HSL:n liikenne itsenäisyyspäivänä 6.12. ja keskiviikkona 5.12.

HSL:n liikenne kulkee itsenäisyyspäivänä 6.12. sunnuntain aikataulujen mukaan. Keskustan raitiovaunu- ja bussiliikenteessä on kuitenkin poikkeuksia muun muassa opiskelijoiden soihtukulkueen ja Linnan juhlien vuoksi. Lisäksi muut yleisötapahtumat saattavat vaikuttaa joukkoliikenteeseen. Näistä tiedotetaan normaaliin tapaan HSL:n poikkeusinfon kautta.

Itsenäisyyspäivän aattona keskiviikkona 5.12. liikenne kulkee perjantain aikataulujen mukaan. Lisäksi ajetaan pikkujoulukauden lisälähdöt. Metro liikennöi noin kello 1.30:een asti.

Liikenne itsenäisyyspäivänä 6.12.

Liikenne kulkee sunnuntain aikataulujen mukaan. Keskustan raitiovaunu- ja bussiliikenteessä on poikkeuksia kulkueiden ja linnan juhlien vuoksi.

Opiskelijoiden itsenäisyyspäivän juhlakulkue

Kulkue lähtee liikkeelle kello 17 Hietaniemenkadulta ja kulkee reittiä Hietaniemenkatu - Arkadiankatu – Mannerheimintie – Pohjoisesplanadi – Presidentinlinna – Mariankatu – Aleksanterinkatu – Senaatintori.

Raitiolinjat 1 ja 2 ajavat noin kello 16.50–17.30 molempiin suuntiin suoraan Mannerheimintietä. Runeberginkadun ja Arkadiankadun reittiosuus jää ajamatta. Myös muille raitiolinjoille on odotettavissa hetkellisiä viivästyksiä kulkueen reittikaduilla.

Bussilinja 24:
Lähdöt Merikadulta klo 16.45 ja 17.05 ajetaan reittiä Pietarinkatu – Kapteeninkatu – Tehtaankatu – Laivurinkatu – Fredrikinkatu – Pohjoinen Rautatienkatu – Mechelininkatu. Korkeavuorenkadun, Mannerheimintien, Arkadiankadun ja Pohjoisen Rautatienkadun reittiosuus jää ajamatta.

Lähdöt Seurasaaresta klo 16.45 ja 17.05 ajetaan reittiä Mechelininkatu – Hietalahdenranta – Bulevardi – Yrjönkatu. Hietaniemen, Pohjoisen ja Eteläisen Rautatienkadun, Arkadiankadun ja Mannerheimintien reittiosuus jää ajamatta.
Bussit pysähtyvät kaikilla poikkeusreitin varrella olevilla pysäkeillä.
 
Kartta linjan 24 poikkeusreitistä opiskeilijoiden soihtukulkueen aikana

Lisäksi kulkue saattaa aiheuttaa hetkellistä viivästystä linjoille 14, 18, 37, 39, 41, 42, 63 ja 69 sekä Kampista liikennöiville U-linjoille.

Linnan juhlat

Tapahtuman aikana noin kello 17.30–22.00 raitiolinjat 2, 3, 4 ja 7 kulkevat poikkeusreiteillä. Raitiolinja 5 ei liikennöi. Eirassa ja Katajanokalla raitioliikennettä korvataan busseilla.

Kartta raitioliikenteestä ja korvaavien bussien reiteistä Linnan juhlien aikana

Raitiolinjat 2 ja 3 ajavat Mannerheimintien, Bulevardin, Fredrikinkadun ja Tehtaankadun kautta linjan 1 päätepysäkille Pursimiehenkadulle.

Bussi 3X korvaa ajamatta jäävää reittiosuutta. Se kulkee reittiä Eteläranta – Laivasillankatu – Tehtaankatu – Laivurinkatu – Fredrikinkatu – Bulevardi – Albertinkatu – Pursimiehenkatu – Viiskulma. Päätepysäkit ovat Viiskulma (1174) Pursimiehenkadulla ja Olympiaterminaali (1987) Laivasillankadulla. Bussi käyttää reitin varrella olevia raitiovaunupysäkkejä.

Raitiolinja 4 liikennöi Kolmikulmaan.
Bussi 4X korvaa Lasipalatsin ja Katajanokan välistä osuutta. Bussi lähtee Postitalon pysäkiltä (2038) ja kulkee reittiä Postikatu – Kaivokatu – Kaisaniemenkatu – Liisankatu – Pohjoisranta – Kanavakatu – Satamakatu – Kruunuvuorenkatu – Linnankatu – Merikasarminkatu.

Raitiolinja 5 ei liikennöi.
Bussi 5X korvaa raitioliikennettä. Bussi kulkee linjan 4X reittiä Kruunuvuorenkadulle ja siitä edelleen terminaalille.

Raitiolinja 7 ajaa Kaisaniemenkadun ja rautatieaseman kautta. Aleksanterinkadun, Snellmaninkadun ja Liisankadun osuus jää ajamatta.

Muut poikkeukset

Itsenäisyyspäiväksi on odotettavissa myös mielenilmauskulkueita, jotka voivat aiheuttaa poikkeuksia joukkoliikenteeseen.

Liikenne keskiviikkona 5.12.

Liikenne kulkee pääosin perjantain aikataulujen mukaan. Myös yöliikenne ja pikkujoulukauden lisälähdöt ajetaan kuten perjantain jälkeisinä öinä, eli metro kulkee kaksi tuntia normaalia pidempään ja joillain Helsingin keskustasta lähtevillä bussilinjoilla on lisälähtöjä. Lisätietoa saa erillisestä pikkujoulukauden liikennetiedotteesta

Joillain U-linjoilla ajetaan kuitenkin vain normaali keskiviikkoliikenne.

Tarkemmat aikataulut Reittioppaassa

HSL:n liikenteen tarkemmat aikataulut ovat saatavilla Reittioppaasta (reittiopas.fi). U-bussilinjojen aikataulut löytyvät Matkahuollon aikatauluhausta matkahuolto.fi

Kommentit

Onko vaihtopaikoille, esim. Viiskulmaan, tulossa opasteita ratikasta bussiin ja päinvastoin? Vai onko suunnitelmana mennä tuurilla, niinkuin tähänkin asti?

Ainakaan 4X:n pysäkkiä Postitalolla ei ollut edes tolppaan merkittynä mitenkään, saati että sinne olisi opasteita ollut Lasipalatsin pysäkiltä.

Tämä ei voi olla kustannuskysymys; muutama kyltti ja ihminen niitä paikalleen viemään ei voi maksaa niin paljon. Ei vaikka kyltit kävisi viemässä kaikille tärkeille poikkeuksillisille vaihtopaikoille. Tietämättömyydestäkään ei voi olla kysymys, kun matkustajat näitä joka vuosi ihmettelevät. Mitä jää jäljelle? Kiusanteko?

Kiitos kommentista. Näissä lyhyissä eli muutaman tunnin poikkeuksissa emme tosiaan tee muutoksia pysäkkien linjakilpiin. Tiedottaminen tapahtuu pääasiassa sähköissä kanavissa eli HSL-sovelluksessa, internet-sivuilla ja pysäkkien näytöille. Toki saamme palautteen perusteella teemme tarvittaessa muutoksia näihin linjauksiin jatkossa.

Poikkeus on ehkä lyhyt, mutta se kuitenkin tiedetään hyvissä ajoin etukäteen. Poikkeustilanteiden opasteet on nimenomaan asia, jossa HSL:llä on parantamisen varaa, ja etukäteen tiedettävät poikkeukset olisivat loistava paikka harjoitella. Ihan vaikka vappupallo 4X-tekstillä pysäkkitolpassa heilumaan olisi antanut kummasti toivoa jatkoyhteyttä etsiville - etenkin kun näillä poikkeusbusseilla on tapana kasautua jonoiksi, niin pitkään odottaessa alkavat ihmiset epäillä odottavansa väärällä pysäkillä.

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.