4. blogi: Länsi-Helsingin linjastosuunnitelman linjastoluonnos on julkaistu

Olemme aloittaneet Länsi-Helsingin bussilinjaston suunnittelun tilanteeseen, jolloin länsiratikoiden liikenne on käynnistynyt 2030-alkupuolella. Suunnittelu on edennyt vaiheeseen, jossa olemme tuottaneet linjastosta luonnoksen. Tässä julkaisussa esittelemme Länsi-Helsingin linjastoluonnoksen.

Tekstin lopusta pääset kyselyyn arvioimaan luonnoksen ratkaisujen vaikutuksia liikkumiseesi. Lue luonnos ja sen sisältö ajatuksella ennen kuin vastaat kyselyyn. Voit lukea Länsi-Helsingin linjastosuunnittelun taustasta, reunaehdoista ja olemassa olevasta asiakasymmärryksestä aiemmin julkaisemistamme teksteistä tältä sivulta. 

Luonnoksessa on otettu huomioon sille asetetut reunaehdot. Suunnittelussa olemme hyödyntäneet olemassa olevaa, kattavaa asiakasymmärrystä sekä muita aiemmissa julkaisuissa esiteltyjä aineistoja.  

Kyselyyn voi vastata sunnuntaihin 18.1.2026 asti. Käsittelemme ja analysoimme tuloksia alkuvuodesta. Viestimme kyselyn tuloksista niiden valmistuttua tulevien kuukausien aikana.  

Miksi teemme muutoksia? 

Länsi-Helsingin joukkoliikennejärjestelmä muuttuu, kun Länsiratikat-hankkeessa rakennettavat uudet ratikkayhteydet ja kiskot valmistuvat ja uusien ratikkalinjojen liikennöinti alkaa. Uuden ratikkayhteyden myötä myös bussilinjastoa tulee tarkastella uudelleen, jotta varmistamme mahdollisimman hyvin palvelevan joukkoliikenteen kokonaisuuden. Tavoitteenamme on muodostaa vahvoihin runkoyhteyksiin perustuva verkostomainen joukkoliikennerakenne, jonka myötä mahdollisimman monella olisi hyvät edellytykset joukkoliikenteen käyttöön.  

Matkustajien toiveissa korostuu usein toive suorista, nopeista ja vaihdottomista yhteyksistä matkan lähtöpisteestä määränpäähän. Ymmärrämme toiveen hyvin, mutta emme valitettavasti pysty tarjoamaan vaihdottomia yhteyksiä kaikille kustannustehokkaasti. Olemme suunnitelleet osan nykyisistä vaihdottomista yhteyksistä muuttuvan vaihdollisiksi. Vaihdollisilla yhteyksillä pystymme tarjoamaan aiempaa monipuolisempia joukkoliikenneyhteyksiä, kun yhden vaihdon avulla matkakohteiden määrä lisääntyy vaihdottomiin yhteyksiin verrattuna. Lisäksi vaihdolliset yhteydet ovat usein täsmällisempiä, kun linjojen reitit ovat lyhyempiä.  

Elielinaukion mahdollinen poistuminen bussien käytöstä aiheuttaa painetta sille, että kaikki bussit eivät voi ajaa keskustaan asti. Linjastosuunnitelmalla tähtäämme myös nykyistä kustannustehokkaampaan joukkoliikenteeseen. Kustannustehokkaampi joukkoliikenne tarkoittaa muun muassa sitä, että vältämme liiallista päällekkäistä palvelua. Tällöin voimme kohdistaa palvelua paremmin kysynnän mukaan. Linjastosuunnitelman tarkoitus ei siis ole vain lakkauttaa olemassa olevia linjoja, vaan tarkastella bussien reittejä uudelleen niin, että yhdessä ratikoiden kanssa joukkoliikenneyhteydet jopa monipuolistuvat.  

Luonnos Länsi-Helsingin bussilinjastosta 

Alta voit lukea lyhyet kuvaukset luonnostelemistamme linjoista. Reittimuutosten myötä linjanumerot saattavat erota nykyisistä linjanumeroista. Joku toinen linja voi ajaa reittiosuudella, joka poistuu nykyiseltä käyttämältäsi linjalta. Linjanumeroiden sijaan kannattaa siis keskittyä reitteihin ja yhteysväleihin, joita olemme luonnokseen suunnitelleet. Yksittäisten linjojen kartat löydät linjakohtaisista kuvauksista. 

