Metron avajaiset lauantaina 3. joulukuuta – tule mukaan juhlimaan!

Metron uusi osuus Matinkylän ja Kivenlahden välillä avautuu liikenteelle lauantaina 3. joulukuuta. Metron avajaisten päätapahtuma järjestetään kauppakeskus Lippulaivassa Espoonlahdessa kello 10–16, mutta ohjelmaa on luvassa kaikilla muillakin asemilla.

Juhlat alkavat jo aamuyöllä, kun kaikkien aikojen ensimmäinen matkustajaliikenteen metrojuna Matinkylän länsipuolella lähtee liikkeelle Kivenlahdesta kello 4.56.

Robin Packalén kruunaa Lippulaivan avajaisjuhlan

Lippulaivan avajaistapahtuma alkaa kello 10, jolloin Espoonlahden aseman molempien sisäänkäyntien edustalla on tarjolla kakkukahvit. Kello 10.30 alkaen ohjelma jatkuu Lippulaivan toisen kerroksen keskusaukiolla, jossa ohjelmassa on sekä metroasiaa että musiikkiesityksiä.

Avajaistapahtuman pääesiintyjä on Robin Packalen, jonka keikka alkaa Lippulaivan keskusaukiolla kello 12.

Avajaisten ohjelmaan voit tutustua täällä.

Useiden espoolaisten kulttuuritoimijoiden järjestämää ohjelmaa on luvassa Espoonlahden lisäksi myös muilla uusilla asemilla. Avajaispäivänä Finnoon, Kaitaan, Soukan ja Kivenlahden metroasemien sisäänkäynneillä tai välikerroksissa on ”open stage” -tyylisiä esiintymispaikkoja, joilla kuka tahansa saa esiintyä päivän aikana. Esiintymispaikat on merkitty Espoo-ilmapalloilla.

Lisäksi jokaisella uudella asemalla on tavattavissa HSL:n asiantuntijoita kello 9–15.

Myös asemien ympäristössä kannattaa pitää silmät avoinna, sillä moni paikallinen toimija on metrohuumassa mukana.

Metron avajaiset järjestävät yhteistyössä HSL, Espoon kaupunki, Kaupunkiliikenne Oy ja Länsimetro Oy.

Tietoa liikenteestä metron uudella osuudella

Metroliikenne uudella osuudella käynnistyy lauantaina 3.12. kello 4.56, jolloin ensimmäinen matkustajaliikenteen juna lähtee liikkeelle Kivenlahdesta. Uusi osuus asemineen vihitään käyttöön Kivenlahden aseman laiturialueella ennen ensimmäisen metrojunan lähtöä kello 4.40. Aseman ovet avataan kello 4.30.

Kivenlahden ja Espoonlahden lisäksi uusia asemia ovat Finnoo, Kaitaa ja Soukka.

Ensimmäinen juna kohti Kivenlahtea lähtee Vuosaaresta kello 5.07. Rautatientorilta ensimmäinen metrovuoro Kivenlahteen lähtee kello 5.28.

Voit tutkia HSL:n reittioppaasta uusia yhteyksiä, jos teet haun päivämäärälle 3.12. tai myöhemmin.

Metron laajeneminen ei tuo tänä vuonna muita muutoksia joukkoliikenteeseen. Etelä-Espoon bussilinjat uudistuvat helmikuussa.

HSL-sovellus on helpoin tapa hankkia lippu

Kaikki uudet metroasemat sijaitsevat C-vyöhykkeellä. Se tarkoittaa sitä, että tarvitset uudella metron osuudella matkustaaksesi C-vyöhykkeen sisältävän lipun. Esimerkiksi Matinkylästä Kivenlahteen tarvitset BC-lipun. Helsingin keskustasta metron uudelle osuudelle matkustaessasi tarvitset ABC-lipun.

Älypuhelimeen ladattava HSL-sovellus on kaikkein helpoin tapa ostaa lippu. Sovelluksesta on mahdollista ostaa kerta-, vuorokausi- ja kausilippuja kaikille vyöhykkeille.

Lisäksi lippuja voi ostaa HSL-kortille ladatulla arvolla asemien kortinlukijoilta. Lippuja saa myös myyntipisteistä, kuten R-kioskeista ja HOK-Elannon myymälöistä. HSL-korttia voi ladata myös verkossa automaattien ja myyntipisteiden lisäksi.

Uusilla asemilla ei ole lippuautomaatteja. HSL:n lippuautomaatit jäävät pois käytöstä vuoden 2023 lopulla, minkä takia uusille asemille ei ole hankittu enää automaatteja. Muutos liittyy ensi vuonna asennettaviin uusiin lukijalaitteisiin ja niiden myötä tulevaan lähimaksuun.

HSL:n puhelinasiakaspalvelu palvelee tavallista aikaisemmin

HSL:n puhelinasiakaspalvelu aukeaa lauantaina 3.12. kaksi tuntia normaalia aiemmin, eli kello 7.30. Asiakaspalvelu palvelee numerossa 09 4766 4000 (pvm).

metro täyssähkö.jpg