Osavuosikatsauksemme ennustaa 18 miljoonan euron alijäämää

Toisen neljänneksen osavuosikatsauksemme ennakoi, että vuoden 2021 tuloksemme jää noin 18 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Joukkoliikenteen matkustajamäärät jäävät tänä vuonna lähes 40 prosenttia pienemmiksi kuin ennen pandemiaa.

Arvioimme vuoden 2021 toisessa osavuosikatsauksessamme, että kuntayhtymän koko vuoden tulos jää noin 18 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Tulos painuu selvästi alijäämäiseksi, vaikka olemme saaneet tänä vuonna Traficomilta 69,3 miljoonaa euroa koronatukea. Vuonna 2020 teimme yli 70 miljoonaa euroa alijäämäisen tuloksen.

Alijäämä johtuu siitä, että valtion koronan vuoksi määräämät sulkutoimet ovat jatkuneet selvästi odotettua pidempään. Osavuosikatsaus arvioi, että HSL-alueella tehdään tänä vuonna 235,8 miljoonaa joukkoliikennematkaa, mikä on lähes 40 prosenttia vähemän kuin vuonna 2019.

Lipputulomme olivat tammi-elokuussa 2021 olivat 142,3 miljoonaa euroa. Vuonna 2019 vastaavana aikana lipputuloja kertyi 250,9 miljoonaa euroa.

Valtion koronatuki on auttanut meitä ja tuki on tarpeen myös tulevina vuosina, sillä talouden haasteet jatkuvat. Olemme hakeneet säästöjä, mutta olemme samalla pyrkineet turvamaan kattavan joukkoliikenteen tarjonnan.

Polttoaineiden hintojen nousu kasvattaa liikennöinnin kuluja

Osavuotikatsaus arvioi vuoden 2021 toimintatuotoksemme 712,4 miljoonaa euroa, reilut seitsemän prosenttia enemmän kuin talousarviossa. Talousarvion ylittyminen johtuu Traficomin toukokuussa myöntämästä koronatuesta, jota ei oltu talousarviossa huomioitu. Lipputuloiksi arvoimme koko vuonna 232,4 miljoonaa euroa, mikä on lähes yhdeksän prosettia talousarvion ennustetta vähemmän.

Toimintakulujen arvioimme jäävän 713,5 miljoonaan euroon, jolloin ne alittaisivat talousarvion puolellatoista prosentilla.

Toimintakuluista 71 prosenttia on korvauksia, joita maksamme liikennöitsijöille joukkoliikenteen hoitamisesta. Osavuosikatsaus arvioi, että toimintakulut alittavat talousarvio 6,5 miljoonalla eurolla liikenteeseen tehtyjen säästöjen takia.

Toisaalta polttoaineiden ja muun energian hintojen nousu kasvattaa toimintakuluja. Osavuosikasaus arvoi, että bussiliikenteen kustannukset nousevat lähes viidellä prosentilla. Olimme talousarviossa varautuneet siihen, että kustannukset kasvavat vajaat 2,5 prosenttia.