Aseman Lapsien toimisto on aina sijainnut keskeisellä paikalla Helsingin ydinkeskustassa. Sijainnin myötä toimistolle on erinomaiset julkisen liikenteen yhteydet, ja niiden myötä työmatkaetu on ollut Aseman Lapsille selvä valinta jo pitkään.
Työmatkaetu on käytössä tasapuolisesti kaikilla yhdistyksen työntekijöillä, ja vuoden 2022 alussa yhdistys siirtyi käyttämään etua kätevästi HSL-sovelluksessa.
Kun yhdistyksen henkilöstö- ja hallintovastaava Kalle Sola matkustaa toimistolle, hän ajaa alkumatkan Porvoosta autollaan ja jättää sen liityntäpysäköintiin Itä-Helsingin Puotilaan. Sola arvostaakin liityntäliikenteen vaivattomuutta.
”Auton saa liityntäpysäköintiin helposti, ja metro vie vaivattomasti perille. Paikan päällä keskustassa pysäköinti on hankalaa ja kallista, ja säästän sekä hermoja, aikaa että rahaa matkustamalla loppumatkan metrolla.”
Paitsi liikenteessä, vaivattomuus näkyy Solan mukaan myös HSL:n sähköisissä palveluissa työnantajalle. Kaikki tärkeät tiedot ovat kerralla näkyvissä, ja tarvittavat raportit saa otettua helposti.
”Olemme käyttäneet HSL:n Yritysportaalia sen alusta alkaen ja antaneet myös palautetta palvelun kehittämiseksi. Palautteet on huomioitu kiitettävästi, ja palvelu on kehittynyt todella käteväksi. Tämä on yksi parhaiten toimivista henkilöstöhallinnon palveluista, joita omassa työssäni käytän. Rohkaisen tutustumaan!"
Aseman Lapsien työntekijä, kasvattajana toimiva Mika Rouvinen pitää työmatkaetuna selvänä työnantajan kilpailuetuna: ”Tämä on tosi hyvä ja tärkeä juttu, joka tukee työntekijän arkea ja edistää myös ympäristöarvoja. Työmatkaetuun kun on tottunut, niin tuntuisi vaikealta vaihtaa työpaikkaan, jossa ei ole etua käytössä.”
Lue lisää työmatkaedusta