Alta löydät myös kartan linjastosta kokonaisuudessaan. Kartassa näkyy harmaalla värillä nykyisin alueella kulkevia bussilinjoja, jotka eivät muutu.  

Kartta koko bussilinjastosta (png-tiedosto)

Voit tarkastella linjastokokonaisuutta myös Remix-palvelussa, jossa voit katsoa linjoja yksityiskohtaisemmin. Avaa Remix-kartta 

Bussikartta.png

Bussilinjat

Kaikki suunnitelmassa esitetyt bussien reittimuutokset on kuvattu alla. Suunnitelmassa ei esitetä muutoksia muille linjoille. Luonnoksessa esitetyt muutokset tulevat voimaan siinä vaiheessa, kun Länsiratikoiden liikennöinti käynnistyy eli tämänhetkisen tiedon mukaan 2030-luvun alkupuolella.

Linjat, joiden nykymuotoinen liikennöinti päättyy

Länsi-Helsingin raitiolinjasto

Ratikkalinjaston suunnittelua ohjaavat tunnistetut ja tiedossa olevat palvelutarpeet sekä näiden yhteensovittaminen uusien ratayhteyksien myötä syntyvän lisätarjonnan kanssa. Uudet ratikkayhteydet tarjoavat uusia liikkumisen mahdollisuuksia, mutta pakottavat pohtimaan myös nykyisen linjaston muotoa uusiksi. Ratikkalinjojen ratkaisulla pyritään välttämään ratikkaverkoston ruuhkautuminen sekä tarjoamaan monipuolisempia yhteyksiä.  

Uusia ratikkalinjastolla ratkaistavia kysymyksiä on uuden Munkkiniemestä Kannelmäkeen kulkevan radan lisäksi Töölön ja Etelä-Helsingin uusi etelä–pohjoissuuntainen ratikkayhteys, jonka joukkoliikenne on ennen uusia ratayhteyksiä järjestetty bussiliikenteellä. Tämän yhteysvälin yksi keskeinen tarve on varmistaa laadukas joukkoliikennetarjonta Kampin ja Meilahden välillä. Nykyiset alueelliset palvelutarpeet, kuten vaihdottomat ja mahdollisimman suorat yhteydet ydinkeskustaan, säilyvät joskin hieman muuttuvat linjastoratkaisussa. Pyrimme linjastoratkaisulla vastaamaan asiakastarpeisiin, mutta säilyttämään samalla kustannukset maltillisina.  

Alta löydät kartan ratikkalinjastosta kokonaisuudessaan. Ratikkalinjat 3, 6, 8, 9, 10, (11, 12,) 15 eivät ole mukana tarkastelussa ja säilyvät nykyisellään. 

Kartta koko ratikkalinjastosta (png-tiedosto)

Ratikkakartta.png

Vastaa kyselyyn ja arvioi, miten linjastoluonnoksen ratkaisut vaikuttavat liikkumiseesi suunnittelualueella! 

Arvioi luonnoksen vaikutuksia liikkumiseesi ja vastaa kyselyyn! Kysely aukeaa 5.1. ja vastausaikaa on sunnuntaihin 18.1.2026 asti. Pääset kyselyyn tästä 

Mitä seuraavaksi?

Käsittelemme ja analysoimme tuloksia alkuvuodesta. Viestimme kyselyn tuloksista niiden valmistuttua tulevien kuukausien aikana. Hyödynnämme vastauksia Länsi-Helsingin linjastosuunnitelman viimeistelyssä. Linjastoluonnosta muokataan alkuvuodesta arviointikyselyn tulosten sekä suunnittelun reunaehtojen perusteella. Valmis linjasto on tarkoitus viedä päätöksentekoon loppukeväästä 2026.  

Voit lukea Länsi-Helsingin linjastosuunnittelun taustasta, reunaehdoista ja olemassa olevasta asiakasymmärryksestä aiemmin julkaisemistamme teksteistä tältä sivulta.