Muutoksia liikenteessä 11.8.

Syysaikataulut tulevat voimaan 11. elokuuta. Tästä syysaikatauluihin -Huomaa, että sivuja selatessa kannattaa käyttää paluu-näppäintä tai murupolkua. Näin pysyt syysaikataulu-sivuilla. Voit varmistaa sen osoiterivin tekstistä (aikataulut.reittiopas.fi/talvi/).

Syysaikatauluihin siirryttäessä bussiliikenteeseen tulee joitakin muutoksia, muun muassa reitteihin ja linjanumerointiin.


Muutoksia Helsingin bussilinjoilla

Aamuyölinjan 03N uusi linjanumero on 23N. Samalla muuttuu myös bussin reitti: bussi 23N ajaa Fleminginkatua suoraan Aleksis Kiven kadulle ja edelleen Pasilan aseman kautta Ilmalaan. Bussi ei enää aja Sörnäisten kautta, sillä Hämeentietä kulkee monia muita yöbusseja.

Linjan 23N reitti

Bussilla 23 ei ole enää käytössä N-reittiä, vaan kaikki lähdöt ajavat perusreittiä.

Linjan 23 reitti

Linjan 17 reitti muuttuu ja kulkee Kaivokadulta Kamppiin reittiä Asema-aukio–Postikatu–Arkadiankatu–Pohjoinen Rautatiekatu–Fredrikinkatu. Toiseen suuntaan bussin reitti ei muutu.

Linjan 17 reitti

Linjan 20N reitti muuttuu ja bussi ajaa Kampin kautta reittiä Porkkalankatu–Lapinrinne–Salomonkatu–Arkadiankatu–Kaivokatu–Simonkatu–Urho Kekkosen katu–Ruoholahdenkatu. Bussi ei enää kulje Hietalahdenkadun ja Bulevardin kautta.

Linjan 20N reitti

Linja 22 lakkautetaan. Sen korvaa uusi bussilinja 50, joka ajaa reittiä Herttoniemi–Pasila–Ilmala–Suursuo.

Linjan 50 reitti

Linja 22B lakkautetaan. Sen korvaa linjan 50B -reitti Areena–Pasila–Herttoniemi, jota liikennöidään Areenan jääkiekko-otteluiden jälkeen. Lähtöajat sovitetaan otteluiden päättymisaikaan.

Linjan 50B reitti

Linjan 31 reitti Munkkivuoresta Pohjois-Haagan suuntaan muuttuu. Bussi ajaa Vanhalta viertotieltä suoraan Vihdintielle, eikä se enää aja Ansaritien kautta. Toiseen suuntaan bussi kulkee samaa reittiä kuin aikaisemminkin.

Linja 31 reitti

Linjan 52V-reitti lakkautetaan. Lehtisaaren ja Munkkiniemen välillä kulkee jatkossa linja 552.

Linjan 552 reitti

Linjan 603 reitti muuttuu Oulunkylässä. Bussi ajaa suoraan Siltavoudintietä, ei enää Oulunkylän aseman kautta.

Linjan 603 reitti

Linjan 701 reitti muuttuu ja kulkee Pihlajistossa Pyynikintien kääntöpaikan kautta ja Viikissä Viikinportinkadun ja Viikinportin kautta.

Linjan 701 reitti

Linjan 802 reitti muuttuu. Bussi ajaa Laajasalon ostoskeskuksen ja Reiherintien 7–9 kautta, mutta ei aja enää Olavinlinnantien ja Voikukantien kautta.

Linjan 802 reitti

Linjan 805 reitti muuttuu: bussi ei aja enää Yläkiventien kautta.

Linjan 805 reitti


Pysäkki- ja laiturimuutoksia Helsingissä

Helsingin linjan 41 pysäkki 1708 Klaneettitie poistuu käytöstä. Korvaavana pysäkkinä bussin käyttöön tulee Viulutie-pysäkki (1688).

Helsingin linjan 79 lähtöpaikka Herttoniemen metroasemalla siirtyy laiturista 11 laituriin 10.

Katso laiturikartta

Helsingin linjalle 57 tulee käyttöön uusi pysäkki Raumantie (1434) Ulvilantiellä ajosuunnassa Latokartanoon.

Helsingin linjojen 57 ja 68 väliaikaiset päätepysäkit Latokartanonkaarella poistuvat käytöstä, ja Von Daehnin kadun pysäkit otetaan käyttöön.

Katso kartta

Helsingin linjat 58 ja 58B eivät enää pysähdy Aleksis Kivenkadun pysäkeillä 2157 ja 2158.

Katso kartta

Linjojen 702 ja 703 laituripaikat Malmin terminaalilla muuttuvat. Ajettaessa Ala-Malmintorin suuntaan linjat käyttävät laituria 15, ja toiseen suuntaan ajettaessa laituria 11.

