Metro täyttää jo neljäkymmentä

Metro on kuljettanut pääkaupunkiseudun matkustajia jo 40 vuotta. Maan alla kulkeva liikenneväline herätti suunnitteluvaiheessa paljon epäilyjä ja vastustusta. Sittemmin metro on vakiinnuttanut asemansa matkustajille mieluisimpana joukkoliikennevälineenä.

2. elokuuta tulee 40 vuotta siitä, kun tasavallan presidentti Mauno Koivisto leikkasi Kompassitasolla nauhan sen merkiksi, että Helsingin metro oli virallisesti avattu.

Matkustajilla oli ollut mahdollisuus ottaa tuntumaa metroon jo aikaisemminkin, sillä junat olivat ajaneet 1.6. alkaen koeliikennettä asiakkaat kyydissä arkisin aamuisin ja iltapäivisin.

Itä-Helsingin bussit tukkivat Rautatientorin

Metron suunnittelun lasketaan Helsingissä alkaneen syksyllä 1955, jolloin neljä sosiaalidemokraattien kaupunginvaltuutettua teki aloittaan maanalaisen rakentamisesta Helsinkiin.

1960-luvulla sekä kaupungin päättäjät että rivihelsinkiläiset kävivät kiihkeitä keskusteluja metron puolesta ja vastaan. 

Kannattajien mielestä osa liikenteestä oli välttämätöntä viedä maan alle, jotta tiet eivät menisi tukkoon. Henkilöautojen määrä kasvoi nopeasti ja etenkin liikenne Itä-Helsingistä keskustaan takkuili, sillä itään nousi suuria lähiöitä, joihin muutti jatkuvasti lisää väkeä. Rautatientori oli tupaten täynnä Itä-Helsingistä tulevia busseja.

Vastustajien mielestä metro oli Helsingin kokoiseen kaupunkiin kallis ja suorastaan suuruudenhullu hanke. Ajatus ihmisten ahtamisesta putkeen maan alle oli kaiken kaikkiaan epämiellyttävä, tai niin ainakin monet metron vastustajat penseyttään perustelivat.

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti metron rakentamisesta Kampista Puotinharjuun aamuyöllä 8.5. klo 3.30 yli kuusituntisen väittelyn jälkeen. 

1970-luvulla rakennettiin ratoja ja ensimmäisiä asemia. Samalla syntyi kuusi kilometriä tunnelia Kampista Sörnäisiin. Helsingin kova peruskallio oli kiitollista louhittavaa lukuun ottamatta Kluuvin ruhjetta.

Rapautuneesta kalliosta, savesta ja liejusta muodostunut kiila ulottuu Töölönlahdelta Kruununhakaan. Tunnelit louhittiin ruhjeeseen jäädyttämällä maaperä, minkä jälkeen jäätynyt maa irrotettiin varovaisin räjäytyksin. Metrotunnelit vuorattiin Kluuvin ruhjeen kohdalla valurautaelementeillä.

Vastustajat vaativat metrotöiden keskeyttämistä vielä 1970-luvullakin ja kaupunginhallitus karsi koko vuosikymmenen ajan rakentamisen määrärahoja.

Metro kohensi itähelsinkiläisten yhteyksiä keskustaan

Metro kulki syksyllä 1982 Rautatientorin ja Itäkeskuksen väliä. Käytössä olivat myös Siilitien, Herttoniemen, Kulosaaren ja Hakaniemen asemat.

Liikenteen alkuvaiheita leimasi itähelsinkiläisten ärtymys siihen, että he joutuivat vaihtamaan bussien ja metron välillä. Tyytymättömyys lientyi sitä mukaa, kun HKL korjasi liityntäliikenteen aikatauluja. Itähelsinkiläiset huomasivat myös metron hyvät puolet. Tiheästi kulkevat junat toivat lähiöt ja keskustan entistä lähemmäksi toisiaan.

Kampista pääsi metron kyytiin maaliskuusta 1983 alkaen. Sörnäisten asema valmistui syksyllä 1984. Helsinkiläiset huomasivat pian, että metro oli kätevä kulkupeli myös ydinkeskustan liikenteessä.

