Päivitetty 17.9.2021 klo 17.33
Työnseisauksen ajaksi ei järjestetä korvaavaa liikennettä. Kehotamme metrolla tai raitiovaunulla tavallisesti kulkevia ihmisiä turvautumaan mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi kimppakyyteihin tai pyöräilyyn.
Muu joukkoliikenne palvelee normaalisti, mutta erityisesti metroradan varressa bussit saattavat ruuhkautua. Olemme julkaisseet alle listan metrolle vaihtoehtoisista yhteyksistä asemittain. Reittioppaan reittiehdotuksissa eivät torstain ja perjantain aikana näy metro- ja raitiovaunuyhteydet.
Kuljettajat palaavat töihin 18.9. klo 4 alkaviin työvuoroihin, ja lauantaina liikennöidään normaalien aikataulujen mukaisesti.
Häiriöt mahdollisia vielä lauantaiaamuna
Metron ja raitiovaunujen yksittäiset häiriöt ovat mahdollisia vielä lauantaiaamuna, mutta liikenne pyritään käynnistämään normaalisti.
Matkalippujen tarkastajat opastustehtävissä
Matkalippujen tarkastajat opastavat matkustajia keskeisimmillä metroasemilla ja raitiovaunupysäkeillä.
Lippuhyvityksen hakeminen voimassaolevista kausilipuista
Jos sinulla on ollut työnseisauksen aikana voimassa oleva kausilippu, etkä ole voinut käyttää joukkoliikennettä tavanomaisilla matkoillasi, olet oikeutettu hyvitykseen. Hyvitys myönnetään lippukoodina HSL-sovellukseen. Lue lisää täältä.
Vaihtoehtoisia yhteyksiä
Alueen bussiliikennöitsijät ovat kyenneet järjestämään liikenteeseen muutamia kymmeniä ylimääräisiä busseja ja kuljettajia. Näiden avulla pyrimme vahvistamaan liikennettä Espoon ja Kampin välillä Länsiväylää pitkin kulkevilla linjoilla sekä itäisen Helsingin poikittaisilla linjoilla.
Varmistunut lisäliikenne:
Lisäliikennettä välillä Kamppi-Westendinasema pe kello 14.30 asti. Bussi 146A on ruuhkautunut. Tästä syystä ajamme lisäliikennettä Kampin ja Westendinaseman välillä perjantaina kello 14.30 asti, kunnes linjat 143A, 147A ja 164A aloittavat iltaliikenteensä.
Linjalla 143A ajetaan torstaina ja perjantaina lisälähtöjä:
Soukasta Kamppiin noin kello 5.00-9.30.
Kampista Soukkaan noin kello 15-18.
Bussit kulkevat n. 15 minuutin välein.
Linjalla 146A ajetaan torstaina ja perjantaina normaalien lähtöjen lisäksi seuraavat lisälähdöt (huom! pe-iltana kello 18.55-23.15 Kampista lähtee aiempaa ilmoitettua useampia lähtöjä).
Kampista: 5.32, 5.47, 6.02, 9.00, 9.30, 10.00, 10.30, 11.00, 11.20, 11.40, 12.00, 12.20, 12.40, 13.00, 13.20, 13.40, 13.57, 14.13, 14.35, 14.50, 15.05, 15.21, 15.36, 15.51, 16.06, 16.22, 16.37, 16.52, 17.07, 17.23, 18.45, 18.55, 19.05, 19.15, 19.25, 19.45, 19.55, 20.05, 20.15, 20.25, 20.45, 20.55, 21.05, 21.15, 21.25, 21.45, 21.55, 22.05, 22.15, 22.25, 22.45, 22.55, 23.05, 23.15, 23.25.
Kivenlahdesta: 5.00, 5.15, 5.30, 6.02, 6.20, 6.36, 6.53, 7.08, 7.23, 7.38, 7.53, 8.08, 8.23, 8.38, 8.55, 9.10, 9.32, 10.02, 10.32, 11.02, 11.32, 11.53, 12.13, 12.33, 12.53, 13.13, 13.33, 13.53, 14.13, 14.30, 14.47, 18.10, 18.30, 18.50, 19.10, 19.20, 19.40, 20.00, 20.20, 20.40, 21.00, 21.20, 21.40, 22.00, 22.20, 22.40.
Linjalla 147A ajetaan torstaina ja perjantaina lisälähtöjä:
Espoonlahdesta Kamppiin 5.30 alkaen n. kello 9.30 asti.
Kampista Espoonlahteen n. kello 15-18.
Bussit kulkevat n. 15 minuutin välein.