 


Muutoksia ratikkapysäkkien nimissä

Joidenkin ratikkapysäkkien nimet muuttuvat.
Katso lista pysäkeistä


Muutoksia Espoon bussilinjoilla

Linja 13 lakkautetaan. Eestinlaakson liikennettä korvaavat bussit 46 ja 158.

Bussilla 21 ei enää ajeta T-reittiä, vaan linjan kaikki lähdöt kulkevat perusreittiä.

Linjan 21 reitti

Linjan 46 reitti muuttuu ja kulkee Espoonlahdenkadulta uuden Ulappakadun kautta Kivenlahdentielle.

Linjan 46 reitti

Linja 87K korvataan uudella linjalla 243 Espoon keskus-Kolmiranta-Veikkola. Linja 87 lakkautetaan.

Bussi 88 kulkee vain maanantaista perjantaihin reittiä Espoon keskus-Nupuri-Nuuksion koulu-Siikajärvi-Siikaniemi. Linjan 88K-vuorot lakkautetaan. Viikonloppuisin liikennöi bussi 243.

Linjan 243 reitti

Pysäkki- ja laiturimuutoksia Espoossa

Linjat 510 ja 514 lähtevät Westendinasemalla laiturista 3.

Linja 550 lähtee Westendinasemalla laiturista 4.


Muutoksia seutulinjoilla

Linja U290 lakkautetaan.

Linjan 505 reitti lyhenee siten, että bussi ajaa jatkossa väliä Verkkosaari–Kuitinmäki. Bussi ei kulje enää Puolarmetsän sairaalalle.

Linjan 505 reitti


Muutoksia Keravan bussilinjoilla

Linjojen 5 ja 738 reittitunnukset muuttuvat siten, että linjatunnuksella 738 ajettavat vuorot kulkevat kaikki Helsinkiin asti. Tunnuksella 738B ajetut vuorot korvataan linjan 5 vuoroilla ja tunnuksella 738BK ajetut lähdöt linjan 5 uusilla K-vuoroilla, jotka ajavat reittiä Bastukärr–Sorsakorpi–Keravan asema–Mattilanpuisto.

Bussilla 973 ei ajeta enää K-reittiä, vaan linjan kaikki lähdöt ajavat joko linjan 973 perus- ja L-reittiä.

Linjan 8 perus- ja L-reitit jatkuvat Keravan asemalta Terveyskeskukselle.


Sipoon ja Kirkkonummen linjastot uudistuvat

Sipoon ja Kirkkonummen bussien linjanumerot, reitit ja aikataulut muuttuvat 11.8., kun vastuu liikenteen järjestämisestä siirtyy HSL:lle. Lue Sipoon uudistuksista täältä ja Kirkkonummen uudistuksista täältä.


Virheitä painetuissa aikataulukirjoissa

Linjan 27 aikataulusta puuttuvat kaikki N-vuorot Leppävaara-Jorvi. N-vuoroja ajetaan lauantaisin aamulla 3 lähtöä ennen perusreitillä ajettavia lähtöjä ja sunnuntaisin linjalla on pelkästään N-vuoroja. Irtoaikatauluissa ei ole virheitä.

Lähijunien aikatauluissa Helsinki-Tikkurila -koostesivuilta puuttuvat I-junien lähdöt Tikkurilasta Helsingin suuntaan. Lähdöt toiseen suuntaan eli Helsingistä Tikkurilaan ovat oikein.

Z-juna ei aja sunnuntaisin Helsingistä Lahden suuntaan klo 6.41, vaan juna lähtee tuntia aikaisemmin klo 5.41. Vastaavasti Tikkurilasta Lahden suuntaan ei ole sunnuntaisin Z-junan lähtöä klo 6.55, vaan tuntia aikaisemmin klo 5.55.

Linjat 173 ja 173Z ajetaan Helsinki - Upinniemi ajosuunnassa Upinniemessä vain Upinniemen koulun pysäkille saakka. Ajosuunnassa Upinniemi - Helsinki ajetaan Upinniemessä lenkki: Upinniemen koulu - Upinniemen rantatie - Meritie -…

Kirkkonummen linjan 911 pysäkkilistassa on virheellisesti mukana pysäkki ”Kauklahden asema”. Reitin alku- ja päätepysäkki Kauklahdessa on "Hansakallio" (E5136).

Takaisin ylös

Kommentit

Jälleen 731 tulematta ja töihin pitäisi ehtiä! Milloin vetoatte kalustopulaan, milloin henkilöstövajeeseen, milloin pakkaseen. MILLOIN saatte linjan 731 toimimaan? MILLOIN linjan reitti järkevöityy?

