HSL:n kanta-asiakkaat matkustavat halvemmalla – HSL ja R-kioskit kampanjoivat pitkien kausien puolesta

Kanta-asiakas, jolla on kausilippu, matkustaa HSL:n liikenteessä alennettuun hintaan.

Kunnat maksavat osan kausilippujen hinnasta, ja kaupunkien sisäisissä lipuissa tuki on jopa puolet lipun hinnasta. Mitä pidemmän kauden asiakas lataa matkakortilleen, sitä edullisemmaksi päiväkohtainen hinta muuttuu. Jos esimerkiksi kahden viikon sijaan hankkii kautta kaksi kuukautta, tulee päiväkohtaiseen lipunhintaan 15 prosentin säästö. Lataamalla koko vuoden kauden kerralla saa kuukauden maksutta verrattuna kuukausittaisiin kausiostoksiin.

R-kioskit kampanjoivat nyt yhteistyössä HSL:n kanssa pitkien kausien lataamisen puolesta. R-kioskeissa on käynnissä kuittikilpailu matkakortin lataajille. Kun asiakas lataa HSL-matkakortin R-kioskilla, hän saa kuittiinsa koodin, jolla pääsee osallistumaan kilpailuun. Joka viikko yksi kilpailuun osallistuva voi voittaa loppuvuoden HSL-matkat. Kampanja jatkuu 20.4.2017 saakka.

”HSL:n tavoitteena on ohjata asiakkaita lataamaan pitempiä kausia, jotta kanta-asiakkaat saavat kaiken hyödyn irti kausilipustaan. Mitä pidemmän kauden asiakas ostaa, sitä edullisempi on päiväkohtainen hinta”, sanoo HSL:n asiakkuus- ja myyntiosaston johtaja Mari Flink.

HSL:n matkakortille voi ladata kautta ja arvoa kaikissa HSL-alueen R-kioskeissa. R-kioskien lisäksi matkakortteja voi ladata useissa kaupoissa, kioskeissa ja HSL:n omissa palvelupisteissä.

Lähimmän myyntipisteen voi etsiä täältä:

https://www.hsl.fi/myyntipaikkahaku

Lisätietoja R-kioskin kampanjasta voi lukea täältä:

https://www.r-kioski.fi/palvelut/matkaliput/

Kilpailun ehdot: www.r-kioski.fi/hsl

Kommentit

Vähän myöhään tätä kommentoin, mutta olen itse kaipaillut sellaista lippua, joka ei olisi koko ajan voimassa. Sellainen kausilippu, jossa olisi vaikka 30 päivää matkustusaikaa, mutta jokainen päivä kuluisi vain silloin, kun korttia käyttää. Jos korttia ei käytä jonakin päivänä ollenkaan, silloin ei kausikaan kuluisi niin kuin nyt. Jos taas aamulla töihin mennessä leimaa lipun, se olisi koko päivän voimassa ja silloin olisi kulunut kautta yksi päivä. Kun kolmenakymmenenä eri päivänä olisi leimannut lipun, kausi olisi käytetty. Olisiko tällainen mahdollista? Samaan hintaan kuin normi kausikortti?

Eläkeläiset eivät tarvitse kausilippua. Olisi mukava, jos arvoa matkakorttiin lataavatkin saisivat "kilpailuetua". Ehkä pienellä "palkinnolla" saataisiin lisää matkakortin käyttäjiäkin.

Suunnilleen kolmea kuukautta pidemmissä jaksoissa hinnanero vielä pidempään jaksoon on jo lähes merkityksetön. Tarkassa taloustilanteessa liput voi ostaa vaikka kahden-kolmen kuukauden jaksoissa ilman, että vuosilippulaisilla on mitään syytä ilkkua.

Mikäli vielä viettää lomansa HSL-alueen ulkopuolella, tällä säästää merkittävästi koko vuoden kauteen verrattuna. Suunnittelemalla lipun voimassaolot päättymään ja alkamaan lomien sekä arkipyhien mukaan säästää helposti enemmän, kuin mitä koko vuoden kauden alennus on.

Joissakin tapauksissa lyhyempi kausi voi myös tulla edullisemmaksi kuin pidempi. Esimerkiksi kolme työpäivää viikossa tekevän osa-aikaeläkeläisen kannattaa ladata kautta 17 vrk kerrallaan, jos työpäivät ovat perättäisiä päiviä. Esimerkiksi tiistai, keskiviikko, torstai.

HSL:n hinnoittelua olisi todella hyvä uudistaa vähän saman tyyppisiksi kuin liikuntakeskuksilla eli maksat palveluista, joita käytät. Esim. ne, joilla menee busseja minuutin välin kekustan alueella maksaisivat tästä täydestä palvelusta kohtuullisen hinnan. HSL on perustellut sunnuntaii-vuorojen poisjättämistä kalleudella, voisiko ajatella sunnuntai lisää. Tai olisi erikseen esim. Metro lippu jne. Vyöhykehinnoittellu on epätasa-arvoinen ja ne, joiden yhteydet ovat huonommat maksavat suhteessa enemmän. HSL vähentää liikuntaa keskustan alueella kun nuoret matkustavat yhden pysäkin väliä. Sitten ihmetellään miksi nuoret lihovat, HSL miksiköhän??

Päin vastoin tuohon matkakorttiin tarvitsisi saada nykyistä lyhyempiäkin aikoja ladattavaksi. Minulle riittäisi matkakorttiin vain työviikkojen arkipäivät, koska viikonlopuilta tuo ladattu aika menee ihan täysin hukkaan, sillä käytän julkista liikennettä ainoastaan töissä käymiseen.

Sekään ei hyödytä yhtään mitenkään, että ladatessa koko vuoden saa sen yhden kuukauden ilmaiseksi, kun loma-aikana ei käytä julkista liikennettä käytännössä lainkaan.

Mielellään sitä ostaisi pidemmän jakson kuin yhden kuukauden kerrallaan, mutta mistä ne rahat siihen? Itse en ainakaan ole Roope Ankka.

Kommentoi

Voit kommentoida kirjautumalla sisään HSL-tunnuksella.