Kruunuvuoren lautta houkuttaa työmatkalaisia talvikaudella

HSL tutki tammikuussa Kruunuvuoren lautalla matkustavien tyytyväisyyttä. Kyselyyn vastanneista 90 prosenttia piti lauttaa mukavana tapana matkustaa. Talvikaudella noin 70 prosenttia kyselyyn vastanneista oli työmatkalaisia, jotka olivat valinneet lautan, koska se nopeuttaa työmatkaa.

”Lautassa viehättää myös sen erikoisuus ja sympaattisuus liikennevälineenä. Miehistöstäkin tulee moikkaustuttuja”, yksi kyselyyn vastanneista kuvailee avoimissa kommenteissa.

Talvisilla olosuhteilla ei ole ollut vaikutusta asiakkaiden kokonaistyytyväisyyteen. Yleisarvosana on pysynyt yhtä korkealla tasolla kuin elokuussa 2023 tehdyssä kyselyssä. Tyytyväisten osuus oli tammikuussa 86 prosenttia ja viime elokuussa 85 prosenttia. Lautan henkilökunta saa kiitosta ystävällisestä palvelusta. Yli puolet (59 prosenttia) arvioi, että lautta lisää joukkoliikenteellä matkustamista.  

Matkustajat ovat kertoneet myös kehittämisajatuksia.  He toivovat lautalle tiheämpää vuoroväliä kuin nykyinen 50 minuuttia. Myös päivittäisen liikennöintiajan pidentäminen olisi mieluisaa. Asiakkaat ovat ehdottaneet, että lautta aloittaisi liikennöinnin tuntia aikaisemmin aamulla ja jatkaisi illalla myöhempään.
 
HSL toteutti tutkimuksen korttikyselynä, jossa matkustajille jaettiin QR-koodilla varustettuja tutkimuskortteja 9-10.1.2024. Tutkimukseen osallistui 261 matkustajaa.
 
Lauttamatka Laajasalon Kruunuvuorenrannan ja Meritullintorin välillä kestää yhteen suuntaan noin 20 minuuttia. Lautta kulkee kesällä kaikkina päivinä ja talvella arkisin noin kello 7–22. Talviviikonloppuisin lautta kulkee noin kello 10–18. Vuoroväli on noin 50 minuuttia. Lautan talviliikennekausi alkoi marraskuun alussa.

Tutustu elokuun 2023 ja tammikuun 2024 tutkimustuloksiin