Metro liikennöi tiistaina ja keskiviikkona harvennetuin aikatauluin

Metro liikennöi tiistaina 7.9. ja keskiviikkona 8.9. harvennetuin aikatauluin. Liikenteen aloitus- ja lopetusajat ovat kuitenkin lähellä normaaliaikatauluja.

Tavoitteena on, että metro kulkee tiistaina ja keskiviikkona kesän 2021 aikatauluin: kello 6.45–20.15 metro kulkee linjojen yhteisellä osuudella Tapiola–Itäkeskus 4 minuutin vuorovälillä. Ruuhka-aikojen tiheämmällä 2,5 minuutin vuorovälillä ei ajeta.

Metro- ja raitiovaunuliikenteessä voi olla tiistaina myös muita häiriöitä, jos junissa, vaunuissa tai rataverkolla ilmenee vikoja.

Poikkeus johtuu Helsingin raidetyöntekijöiden (JHL ry 007) järjestämästä mielenilmauksesta tiistaina 7.9. Siihen osallistuvat ovat pääosin metroa ja raitiovaunuja liikennöivän HKL:n kaluston ja infran kunnossapidon työntekijöitä.

Metron harvennetut vuorovälit ovat voimassa myös keskiviikkona 8.9. huoltojen viivästymisen ja siitä aiheutuvan kalustopulan takia.