Vielä ehdit vastata kyselyymme Laajasalon uusista bussilinjoista

Kysely ehdotuksestamme Laajasalon uusiksi bussilinjoiksi on auki 8.5. asti, joten vielä ehdit osallistua ja vaikuttaa.

Laadimme huhtikuussa ehdotuksen Laajasalon uusista bussireiteistä ja voit käydä sunnuntaihin 8.5. asti kyselyssä kertomassa, mitä mieltä olet ideoistamme. 

Suoraan kyselyyn pääset tästä

Laajasalo on suurten muutosten edessä, kun alueen asukasmäärä kasvaa ja ratikat alkavat kulkea Kruunusiltoja pitkin. Olemme tehneet ehdotuksen Laajasalon uusista bussireiteistä vuodesta 2027 eteenpäin, jolloin Kruunusiltojen ratikkaliikenne näillä näkymin käynnistyy. Tavoitteemme on yhdistää ratikoiden ja bussien liikenne mahdollisimman saumattomaksi kokonaisuudeksi.

Olemme kuunnelleet Laajasalon asukkaiden ja siellä muuten liikkuvien toiveita ja näkemyksiä miettiessämme bussien reittejä. Selvitimme Laajasalon matkustajien toiveita ja tarpeita liikkumiskyselyllä syksyllä 2020 ja järjestimme myös kaksi asukastyöpajaa.

Kysely on osa uutta vuorovaikutuskierrosta. Olemme saaneet jo yli 800 vastausta, joista suuret kiitokset. Käy sinäkin kertomassa mielipiteesi, sillä tilaisuutesi vaikuttaa Laajasalon tulevaan liikenteeseen on juuri nyt.

Tutustu linjastosuunnitelmaan ja vastaa kyselyyn! 

Lue siitä, miten kyselyyn on tähän mennessä vastattu