Ratikkaliikenne Kruunusiltojen reitillä on käynnistynyt vilkkaana

Ratikkaliikenne Kruunusilloilla linjoilla 11 ja 12 käynnistyi lauantaiaamuna klo 10.  Ensimmäisenä Kruunuvuorensillan ylitti Korkeasaaresta lähtenyt linjan 12 raitiovaunu. Aamun ensimmäisten tuntien liikenne on sujunut hyvin. Ratikat ovat täyttyneet matkustajista.

”Liikenteen aloitus on sujunut suunnitelmien mukaan. Vaunuissa on ollut paljon matkustajia, mutta tilaa on riittänyt kuitenkin hyvin kaikille kiinnostuneille, koska liikenne kulkee tänään arkiaikataulujen mukaisesti tiheillä vuoroväleillä”, liikennöintiyksikön johtaja johan Nykvist Kaupunkiliikenne Oy:stä sanoo.

”Tunnelma ratikoissa on ollut iloinen ja välitön. On ollut hienoa, että Kruunuvuorenrannassa ja Yliskylässä paikalliset toimijat ovat olleet suurella sydämellä mukana tapahtumien järjestelyissä. Tällä hetkellä on mahdotonta vielä arvioida tarkkaa matkustajamäärää. ”, HSL:n projektipäällikkö Teuvo Syrjälä iloitsee.