Linjalla 164A ajetaan torstaina ja perjantaina lisälähtöjä:
Saunalahdesta Kamppiin 5.20 alkaen n. kello 9.30 asti.
Kampista Saunalahteen n. kello 15-18.
Linjalla 510 on lisälähtöjä aamusta kello 5.10 alkaen.
Lyhyen varoitusajan takia emme kuitenkaan kykene järjestämään varsinaista korvaavaa liikennettä vaan ainoastaan vahvistamaan niitä yhteyksiä, jotka voivat ruuhkautua.
Alla on lueteltu vaihtoehtoisia yhteyksiä eri metroasemilta.
MATINKYLÄ
Helsinkiin: bussit 143A, 146A, 147A, 164A, 192 Kamppiin; bussit 532, 544 Leppävaaraan + juna; bussi 533 Kauniaisiin + juna; bussit 134, 136, 531 Espoon keskukseen + juna.
NIITTYKUMPU
Helsinkiin: bussit 118, 124, 125 (laiturista 1) tai 112 (laiturista 3) Tapiolaan + bussit 550, 113, 114 Leppävaaraan + juna / Tapiolasta bussi 510 Meilahteen + bussi keskustaan.
Matinkylään: bussilla 112 (laiturista 4).
URHEILUPUISTO
Helsinkiin: bussi 114 Kiloon tai Leppävaaraan + juna; bussit Merituulentieltä (Niittymaan pysäkiltä) Tapiolaan + bussit 550, 113, 114 Leppävaaraan + juna / Tapiolasta bussi 510 Meilahteen + bussi keskustaan.
Matinkylään: bussi 112 Niittymaan pysäkiltä.
TAPIOLA
Helsinkiin: bussi 510 Meilahteen + bussi keskustaan; bussit 550, 113, 114 Leppävaaraan + juna.
Länteen: bussit 111, 112 Matinkylään. Bussi 112 väliasemille.
AALTO-YLIOPISTO
Helsinkiin: bussi 52 Munkkiniemeen, Etelä-Haagaan (Vihdintie) tai Huopalahden asemalle (Angervotie) + bussi tai juna keskustaan; bussi 510 Meilahteen + bussi keskustaan; bussit 550, 555 Leppävaaraan + juna.
Länteen: bussit 510, 550 Tapiolaan + bussit 111, 112 Matinkylään. Bussi 112 väliasemille.
KEILANIEMI
Helsinkiin: bussi 52 Otaniemensillan pysäkiltä Munkkiniemeen, Etelä-Haagaan (Vihdintie) tai Huopalahden asemalle (Angervotie) + bussi tai juna keskustaan; bussi 510 Meilahteen Otaniemensillan pysäkiltä + bussi; bussi 555 Leppävaaraan + juna.
Länteen: bussi 510 Otaniemensillan pysäkiltä Tapiolaan + bussit 111, 112 Matinkylään. Bussi 112 väliasemille.
KOIVUSAARI
Keskustaan: bussi 22 Punavuoreen Vaskiniementien pysäkiltä Isokaarelta.
Espooseen: bussi 104 Haukilahden suuntaan Katajaharjun pysäkiltä Lauttasaarentieltä.
LAUTTASAARI
Keskustaan: bussi 22 Punavuoreen; 21 Kamppiin.
Länteen: bussi 104 Haukilahteen; bussit 21, 22 Ruoholahteen + Ruoholahdesta Länsiväylän pysäkiltä bussit 143A, 146A, 147A, 164A Espoonlahden suuntaan.
RUOHOLAHTI
Keskustaan: bussi 21 Kamppiin.
Länteen: bussit 21, 22 Lauttasaareen; bussit 143A, 146A, 147A, 164A Espooseen Länsiväylän pysäkiltä.
RAUTATIENTORI, HELSINGIN YLIOPISTO, KAMPPI
Espooseen: rantaradan juna A, E, L, U, X tai Y + bussi Pasilasta, Leppävaarasta tai Espoon keskuksesta; bussit 143A, 146A, 147A, 164A Kampin lähiliikenneterminaalista.
Itään: bussit Sörnäisiin.
Itä-Helsinkiin: pääradan juna I tai K + bussi esim. Pasilasta, Malmilta tai Tikkurilasta; juna A tai P Ilmalaan + bussi 57 Kontulaan; bussit 71, 78 Rautatientorilta Viikinrantaan + bussi 57 Kontulaan.
HAKANIEMI
Länteen: bussit Rautatientorille.
