikkilä–Pornainen–Järvenpään asema):
Vuoro Nikkilästä klo 6.50 lähtee 15 minuuttia aikaisemmin, jotta vaihto Pohjois-Paippisissa bussiin 986 toimii sujuvammin -> uusi lähtöaika 6.35.

Bussin 987 aikataulu

Bussi 991 (Eriksnäs–Söderkulla–Nikkilä): kahden vuoron lähtöajat muuttuvat:
•    Nikkilästä klo 11.45 -> uusi lähtöaika 12.17 (Söderkullasta Eriksnäsiin klo 12.40)
•    Eriksnäsistä klo 12.12 -> uusi lähtöaika 12.47 (Söderkullasta Nikkilään klo 12.57)

Bussin 991 aikataulu

Bussi 992 (Söderkulla–Massby–Hindsby–Nikkilä):
Iltapäivävuorot Nikkilästä lähtevät kolme minuuttia aikaisemmin, jotta Leppätien koulun oppilaiden vaihto Nikkilässä bussiin 991 Eriksnäsin suuntaan toimii paremmin -> uudet lähtöajat 13.12, 14.12, 15.12. Kaikki bussin 992 iltapäivän lähdöt Nikkilästä ajetaan Opintien kautta.
Lisäksi bussille tulee lisälähtö Nikkilästä klo 12.12 Hindsbyn kautta Söderkullaan Opintielle.

Bussin 992 aikataulu

Joissakin Etelä-Sipoon kautta ajavissa vuoroissa ei tällä hetkellä kelpaa HSL:n matkakortti. HSL neuvottelee liikennöitsijöiden kanssa HSL:n matkakortin käytöstä syksyn aikana.

Uudistus toi lisää vuoroja

Bussilinjaston uudistuksen myötä bussivuorojen määrä lisääntyi useilla reiteillä, sillä vaihdolliset yhteydet mahdollistavat toimivan ilta- ja viikonloppuliikenteen järjestämisen taloudellisesti kestävällä tavalla. Kunnan sisäiset yhteydet paranivat huomattavasti, ja nk. koululaislinjoja voidaan hyödyntää mm. työmatkoihin aikaisempaa paremmin. Talman ja Eriksnäsin asukkaiden bussivuorot lisääntyivät merkittävästi. Myös muualle, esimerkiksi Gumbostrandiiin, Kalkkirantaan ja Spjutsundiin, saatiin lisää vuoroja.

Uusi liityntälinja 841 liikennöi Söderkullan ja Itäkeskuksen välillä. Nikkilän ja Helsingin keskustan väliset yhteydet muuttuivat iltaisin ja viikonloppuisin vaihdolliseksi: bussilla 985 kuljetaan Keravalle, josta on junalla jatkoyhteys. Perjantain ja lauantain sekä lauantain ja sunnuntain välisinä öinä kulkee kuitenkin edelleen suora yöbussivuoro. Vaihdollinen yhteys mahdollistaa pidemmän liikennöintiajan ja paremmat vuorovälit. Esimerkiksi sunnuntaisin Nikkilästä kulki ennen uudistusta neljä vuoroa Helsinkiin, uuden linjaston myötä vuorojen määrä Keravan kautta kasvoi kymmeneen.
 

Kommentit

Toivoisin takaisin suoria HSL-vuoroja Kampista - Söderkullaan, ja edelleen Porvooseen klo 15 - 19 välillä. Näitä oli aikaisemmin todella runsaasti. Tällä hetkellä vuoroja saa odottaa tunnin pari,jos haluaa lähteä Kampista, eikä ajaa metrolla ensin Itikseen. Nyt näitä vuoroja lähtee seuraavasti:
870 klo 15.15
870 klo 17.00
870 klo 18.00
871 klo 19.00

Tähän väliin lisää vuoroja, please.

Jaa a, mites sitten viikonloppuisin kun tarviisin lähteä savijärven kulmilta stadiin? Pitäisi mennä 3, 5km nikkilään ja siitä!?!? Missä on porvoo-hinthaara-nikkilä- helsinki linjasto?

Nikkilässä pitää vaihtaa bussia Keravalle junaan tai Söderkullaan, josta edelleen Helsinkiin jollakin Porvoon-bussilla, joista osa on U-linjoja.

Ellei kiinnosta maksaa HSL:lle mitään, Porvoossa voi vaihtaa nopeaan moottoritievuoroon.

Voisiko jotain Nikinmäen kautta kulkevaa bussia pistää kiertämään Nikkilän kautta, jotta Jokivarrentieltäkin pääsisi kävelemättä kilometrejä?

Jokivarrentien puolivälissä Johannebergintietä voisi käyttää uutena päätepysäkkisilmukkana ainakin Vantaan alueelta jatkettavalle linjalle.

Sipoon pysäkkien ohitusaikataulut vaihdetaan 15.9.2014 päivän kuluessa. Ohitusaikataulut on asennettu keskeisille 20 pysäkille.

Nyt kun 987 lähtee 15 minuuttia aikaisemmin, joutuu Järvenpäässä odottamaan 15 minuuttia junaa. Eikö tätä voitu tehdä järkevämmin? Lisäksi Pornaisista voisi ajaa arkiaamuisin bussi, jolla ehtii klo. 6.41 lähtevään junaan. Nimittäin Pornaisista Järvenpäähään ensimmäinen bussi lähtee vasta klo. 6.55, jolla ei välttämättä edes ehdi töihin ajoissa.

Sunnuntaisin Helsingistä sekä Nikkilään että Kotivallin ohi pääsi matkustamaan vielä kello 20 HSL:n matkakortilla (U-linjalla 763), entä nyt? Lakkasiko HSL:n matkakortti kelpaamasta, kun pitää ensin ajaa junalla vaihtaakseen 988-numeroiseen bussiin?

Dokumentoimaton Pohjolan Liikenteen auto arvattavasti siirtyy sunnuntaisin Jokimäen varikolle Keravan asemalta kello 19.20 lähdettyään ja Nikkilään ehdittyään. Tätä vuoroa voitaneen alkaa ajaa 985A:na Kotivallin ohi ilman fyysisiä lisäkilometrejä. U-linjalla 988 ei ole sunnuntaisin palvelua Nikkilästä pohjoiseen päin kello 19 jälkeen. Esimerkiksi kaupan myyjänä ei pääse Helsingistä työmatkalle (kotiin) jo ennen kello 18 lähtevään junaan.

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.