Julkinen liikenne pitää saada kilpailulle vapaaksi, ehkä sitten loppuu meidän matkustajien nöyryyttäminen!

Miksei missään voida ilmoittaa sitä että Kivikonkaari 49:n linja auto pysäkki Kontulaan päin on vaihtanut paikkaa niin paljon että opaskoira joutuu etsimään sitä väärästä paikasta ja näin ollen vaarantaa opastettavan terveyden ja hengen.

Bussin 22 poistaminen tuli kyllä täytenä yllätyksenä, tiedotteet eivät ainakaan omaan silmään osuneet. Johtuen ehkä siitä, että bussi on ruuhka-aikaan niin täysi... Lisäksi bussipysäkin poisto Aleksis Kiven kadulta samassa yhteydessä on merkittävä huononnus. Vaikeuttaa omaa työmatkaani ikävästi. Toivottavasti edes bussipysäkki otetaan takaisin käyttöön!

Sivulla http://aikataulut.reittiopas.fi/linjat/fi/h23n.html#info on virhe. Linjan 23N reitiksi kerrotaan lisätiedoissa edelleen vanha Rautatientori - Kaisaniemenkatu - Unioninkatu - Siltasaarenkatu - Hakaniemenranta - Hakaniemen torikatu - Toinen linja - Alppikatu - Wallininkatu - Sturenkatu - Aleksis Kiven katu - Ratapihantie - Pasilansilta - Pasilankatu - Radiokatu - Ilmalankatu - Ilmalanrinne - Ilmalanreuna - Hakamäentie - Mannerheimintie - Koroistentie - Nauvontie. Kannattaisi ehkä päivittää. Kartalla uusi reitti sentään näkyy oikein.

Koskas linja 50 aikataulut päivitetään pysäkkien aikataulunäyttöihin. Isonpajan pysäkillä hienosta infotaulusta puuttuu kokonaan linja 50?!?

Tästä päivästä alkaen myös linjan 50 aikataulut näkyvät aikataulunäytöissä.

Virhe kirjassa;

E, L, S, U, Y Leppävaara - Kauklahti / Kirkkonummi

Y-juna ei pysähdy Kauklahdessa, siispä kirjassa soisi lukevan ainakin:

E, L, S, U / Y -väärinkäsitysten välttämiseksi

missä on 85K:n aikataulu??? reittioppaassa lukee että kulkisi mutta aikataulussa ei....

Aivan käsittämättömän surkeita uudistuksia. Alueilla jossa muutenkin kulkee vähän busseja, kulkee nyt entistä vähemmän. Näin ainakin Espoo-Kirkkonummi akselilla. Ainoa -keleen bussi jolla pääsin kotoa töihin on nyt lakkautettu. Miksi? Kyseinen bussi tuntui olevan aina tupaten täynnä, eikä tätä linjaa muutenkaan liikennöity kun ehkä 5 x vrk.
Onpa taas hienoa toimintaa, HSL.

Missä on iltavuorolaisten aikataulut Uudelle Porvoontielle, en todellakaan kävele Mellunmäestä kotiin iltayöstä. Eilen lähti 840 klo 23.45, mitenkäs tänään?

Miksi U-linjan 632 aikataulua ei löydy mistään?

U-Linjat saa tästä lähtien kulkea aina

Olipahan epämiellyttävä yllätys aamulla, kun normijuna olikin poistettu kokonaan aikatauluista (ensimmäinen H-juna Riihimäeltä). Ensimmäinen R-juna on usein tosi täynnä Keravan kohdalla, samoin toinenkin R. Toinen järkytys oli Pasilassa tajuta, että myös A-junien aikatauluja on rukattu viidellä minuutilla aikaisemmiksi.
Talviaikatauluja koskeva tiedotus lähijunien kohdalla on ollut aivan onnetonta, Metro-lehdessä julkaistavilla palstoilla on mainittu muutoksia liikenteessä, mutta keskitytty lähinnä bussiaikatauluihin ja pysäkkimuutoksiin.

Edellisessä kommentissa menivät kirjaimet hieman sekaisin, tarkoitin siis, että aamun ensimmäinen nopea yhteys H-juna on usein täynnä ja sitä seuraava junavuoro on lopetettu.

Miksi 59:n vuoroväliä aamuisin on nostettu radikaalisti? Viime keväänä se oli 7.30-8.30 noin 7-8 minuuttia ja nyt tänään uudistuneissa syysaikatauluissa vuoroväli on Herttoniemen suuntaan 12 minuuttia?

Miksi ihmeessä Harjutorilta lähtevä linja 22 on lopetettu? Se on aina aamuisin lähes täynnä. Nyt sitä ei korvaa mikään linja, jolla pääsisi Fleminginkadulle ( lähelle Teollisuuskatua).