Itään: bussit Hämeentietä Sörnäisiin; bussi 16 Kulosaareen; bussi 55 Kalasatamaan; bussit 71-77, 711-788 Viikkiin + 79 Siilitielle ja Herttoniemeen; bussit 71, 78 Viikinrantaan + 57 Kontulaan; bussit 73, 74 Vanhalle Helsingintielle (Malmi) + bussi 560 Vuosaareen.
SÖRNÄINEN
Länteen: bussit Rautatientorille; bussi 510 Aalto-yliopiston ja Tapiolan asemille (Junatien pysäkiltä).
Itään: bussit 500, 510 Itäkeskukseen ja Herttoniemeen (Junatien pysäkiltä); bussit 71-77, 711-788 Viikkiin + 79 Siilitielle ja Herttoniemeen; bussit 71, 78 Viikinrantaan + bussi 57 Kontulaan; bussit 73, 74 Vanhalle Helsingintielle (Malmi) + bussi 560 Vuosaareen.
KALASATAMA
Länteen: bussit 16, 55 Rautatientorille; bussit 59, 500, 510 Pasilaan + juna; bussi 510 Aalto-yliopiston ja Tapiolan asemille; bussit Hämeentieltä Rautatientorille.
Itään: Itäväylältä bussit 500 Itäkeskukseen ja 510 Herttoniemeen.
KULOSAARI
Länteen: bussi 16 Rautatientorille Svinhufvudintieltä; bussit 500, 510 Pasilaan Itäväylältä + juna; bussi 510 Aalto-yliopiston ja Tapiolan asemille.
Itään: bussit 81, 510 Herttoniemeen; bussi 500 Itäkeskukseen.
HERTTONIEMI
Länteen: bussit 500, 510 Pasilaan + juna; bussi 510 Aalto-yliopiston ja Tapiolan asemille; bussi 79 Malmille + juna.
Itään: bussit 80, 82(B) Itäkeskukseen; bussi 79 Latokartanoon + bussi 57 Kontulaan; bussi 79 Viikkiin + bussi 506 Myllypuroon; bussi 500 Itäkeskukseen (Puusepänportin pysäkiltä).
SIILITIE
Länteen: bussi 500 Herttoniemen kautta Pasilaan (Sahaajankadulta) + juna; bussi 79 Herttoniemeen; bussi 81 Herttoniemeen ja Kulosaareen (Kettutieltä); bussi 79 Malmille + juna.
Itään: bussi 79 Latokartanoon + bussi 57 Kontulaan; bussi 79 Viikkiin + bussi 506 Myllypuroon; bussi 500 Itäkeskukseen (Sahaajankadulta).
ITÄKESKUS
Länteen: bussi 500 Pasilaan + juna; bussi 550 Oulunkylään (Harjantekijäntie) + juna; bussi 54 Pukinmäkeen + juna; bussit 554, 561 Malmille + juna.
Herttoniemeen: bussit 80, 82(B), 500.
Puotilaan: bussit 95, 97, 831-844.
Vuosaareen: bussi 98 Rastilaan + bussi 560.
Kontulaan: bussit 94, 95.
Mellunmäkeen: bussit 95, 97(V).
PUOTILA
Länteen: bussit 95, 97, 831-844 Itäkeskukseen + bussi 500 Pasilaan + juna; Kehä I:seltä bussi 54 Pukinmäkeen + juna / bussit 554, 561 Malmille + juna.
Vuosaareen: Itäkeskuksesta bussi 98 Rastilaan + bussi 560.
RASTILA
Keskustaan: bussi 560 Malmille + juna.
Itäkeskukseen: bussi 98.
Vuosaareen: bussi 560.
VUOSAARI
Keskustaan: bussi 560 Malmille + juna.
Itäkeskukseen: bussi 560 Rastilaan + bussi 98.
Mellunmäkeen: bussi 560.
MYLLYPURO
Keskustaan: bussi 506 Pasilaan metroasemalta + juna; Kehä I:ltä bussi 54 Pukinmäkeen / bussit 554, 561 Malmille + juna.
Itäkeskukseen: bussi 92 metroasemalta; bussit 54, 554, 561 Kehä I:ltä.
KONTULA
Keskustaan: bussi 560 Malmille + juna; bussi 57 Viikinrantaan + bussit 71, 78 Rautatientorille; bussi 57 Ilmalaan + juna.
Itäkeskukseen: bussit 94, 95.
Mellunmäkeen: bussi 560.
MELLUNMÄKI
Keskustaan: bussi 560 Malmille + juna; bussi 570 Tikkurilaan + juna.
Itäkeskukseen: bussit 95, 97(V).
Kontulaan: bussi 560.