Vaikka metro olikin vielä lyhyt maailman metropolien verkostoihin verrattuna, se toi liukuportaineen ja maanalaisine asemineen Helsingille suurkaupungin tuntua. Rautatientorin bussiruuhkatkin helpottivat metron myötä.

HKL kysyi vuonna 1985 helsinkiläisten mielipiteitä eri joukkoliikennevälineistä. Tulos yllätti jopa HKL:n johdon, sillä vertailun voitti metro.

Espoon metropäätöstä odotellessa

Metro jatkui idässä Myllypuroon ja Kontulaan marraskuussa vuonna 1986 ja Mellunmäkeen syyskuussa 1989. Seuraavalla vuosikymmenellä tulivat käyttöön Ruoholahden asema elokuussa 1993 ja Kaisaniemi maaliskuussa 1995. Vuosaaren metrohaara avautui elokuun viimeisenä päivänä vuonna 1998.

Junat kulkivat reilut 19 vuotta edestakaisin Mellunmäestä ja Vuosaaresta Ruoholahteen. Helsinki odotti Espoon metropäätöstä, joten myös muut suunnitelmat metron jatkamisesta, esimerkiksi yhteydet lentokentälle ja Töölöön, saivat odottaa.

Liikenne Ruoholahdesta Matinkylään alkoi marraskuussa 2017. Käyttöön tuli kahdeksan uutta asemaa, joten metroon pääsee nyt kaiken kaikkiaan 25 asemalta. Radan pituus päästä päähän on 35 kilometriä. Syksyllä 1982 rata oli noin kymmenen kilometrin mittainen. Eikä metro lakkaa kasvamasta edes ikääntyessään. Seuraava etappi on Kivenlahti.

Metrolla kulki vuonna 1982 vajaat kymmenen miljoonaa ihmistä. Vuonna 2021 metrossa tehtiin 56 miljoonaa matkaa.

Liikenneväline, jota monet ennen sen käyttöönottoa pitivät epäilyttävänä hukkaputkena, nousi muutamassa vuodessa matkustajien suosikiksi ja se on pitänyt asemansa. Kun HSL kysyy asiakkaittensa tyytyväisyyttä joukkoliikenteeseen, metro saa toistuvasti liikennevälineistä parhaat pisteet.

Juhlajuna kulkee 7.8.

Merkkipäivän kunniaksi Itäkeskuksen ja Ruoholahden välillä kulkee sunnuntaina 7.8. juhlajuna. Juhla-asuun on puettu jo 1980-luvulta tuttu M100-sarjan kolmen vaunuparin juna.

Junassa on tarjolla tietoiskuja sekä metron historiasta että tulevaisuudesta. Mukana on liikennehenkilökuntaa kertomassa työstään, muun muassa kuljettajia. Itäkeskuksessa on mahdollisuus tutustua junan ohjaamoon.

Musiikista vastaa HKL:n harmonikkaorkesteri, joka on vastannut metron juhlatilaisuuksien musiikista metroliikenteen alkuajoista lähtien.

Toteutamme tapahtuman yhteistyössä Kaupunkiliikenne Oy:n ja Länsimetro Oy:n kanssa.

Juhlajunan aikataulu:

Lähdöt Itäkeskuksesta klo 11.18, 12.18 ja 13.18.

Lähdöt Ruoholahdesta klo 11.48, 12.48 ja 13.48.

Juna on paikallaan Itäkeskuksessa ennen jokaista lähtöä noin 12 minuuttia.

Ruoholahdessa matkustajilla on poikkeuksellisesti mahdollisuus olla junan kyydissä myös kääntöraiteella.

Huom! Juhlajuna ajaa edestakaisen matkan Itäkeskuksen ja Ruoholahden välillä kolme kertaa, joten ehdit kyytiin, vaikka et tulisikaan mukaan heti Itäkeskuksen ensimmäisellä lähdöllä.

Voit nousta kyytiin myös matkan varrelta, sillä sisään pääsee kaikilta asemilta myös Itäkeskuksen ja Ruoholahden välillä.

Siilitie_1970_luku.jpg

Metron koejuna Siilitien puulaiturilla 1970-luvun alkupuoliskolla.
Kuva: Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto.