Helsingin ja Espoon kaupunkipyöristä vuoden 2019 paras data-avaus

Helsingin ja Espoon kaupunkipyörillä ajetuista matkoista yleiseen käyttöön avaamamme data on valittu vuoden 2019 parhaaksi data-avaukseksi. Valinnan teki Helsinki Region Infosharen eli HRI:n ohjausryhmä.

Kaupunkipyörien matkadata on ollut kiinnostuksen kohteena alusta lähtien eli vuodesta 2016, jolloin palvelu otettiin käyttöön Helsingissä. ”Olemme luovuttaneet dataa esimerkiksi tutkimuslaitoksille ja opinnäytetöiden tekijöille, kun sitä on meiltä erikseen pyydetty. Viime vuonna päätimme yhdessä kaupunkipyöräpalvelun omistajien HKL:n ja Espoon kaupungin sekä kaupunkipyöräoperaattori CityBike Finlandin kanssa avata anonyymin matkadatan kaikkien saataville”, HSL:n erityisasiantuntija Tarja Jääskeläinen kertoo. 

Samalla sovittiin, että kaupunkipyörädatan avaajana on HSL, sillä me vastaamme muustakin joukkoliikenteeseen liittyvän datan jakamisesta. ”Kaupunkipyörädata tuotiin julkaisemispäätöksen jälkeen avoimeksi vuosilta 2016–2019, mutta jatkossa kuluneen kauden data on tarkoitus julkaista vuosittain,” HSL:n kehitysasiantuntija Markku Huotari sanoo.

Kaupunkipyöräaineisto sisältää tiedon yksittäisen matkan lähtö- ja määränpääasemasta, alku- ja päättymisajasta, pituudesta sekä kestosta. Aineistoa on saatavilla joko kuukausittain tai koko kauden tasolla. 

Kaikkia avaamiamme aineistoja voi tarkastella osoitteessa hsl.fi/avoindata.

Kommentit

Kumma, kun pääkaupunkiseudulla ei ole pyöriä saatavilla talviaikaan! Turussa tuokin onnistuu, miksi ei pääkaupunkiseudulla?

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.