HSL-sovellus ladattu puhelimiin yli kaksi miljoona kertaa

Otimme HSL-sovelluksen käyttöön kesällä 2018, ja miljoonan latauksen raja ylittyi noin puoli vuotta myöhemmin. Nyt alle kaksi vuotta palvelun julkaisusta latauksia on jo kaksi miljoonaa.

Kaksi miljoonaa latausta on paljon, sillä HSL-sovellusta käytetään vain Suomessa ja täälläkin vain rajatulla alueella, Helsingin seudulla. Kun laskuista jätetään pelit, monikaan kotimainen sovellus ei kerää yhtä suuria latausmääriä. Vuonna 2019 HSL-sovellus oli pelejä lukuun ottamatta ladatuin ilmainen iPhone-sovellus koko Suomessa.

Myös yhä suurempi osuus lipuista ostetaan sovelluksella: vuonna 2019 HSL-sovelluksella myytiin lippuja yli 108 miljoonalla eurolla, mikä on liki kolmasosa euromääräisestä lipunmyynnistämme.

Suomen digimenestyjät 2020 -tutkimuksessa HSL-sovellusta kiitettiin siitä, että palvelun etusivu on mahdollista personoida käyttäjänsä kiinnostuksen ja tiedontarpeen mukaiseksi. Käyttäjä voi valita omaan uutisvirtaansa joukkoliikenneuutiset haluamistaan aiheista ja valitsemiltaan alueilta. 

Palvelua kehitetään jatkuvasti asiakkaita kuunnellen

Kehitämme HSL-sovellusta jatkuvasti, jotta se vastaisi mahdollisimman hyvin asiakkaiden tarpeisiin. Olemme kasvattaneet palvelun lippuvalikoimaa ja ottaneet käyttöön uusia maksutapoja. Lisäksi olemme parantaneet laadunvalvontaa ja tehostaneet kehitystyötämme. Tämän ansiosta sovelluskauppojen asiakasarvostelut ovat parantuneet: elokuussa 2019 HSL-sovellus sai 1,7 tähteä ja nyt toukokuussa 2020 3,7 tähteä viidestä. 

Kuluvan kevään ja kesän aikana HSL-sovellukseen on tulossa jälleen uusia maksutapoja: Eazybreak- ja Smartum-työmatkaedut sekä Pivo. Syksyllä mukaan saadaan myös ePassi-työmatkaetu.

HSL-sovelluksen voit ladata maksutta Android- ja iPhone -älypuhelimiin. Lisätietoa sovelluksesta

Kommentit

...ja kuinka monta matkakorttia on saapunut HSL:lle hyvitettäväksi?

Näiden korttien käyttäjät ovat nyt pakotettuja käyttämään HSL-sovellusta, jos siis omistavat oikean merkkisen älypuhelimen. Vimeksi koitettin matkalipua ostaa, ja vaimo jouui boottaamaan koko puhelimen että sai lipun ostettua. Juu -- harvennetun vuorovälin bussi meni jo...

Matkaan ei enää mökin mummo pääse.

Luopuisin ihan mielelläni erillisestä matkakortista ja siirtyisin sovelluksen käyttöön, mutta valitettavasti se sovellus on tahallaan rakennettu niin umpisurkeaksi, ettei siinä voi ostaa kuin 30 päivän kautta tai jatkuvia kestotilauksia, joita kumpaakaan en missään tapauksessa halua.

Sovellukseen olisi lapsellisen helppo koodata ostettavaksi ihan minkämittainen kausi tahansa asiakas haluaa, jos vain HSL:llä olisi halua tällä tavalla asiakasta palvella. Ei näytä olevan, kun vieläpä yrittävät matkakortinkäyttäjätkin pakottaa ostamaan noita käyttäjälle itselleen epätarkoituksenmukaisia kausia. Onneksi HSL:n hallitus esti tuon ja toivottavasti kaataa jatkossakin nuo järjettömät suunnitelmat. Jos tuo toteutuu, minä siirryn kokonaan autoon.

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.