Tuo linkki kertoo edelleen vain sen, että HSL on päättänyt jo vuosia sitten lopettaa linjan 22. Lopetuksen perustelut kuitenkin uupuvat edelleen. Selitys, että linjan 22 ruuhkaisin osuus on Herttoniemi-Pasila välillä ei ole selkeä selvitys, koska linja 22 ei kulkenut Herttoniemestä. HSL, edelleen pyydämme maksavina asiakkaina miksi aamuisin ruuhkainen linja on lopetettu.

Haluaisin tiedustella HSL, miten teidän mielestä olette onnistuneet a) tiedottamisessa b) linja-uudistuksessa linja 22 kohdalla?

Linjan 22 kuormitetuin osuus on ollut välillä Herttoniemi-Pasila. Nyt sekä linja 50 ja 59 ajavat tällä käytetyimmällä yhteysvälillä, ja tarjoavat hyvin tiheän vuorovälin. Viime vuonna linja 22 oli usein niin täynnä, että se joutui ajamaan pysäkkien ohitse.

Linjan 22 lakkauttamisesta on perinteisten internet- ja lehdistötiedotteiden lisäksi kerrottu lakkautettavan linjan busseissa bussitiedotteilla heinäkuun puolivälin jälkeen.

Mutta pahoittelut siitä, että poistuvilla pysäkeillä ei ole ollut tiedotetta muutoksesta. Asia selvisi tänään, kun tarkistelemme tiedotejakelua. Kyseessä on puhdas inhimillinen virhe pysäkkitiedotteiden jakelutaulukossa. Tosi harmillinen juttu linjojen 22,50 ja 59 käyttäjille.

Uudistuksen onnistumista seurataan tarkkaan niin kenttähavainnoin kuin asiakaspalautteen kautta.

Eli taktiikkanne on poistaa ruuhkautuneet linjat, eikä lisätä esim vuoroja ko. Linjalle. Linja 22 ei muuten kulkenut Herttoniemestä vaan Sörnäisten metroasemalta! Itse olen käyttänyt linjaa 22 useiden vuosien ajan työmatkoilla, ja kertaakaan ei linja 22 ole ollut niin täynnä ettei bussiin olisi mahtunut. Suosittu linja kuitenkin oli ja erittäin tarpeellinen monelle.

Hei,
mitä U-linjalle nro 632 on tapahtunut? En löytänyt mitään tiedotetta mahdollisesta lakkauttamisesta mutta en myöskään syksyn aikatauluja. Pysäkkikohtaisessa haussa (pysäkki V4197 Ansatie) linjaa kuitenkin tarjotaan vaihtoehdoksi vaikka mitään aikataulua ei sitten kuitenkaan tule näkyville?

Miksei U-linja 632 aikatauluja näy missään?`

Linjan 22 lakkautus ei ole ollenkaan hyvä juttu. Jos muutoksia on pakko tehdä, niin lisätkää nyt ainakin vuoroja linjalle 50, niin että myös klo 6-7 aamulla sekä klo 15-18 vuoroväli olisi 10 minuuttia.

Todellakin... Vuoroja lisää! Aikaisemmin alta 20 min työmatka venyy nyt jo yli 10 min.

miksei linja 503 voi ajaa edes yhtä vuoroa vielä aamuisin ja toista myöhemmin illalla? ei kaikkien tarvitse olla vielä klo 9 työpöydän ääressä, hsl voisi hieman olla ajan hermolla näissäkin asioissa, eikä tehdä suunnitelmia pelkkien 8-16 eläjien mukaan.
ja on muuten ollut uskomattoman epämukavaa busseissanne viime aikoina, kun tuntuu että millään linjalla ei ilmastointi pelaa. eikö ikivanhan kaluston epämukavuus pitäisi näkyä lippualennuksina?

Linjan 503 busseissa ei ole ilmastointia vakiona, jos olet huomannut auton olevan ilmastoitu se lienee ollut vain vahinko kaluston sijoittelussa.

22:n lakkautus on ikävä uutinen. Metron syöttölinjana - ja muutenkin - se on kätevä lähtiessään Piritorin laidalta.

Todella ikävä. En ymmärrä miksi tämä linja lopetettiin, olisi kiva kuulla päättäjien perustelut suositulle linjalle.

Llisiko 75A:n reitille (Siltamäen suunnasta) tulossa joskus uusi pysäkki Tapulikaupungintielle skeittiparkin kohdalle? Nyt pysäkkiväli on siinä kohtaa paljon pidempi kuin muualla ja ko. kohdassa näyttäisi olevan pysäkin paikka valmiinakin?

Sivut

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.